fbpx

Sarjaa tasapistein Klubi 04:n kanssa ennen lauantain otteluita johtanut JIPPO toivotti sarjajumbo Tikkurilan Palloseuran vieraakseen pilvisenä lauantaina. JIPPOn kauden yhdeksännen ottelun ensimmäinen puoliaika muistutti ajoittain sketsiryhmä Kummelin aikoinaan lanseeraamaa ampumapainia, mutta toisella puoliajalla joensuulaiset painelivat vierailtaan karkuun neljän tehdyn maalin turvin. 

Avaus: Piirainen; Malinen – Victor Matheus – Kela  – Tykkyläinen; Watanabe – Saarenkunnas (68′ Vainikainen) – Kikuchi (76′ Kettunen); Yletyinen (68′ Tanninen) – Smith (76′ Tahvanainen) – Niemeläinen (46′ Partanen) 

Penkki: Oikarinen, Harju 

 1. Puoliaika 

A-lohkon ääripäiden kohtaaminen alkaa, ja vierasjoukkue TiPS tulee lähtötelineistä vauhdilla mukaan otteluun. Sami Salon miehistö ei ole tullut Joensuuhun asti pelkästään ajaakseen bussin oman maalin eteen parkkiin, vaan valkoisissa paidoissa pelaavat tikkurilaiset hinaavat puolustuslinjaa rohkeasti myös ylemmäs. Vieraat vaihtelevat prässin ärhäkkyyttä aina tilanteen mukaan. Korkeimmillaan palloa koitetaan käydä hakemassa jopa JIPPOn maalivahti Pyry Piiraisen jalasta. 

Ottelun seitsemännellä minuutilla Nuutti Tykkyläinen pääsee vapaasti keskittämään vasemmalta laidalta. Vieraiden maalivahti Aaro Reiniluoto nyrkkeilee tämän keskityspallon boksistaan ulos suoraan JIPPOn Junnosuke Watanabelle, joka asettelee palloa hetken vain laukoakseen sen takaisin kohti tulosuuntaa. Reiniluoto torjuu pallon Tykkyläisen lähelle, mutta irtopalloon ensimmäisenä ehtivä vasen puolustaja on jäänyt paitsiolinjan väärälle puolelle. 

Ottelun 12. minuutilla Aake Yletyinen pääsee vahvan murtautumisen jälkeen oikealta yrittämään laukausta pienestä kulmasta. Reiniluoto torjuu pallon kulmapotkuksi. 

Vartin pelin jälkeen myös vierasjoukkue TiPS saa kaukaa lähteneestä laukauksesta ja JIPPO-puolustuksen kimmokkeesta ottelun ensimmäisen kulmapotkun. Etukulmalle toimitettu matala pallo on helppo purettavaksi. 

Vapaapotkut seuraavat toinen toistaan, sillä tikkurilalaiset ovat tulleet aggressiivisella puolustusasenteella Joensuuhun. Yksi jos toinenkin JIPPOn pelaaja saa kokea kopsun säärisuojassaan, kun vieraat koittavat kaikin sääntöjen sallimin keinoin pysäyttää kotijoukkueen hyökkäykset. Välillä sääntöjenkään mukaiset kikat eivät riitä vieraille. Hämmennystä herättääkin hieman se, että ensimmäisenä vierasjoukkueen pelaajan sijaan ottelussa varoitetaan keltaisella kortilla JIPPOn päävalmentaja Mikko Hallikaista, joka raottaa sanaista arkkuaan ottelun erotuomari Miikka Haapakosken korvan suuntaan. Lopulta myös neljää TiPS:n kenttäpelaajaa varoitetaan ottelun kuluessa. Lisäksi Sami Salo tuntee kollegiaalista veljeyttä Hallikaista kohtaan, ja hänkin nettoaa ikioman varoituksen ensimmäisen puoliajan lopun tarzanmaisella jodlauksellaan. 

Yoshi on jälleen antamassa vieraiden rikkeestä määrättyä vapaapotkua ottelun 20. minuutilla. Japanilainen pelintekijä lobbaa pallon korkeassa kaaressa boksiin. Victor Matheus on taas hyvin jyvällä japanilaisen aikeista, mutta toppari ei nyt aivan yletä jatkamaan Yoshin vapaapotkua maaliin. Muutamaa minuuttia myöhemmin Victor saa vuorostaan perin kummallisen varoituksen vapaapotkun jälkitilanteesta. Ilmeisesti tuomari Haapakoski näkee brasilialaisen jalan nousseen tilanteessa liian korkealle. 

Edellisen PPJ-kotipelin tapaan vierasjoukkue pääsee yllättämään JIPPOn vastoin pelin kulkua. TiPS:n pelaajan onnistuu riistää pallo oikealla laidalla 30 metrin päässä kotijoukkueen maalista. Pallo pelataan apuun ehättävän Santeri Saarenkunnaksen ohi vasemmalle Niko Haikolle, joka pääsee vapaasti murtautumaan boksiin. Haikon kova veto painuu Piiraisen ohi. A-lohkon jumbo on siirtynyt JIPPOn uinahduksen ansiosta yllätysjohtoon, kun ottelua on pelattu 26 minuuttia. 

