fbpx

JIPPO matkasi lauantaina toistamiseen Helsinkiin tällä viikolla pelaamaan jalkapalloa. Tällä kertaa osoitteena oli Algeco Areena ja vastassa PK-35. Niin kuin keskiviikkona Kalliossa, onnistuivat joensuulaiset jälleen ryöstöretkessään ja veivät ansaitut kolme pistettä mukanaan 0-2 (0-1) voitolla. Voitto oli neljäs perättäinen ja kapteeni Pyry Piirainen pelasi jo kauden kahdeksannen nollapelinsä! Jobinpostia joensuulaisille toi Junnosuke Watanaben loukkaantuminen avausjaksolla.

Avaus: Piirainen; Tykkyläinen – Huhtala – Victor Matheus – Haataja – Yusei (60′ Viitaniemi); Junnosuke (35′ Forss) – Eerola – Yoshi (86′ Saarenkunnas); Tanninen (60′ Smith) – Pihlaja (60′ Kiuru)

Penkki: Linnas, Kela

 

1. puoliaika

 

Ottelun avausjaksolla pelin virtaus vaihtelee ja molemmilla joukkueilla on omat saumansa maalintekoon. JIPPO pääsee heti ensimmäisellä minuutilla pariin kertaan hyökkäämään PK:n rangaistusalueen lähelle, mutta isännät puolustavat nämä lähentelyt niin, ettei keltapaitainen vierasjoukkue saa luotua maalipaikkoja. Hetkeä myöhemmin isännät saavat ottelun ensimmäisen kulmapotkunsa. Tämän puolestaan JIPPO puolustaa mallikkaasti ja peliä jatketaan Piiraisen maalipotkulla.

11. minuutilla JIPPO hyökkää vasemmalta laidalta. Viime aikoina hirmuvireessä ollut Oskar Pihlaja on tällä kertaa keskittäjän roolissa. Pallo löytää boksista Anton Eerolan, jonka pusku menee PK-toppari Frankline Okoyen kautta maalin yli ja JIPPO saa vuorostaan ensimmäisen kulmapotkunsa. Yoshin antamaan kulmuriin pääsee puskemaan Roope Huhtala, mutta pusku suhteellisen reilusti ohi maalin.

Ottelu etenee JIPPOn kontrollissa, ja tämä kantaa hedelmää avausjakson ollessa kutakuinkin puolivälissä. Pihlaja pelaa pallon rangaistusalueella taaksepäin Eemil Tanniselle. Tanninen laukoo, mutta pallo pysähtyy täysin luonnottomassa peliasennossa olleeseen Okoyen käteen. Päätuomari Lassi Siukkola osoittaa rangaistuspistettä. Yoshi astelee pallon taakse ja laukoo pallon voimalla oikeaan yläkulmaan, vaikka vieraiden maalivahti Ville Viljala laukauksessa hyvin mukana onkin. Maali oli japanilaistaiturille kauden kuudes Ykkösliigassa.

Kotijoukkue hyökkää muutaman kerran potentiaalisen oloisesti ja pääsee muutenkin paremmin peliin mukaan JIPPOn johtomaalin jälkeen. Vieraat puolustavat kuitenkin totuttuun tapaan mainiosti, eikä Piirainen joudu isompaan helteeseen lämpimästä Pihlajamäen kesäillasta huolimatta.

Ensimmäistä jaksoa on jäljellä reilut kymmenisen minuuttia, kun vierasjoukkue saa ikäviä uutisia. Peliä avataan lyhyellä variaatiolla omasta päästä, mutta vieraat pääsevät katkaisemaan pelinrakentelun. Pallo pelataan hyvään maalintekopaikkaan Juta Nakanishille, jonka laukauksen eteen Junnosuke heittäytyy uhrautuvaisesti. Laukauksensa jälkeen Nakanishi laskeutuu epähuomiossa Junnosuken nilkan päälle, joka ei pysty jatkamaan peliä, vaan kannetaan paareilla pois kentältä. Tilalle vaihdosta kirmaa Lassi Forss. 

Tilannetta seuranneesta kulmapotkusta PK saa jakson parhaan maalipaikkansa. Tiquinho pääsee yrittämään maalintekoa lähietäisyydeltä, mutta Piirainen saa torjuttua tämän yrityksen reaktiotorjunnalla. Jakson viimeisillä minuuteilla molemmilla joukkueilla on vielä yhdet kohtalaiset maalipaikat, mutta niin kimmoke Matheuksen jalasta PK-pelaajan laukaukseen, kuin Eerolan puskukin menevät ohitse maalin. Tauolle lähdetään JIPPOn 0-1 johdossa.

 

2. puoliaika

 

Toista jaksoa on pelattu pari minuuttia, kun PK-35 saa rajaheiton JIPPOn alueelta. Anton Eerola riistää kuitenkin pallon, etenee muutaman metrin ja laittaa nappisyötön hyvässä vauhdissa olleelle Oskar Pihlajalle. Oskun kuljetus vasemmalta laidalta päättyy matalaan laukaukseen, joka osuu maalin takatolppaan.

