fbpx

JIPPO pelasi Kakkosen kolmannen kierroksen ottelunsa Porvoossa paikallista FC Futuraa vastaan. Isännät olivat aloittaneet oman kautensa kahdella tappiolla ja JIPPO kahdella voitolla. Tänään molempien tasapelisarakkeeseen merkattiin ensimmäinen rasti, kun ottelu päättyi maalittomaan 0-0 tasapeliin.

Avaus: Piirainen; Malinen – Kela – de Paula – Tykkyläinen; Watanabe – Saarenkunnas – Kikuchi; Partanen (73′ Vainikainen) – Smith – Tanninen (65′ Juurinen)

Penkki: Ojaniemi, Lehkonen, Kettunen, Piiparinen

1. Puoliaika

Ottelun avausjakso oli tasainen näytös. Molemmat joukkueet pääsivät yrittämään maalintekoa useampaan kertaan kulmapotkuista siinä kuitenkaan onnistumatta. Pelitilanteiden osalta isännät saivat heti jakson alussa pari uhkaavaa tilannetta JIPPO-maalin tuntumaan, mutta laukaukset viuhuivat ohi tai yli Pyry Piiraisen vartioiman maalin. Toiseen päähän muunmuassa Janne Partanen pääsi kokeilemaan laukaustaan jakson alussa, mutta tämä meni yli maalin. Ensimmäistä kertaa JIPPOn avauksessa virallisissa peleissä esiintynyt Eemil Tanninen oli myös pirteä läpi jakson.

2. Puoliaika

Toisen jakson alkuun Futura sai pariinkin kertaan vaarallisen hässäkän JIPPO-maalille, mutta maali varjeltui siinä määrin, ettei isännät päässeet karkaamaan johtoon. Ottelu oli JIPPOlle vaikea, mutta jakson loppua kohden ote alkoi siirtymään enemmän keltapaidoille taktisten muutosten ja vaihtojen myötä. Yoshiaki Kikuchi pääsi kokeilemaan reilun tunnin pelin jälkeen laukaustaan, mutta Futuran maalivahti Robert Barton torjui tämän kulmaksi. Pian tämän jälkeen Terrence Smith pääsi kokeilemaan lähietäisyydeltä maalintekoa pariinkin otteeseen lyhyen ajan sisällä, mutta Tico ei onnistunut ohittamaan Bartonia. Juuri kun 90 minuuttia tuli täyteen, sai JIPPO vapaapotkun aivan rangaistusalueen rajalta keskisektorista. Yoshin laukaus painui kuitenkin yli maalin. Näin pisteet jaettiin maalittoman tasapelin seurauksena.

Porvoossa ei nähty missään nimessä parasta JIPPOa ja esitys jätti reilusti parantamisen varaa. Edellisestä pelistä saadut pelikiellot sekä loukkaantumiset toki asettivat omat rajoitteensa käytössä olevaan pelaajistoon. Kausi jatkuu ensi viikolla pääkaupunkiseudulle suuntautuvalla vieraspelillä, kun Keravalla vastaan asettuu kautensa kahdella tasapelillä ja yhdellä voitolla aloittanut PKKU.

Seuraava ottelu: PKKU – JIPPO I 20.5. klo 16:00  I  Kerava

Seuraava kotiottelu: JIPPO – PK-35  I  27.5. klo 16.00  I  Joensuu

 

 

 

 

Artikkelin kansikuva: Mikko Kalavainen