fbpx

JIPPO on solminut loppukauden 2024 kattavan sopimuksen Pasi Forsmanin, 27, kanssa. Keskikentän pohjalla ja puolustuksessa viihtyvä kokenut pelimies edusti alkukauden Ykkösliigassa Käpylän Palloa, mutta vaihtaa nyt punapaitaan saatuaan opiskelupaikan Joensuusta.

– Saavun hyvillä ja odottavaisilla fiiliksin Joensuuhun ja JIPPOn riveihin. JIPPO on pelannut tähän saakka uskomattoman hyvän kauden, ja uskon vahvasti, että sama meininki jatkuu kauden loppuun saakka. Joukkue on täynnä hyviä pelaajia, jotka ovat hyvin valmennettuja.

Forsman aloittaa Itä-Suomen yliopistossa saman alan opinnot, jotka edellisinä syksyinä aloitti mm. Oskar Pihlaja, Niklas Haataja ja Jyri Kiuru. Opiskelujen perässä muuttaminen ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö Forsman tähtäisi edelleen korkealle jalkapallokentillä.

– En ole joukkueessa ainoa, jonka pitäisi luokanopettajaksi valmistua sitten aikanaan. Hienoa, että pystyn Joensuussa yhdistämään yliopisto-opinnot sekä tavoitteellisen jalkapallon. Jalkapallon suhteen isoin tavoitteeni on pelata vielä jonain päivänä Veikkausliigassa. Nyt keskityn pelaamaan JIPPOssa mahdollisimman hyvin ja tuomaan oman panokseni joukkueeseen, Forsman kertoo.

Forsman edusti juniorina FC Honkaa ja KäPaa ennen siirtymistään HIFK:n organisaatioon, jossa hän pelasi ensimmäiset ottelunsa aikuisten sarjoissa kausina 2016–2018. Kausien 2019–2020 aikana Forsman teki läpimurron Ykkösen tasolle EIF:ssä, josta hän siirtyi kahdeksi kaudeksi myös Ykköstä pelanneeseen IF Gnistaniin. Viime kaudeksi Forsman palasi KäPaan, jossa hän on ollut tärkeässä roolissa yhtenä nuoren joukkueen kokeneimmista pelaajista kuuluen myös kapteenistoon. Forsman saavutti sarjapaikkansa puolesta taistelevassa KäPassa tällä kaudella sadan ottelun rajapyykin Ykkösliigassa / vanhassa Ykkösessä, jotka katsotaan tilastoissa samaksi sarjaksi.

– KäPan kanssa kausi ei sujunut suunnitelmien mukaan, ja pisteet ovat olleet kiven alla, vaikka monessa pelissä olisi ollut mahdollisuudet niitä napsia. Tasaisetkin pelit kääntyivät yleensä vastustajalle. Toivon silti, että KäPa pelaa Ykkösliigaa ensi kaudellakin.

Forsman on koulutukseltaan vasen laitapuolustaja, mutta EIF-vuosinaan miehelle tuli tutuksi keskikentän pohjapelaajan paikka, jota hän on enimmäkseen pelannut myös KäPassa. Silloin tällöin Forsman on nähty myös topparin paikalla.

– Olen vasenjalkainen keskikenttäpelaaja, jonka vahvuudet ovat pallollisessa pelissä. Tykkään riistää ja olla puolustuksen apuna. Monipuolisena pelaajana pystyn pelaamaan useampaa eri pelipaikkaa. Reilut sata peliä on jo tullut tällä tasolla pelattua, joten tietynlainen varmuus pelaamisessani varmasti näkyy, Forsman uskoo.

Päävalmentaja Mikko Hallikainen on tyytyväinen uuteen kiinnitykseen, ja uskoo hänen solahtavan joukkueeseen mukaan helposti.

– Kun kuulin ensimmäistä kertaa huhuja Pasin mahdollisesta tulosta tännepäin, niin kiinnostuin tietysti heti, ja keskusteluidemme jälkeen oli helppo todeta, että kiinnostus oli molemminpuolista. Vaikka Pasi tulee Joensuuhun opiskelemaan, on hänen tavoitteensa futiksen suhteen edelleen korkealla. Halua oppia ja kehittyä löytyy sekä arvomaailma kohtaa.

– Pasi on tällä tasolla jo varsin kokenut pelaaja, taitava ja monikäyttöinen. Ymmärtää peliä hyvin ja omaa hyvän vasemman jalan. Lisäksi, vaikka en vielä kovin hyvin tunne, niin persoonana hyvin miellyttävä, ja uskon, että hän sopii meidän jengiin kuin nenä päähän. Olen tosi iloinen, että Pasi saatiin vielä näin kesken kauden meidän joukkoomme. Hän tulee lisäämään meidän kilpailukykyä sisäisesti ja ulkoisesti!

 

Liikennettä myös ulospäin

 

Tammikuussa vuoden mittaisen jatkosopimuksen JIPPOn kanssa tehnyt Sami Aho, 19, siirtyy puolestaan loppukaudeksi Kolmosen lohkossaan kärkipaikkaa pitävään NiemU:un, jossa hän pelasi lainasopimuksella kuusi ottelua jo viime syksynä dominoivia otteita esittäen.

Tällä kaudella Aho on tullut vaihdosta loppuhetkillä sisään kertaalleen Ykkösliigacupissa, Suomen Cupissa ja Ykkösliigassa, mutta muuten väsymätön keskikenttäpelaaja on saanut peliminuutteja vain JIPPOn ensimmäistä kautta toimivassa farmijoukkueessa JIPPO-j/PunaMustassa, joka pitää kärkipaikkaa idän Nelosen A-lohkossa. Aho on kantanut joukkueessa kapteeninnauhaa.

– NiemU kyseli Samia loppukauden lainalle, ja keskusteltuani Samin sekä seurajohdon kanssa päädyimme kaikki siihen, että se on Samille hyvä vaihtoehto ja mahdollisuus loppukaudeksi. Sami jatkaa kuitenkin harjoittelua meidän kanssamme, Mikko Hallikainen kertoo.

 

Artikkelin kansikuva: Mikko Kalavainen