Muutamaa minuuttia myöhemmin Eemil Tanninen ennättää pitkänä avattuun palloon ensimmäisenä PK-alueella. Nuorukainen jakaa pallon pariinkymmeneen metriin Yoshille, jolla on hyvin tilaa ja aikaa laukoa. Laukaus kuitenkin epäonnistuu ja kohoaa useamman metrin yli maalin.

JIPPO saa vapaapotkun noin tunnin kohdalla kolmestakymmenestä metristä. Yoshin antama pallo löytää Niklas Haatajan, mutta Niken pusku ei suuntaudu alaspäin vaan yli maalin. Hetkeä myöhemmin JIPPO hyökkää vastaan. Paria minuuttia aiemmin kentälle tullut Jyri Kiuru kaadetaan rangaistusalueen sisällä, mutta Siukkola ei nää aihetta illan toiseen rangaistuspotkuun.

Myös PK saa tilaisuutensa maalintekoon erikoistilanteista, joista se on viime aikoina ainoat maalinsa onnistunut iskemään. Victor Matheus rikkoo kotijoukkueen pelaajaa rangaistusalueen ja sivurajan välissä, kun pelikellossa on 63 minuuttia. Mohamed Lassouedin matala vapaapotku on uhkaavan oloinen, mutta kun PK-pelaajat ei pääse tähän väliin, vangitsee Piirainen pallon varmasti hyppysiinsä.

Peliä on pelattu 72 minuuttia, kun JIPPO saa vapaapotkun sivurajan läheisyydestä noin 35 metriä maalista Lassouedin potkittua Kiurua jaloille. Totuttuun tapaan Yoshi astelee pallon taakse antamaan erikoistilannetta. Korkea pallo ei voisi olla täydellisempi, kun Victor Matheus nousee korkeimmalle ja pääsee puskemaan pallon oikeaan alakulmaan ja JIPPOn 0-2 johtoon. Maali on Victorille kauden ensimmäinen.

Viimeisen vartin ottelusta JIPPO puolustaa mainiosti johtoaan eikä PK juurikaan saa saumoja kavennusmaaleihin. Lähimpänä se käy lisäajalla, kun Mustapha Coker pääsee kokeilemaan rangaistusalueelta, mutta tämäkin laukaus menee ohi maalin. Näin ollen JIPPO pääsee juhlimaan raskaan viikon päätteeksi toista täyttä pistepottia, neljättä perättäistä voittoaan ja kauden kahdeksatta nollapeliä!

– Aloitettiin peli vahvasti ottamalla pallolla kontrolli ja saatiin etenkin ensimmäisen puoliajan alkupuolella PK-35 puolustamaan matalalta. Rangaistuslaukausta edeltävä tilanne olikin pelin paras esimerkki boksiin murtautumisesta. 0-1-tilanteessa PK joutui muokkaamaan omaa peliänsä aktiivisemmaksi, ja olimme muutamaan otteeseen oman pallollisen pelaamisen kanssa vaikeuksissa. Pelaajien reagointikyky tilanteenvaihtojen puolustamisessa oli kuitenkin tänään kauden parhaasta päästä, joten saimme PK:n vaarallisimmat paikat blokattua.

– Toiselle puolikkaalle teimme tietoisen ratkaisun suoraviivaistaa pelaamistamme etenkin omalla kenttäpuoliskolla. Saimme tällä vietyä pelin virtausta pois oman boksin lähettyviltä onnistuneesti. Erikoistilanteesta upea 0-2-maali ja fiksu pelaaminen johtoasemassa käänsivät pelin lopulta meille, analysoi sivussa ollutta päävalmentaja Mikko Hallikaista penkin päässä tuurannut Jalmari Sivonen.

– Tavoite oli käydä hakemassa viikon toinen voitto Helsingistä, mikä onnistui. Valmennuksen puolelta on osoitettava pelaajien suuntaan arvostusta tavasta reagoida päivän haasteeseen. Nöyrällä työnteolla ja oman boksin puolustamisella saatiin myös pitkästä aikaa nollapeli!, Sivonen päättää.

Kauden kymmenes voitto nosti JIPPOn ainakin väliaikaisesti sarjataulukossa toiselle sijalle. Sillä on tosin ottelu enemmän pelattuna, kuin neljäntenä olevalla FF Jarolla, joka pelaa 17. kierroksen ottelunsa vasta keskiviikkona. Ensi lauantaina Joensuussa tullaan näkemään huikea kärkipään ja toisen ottelukierroksen päättävä kamppailu, kun perinteitä huokuva TPS saapuu Mehtimäelle vieraaksi. TPS on sarjassa kolmantena, pisteen JIPPOa perässä. Toivomme lauantaille mainiota futissäätä ja Mehtimäelle kauden ennätysyleisöä!

Seuraava ottelu: JIPPO – TPS  I  lauantaina 27.7. klo 16:00  I  Mehtimäki

 

 

Artikkelin kansikuva: Mikko Kalavainen