fbpx

Sosiaali- ja terveydenhoitoalan kentän huippuosaajasta Pihlajalinnasta tulee JIPPOn yhteistyökumppani, kun osapuolet solmivat vähintään kaudet 2024 ja 2025 kattavan sopimuksen. Lisäksi osapuolten välillä sovittiin jo optiosta kaudelle 2026.

Pihlajalinna on ollut usean vuoden ajan osa JIPPOn yhteistyökumppaniverkostoa molempien osapuolten ollessa yhteistyöhön erittäin tyytyväisiä. Pihlajalinna tarjoaa JIPPOlle laadukkaita urheiluklinikan palveluita esimerkiksi loukkaantumisen myötä syntyvän vamman tutkimiseksi ja hoitamiseksi. Hoitoketju ei rajoitu myöskään pelkkään vammojenhoitoon, sillä esimerkiksi jo kauden alla JIPPOn edustusjoukkueen pelaajat kävivät terveystarkastuksissa Pihlajalinnalla.

Joensuussa Pihlajalinna Iten lääkärikeskuksessa ja sairaalassa toimii yli 100 yleis- ja erikoislääkäriä. Lääkärien vastaanottojen lisäksi palvelutarjontaan kuuluvat työterveys, laboratoriotutkimukset, kuvantamispalvelut sekä sairaalan toimenpiteet ja leikkaukset. Pihlajalinnan Urheiluklinikalta saa apua urheiluvammojen hoitoon sekä ennaltaehkäisyyn.

– Aiempien vuosien toimivan yhteistyön myötä on hienoa, että Pihlajalinna palaa JIPPOn yhteistyökumppaniksi yhden välivuoden jälkeen. Yhteistyöhön ollaan aiempinakin vuosina oltu tyytyväisiä hyvän sitoutumisen myötä. Pihlajalinnan laadukkaat palvelut ja hoitoketjut varmistavat, että JIPPOn pelaajat pääsevät helposti ja nopeasti hoitoon tarpeen vaatiessa, esimerkiksi loukkaantumistapauksissa. Pihlajalinnasta on nimetty JIPPOlle oma ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri, joka tekee tiivistä yhteistyötä JIPPO:n oman lääkärin kanssa. Lisäksi kaikki tarvittavat palvelut löytyvät saman katon alta, mikä helpottaa pelaajien hoito- ja kuntoutusprosesseja, kommentoi Pihlajalinnan urheiluklinikan vastuuhenkilö, fysioterapeutti Jonna Lehtomaa.

– JIPPO ja Pihlajalinna ovat molemmat arvostettuja brändejä omilla toimialoillaan, ja niiden yhteinen arvomaailma luo vahvan perustan yhteistyölle. Molemmat yritykset ovat sitoutuneet kantamaan vastuunsa yhteiskunnallisissa asioissa, ja tämä yhteinen arvopohja antaa mahdollisuuden syventää yhteistyötä entisestään. Innostuneina ja päättäväisinä astumme yhdessä uuteen vaiheeseen välivuoden jälkeen, jossa tavoitteet ja liiketoiminnan kehittäminen kulkevat käsi kädessä, JIPPOn myynti- ja markkinointijohtaja Tomi Saali summaa.

Osa JIPPOn ja Pihlajalinnan vahvaa yhteistyötä on Pihlajalinnan Bonussopimus. Bonussopimus toimii siten, että kaikki seuran jäsenet perheineen sekä kannattajat kerryttävät bonusta JIPPOlle Pihlajalinnan palveluita käyttämällä.

Tutustu Pihlajalinnaan ja yrityksen palveluihin täältä.