Tämä yllätysjohto ehtii vanheta vain kolmen minuutin kypsään ikään saakka, kun JIPPOn onnistuu tasoittaa peli. Avaukseen pienen tauon jälkeen noussut Joona Malinen äkkää Aake Yletyisen pystyjuoksun linjan taakse, ja Ylämyllyn Yllätyksen kasvatti lähettää puolustuslinjasta pitkän pallon Aakelle kiinnijuostavaksi. Yletyinen kontrolloi palloa ja ajaa sen kanssa vetopaikalle. Reiniluoto torjuu laiturin laukauksen, mutta kuin tyhjästä ilmestyvän Yoshin irtopalloa hän ei pysty enää torjumaan. Maali on japanilaistalismaanin kuluvan kauden kolmas onnistuminen. 

Ottelun 37. minuutilla Adel Jradin onnistuu riistää pallo Topi Kelalta. Vieraiden yksinäinen kärkimies Arsen Ceni laukoo Jradin syötöstä heppoisen laukauksen, jonka Piirainen liimaa vaikeuksitta. Muutamaa minuuttia myöhemmin tikkurilaisten häiritsemä Victor palauttaa pallon heikosti alaspäin, mutta Piiraisen onnistuu purkaa pallo vastaantulonsa ansiosta ajoissa sivurajasta yli.  

Ensimmäinen jakso on hieman turhauttava puolikas, sillä pisteistä taistelemaan tulleet vieraat rikkovat surutta kotijoukkueen pelaajia. Tasatilanne 1-1 jättää avoimia kysymyksiä toiselle puoliajalle siitä, pystyykö sarjajumbo tosiaan ryöstämään itselleen ainakin pisteen kotimatkalle. 

2. Puoliaika

Toinen jakso alkaa, ja tikkurilalaisten unelma pisteistä kokee kolauksen heti seitsemän minuuttia pelin käynnistymisestä. Kolauksen kokee myös Yoshi, joka pomppaa korkeaan palloon vastustajan alueella. TiPS:n puolustaja päättää yrittää tilanteen purkamista potkaisemalla samaa palloa, johon Yoshi on juuri hetkeä aiemmin ponnistanut. Korkealle nouseva nappulakenkä osuu Yoshia päähän, ja Haapakoskelle jää tilanteessa helppo työ osoittaa pallo pisteelle. Yoshin päätä ei kolaus jomota tai rankkarivastuu palele, sillä hän astuu itse pallon taakse. Laukaus painuu lopulta Reiniluodon käsien kautta verkkoon. JIPPO johtaa ansaitusti 2-1 Yoshin ottelun toisella (ja kauden neljännellä) maalilla. 

Pian maalin jälkeen harvoin hyökkäävä TiPS saa vedon kohti Piiraisen maalia vasemmalta. Pyry torjuu pallon kulmaksi, ja kulmasta pallo toimitetaan aivan maalin edustalle. Lupaava erikoistilanne kuihtuu kasaan, kun vierailijoiden pelaaja rikkoo Piiraista. 

Lopullisen ratkaisun makua otteluun saadaan sen 62. minuutilla. Terrence Smith riistää yhä korkealla linjalla pelaavalta tikkurilalaisten puolustukselta pallon ja karkaa pystyjuoksuun. Heiniluoto tulee parhaansa mukaan vastaan, mutta hänestä ei ole torjumaan vasempaan nurkkaan sujahtavaa sijoitusta. “Tikon” kauden ensimmäinen maali on tuuletusten perusteella erittäin hartaasti odotettu.   

Ottelun tempo laskee aiemmasta kotijoukkueen johtaessa kahdella maalilla. JIPPOn osalta kyse on riskitasojen laskemisesta ja ensi keskiviikon Klubi 04:ää vastaan pelattavaan kärkikamppailuun valmistautumisesta. Päävalmentaja Hallikainen ottaa vaihdosta myös uusia, tuoreita jalkoja kentälle. TiPS:n pelaajilta vuorostaan vaikuttaa loppuvan kunto. Ottelun fyysisyys tuntuu myös hieman hellittävän. Näiden tekijöiden seurauksena ottelussa nähdään vielä kaksi kotijoukkueen maalia. 

Ottelua on pelattu 82 minuuttia, kun vaihdosta kentälle Smithin tilalle tullut Toni Tahvanainen ryöstää TiPS:n puolustuksen taskut varsin tikomaisesti. “Tahvis” päättää vielä syöttää pallon kesken läpiajonsa hyökkäykseen mukaan ehättäneelle Miika Vainikaiselle. Lopulta Tahvanainen on kuitenkin se pelaaja, joka pääsee siirtämään pallon helposti tyhjään TiPS-maaliin. Smithin tapaan “Tahvis” avaa kuluvan kauden maalitilinsä tässä ottelussa. 

Muutama hetki tästä, ja vaihdosta kesken toisen puoliajan kentälle tullut Miika Vainikainen tökkää pallon TiPS:n toppareiden välistä juoksuun Eemil Tanniselle. Reiniluoto tekee tutun vastaantulon, mutta U16-maajoukkueen Baltic Cupin reissulta JIPPOn vahvuuteen palannut Tanninen käytännössä syöttää pallon maaliin hänen ohitseen. Samalla kolmannen JIPPO-pelaajan kuparinen rikkoutuu, sillä lupaava Tanninen oli Smithin ja Tahvanaisen tapaan vielä nollilla ennen lauantain peliä. 

Loppulukemat 90 minuutin taiston jälkeen ovat JIPPOlle suosiolliset 5-1. Ensimmäisellä puoliajalla TiPS sinnitteli osin kyseenalaisin keinoin kotijoukkueen peräsimessä kiinni, mutta toiselle puoliajalla isketyt neljä maalia eivät jätä jossiteltavaa joukkueiden paremmuudesta. 

– Kyllä meillä oli tiedossa TiPS:n fyysinen peli ja se, että “koiruuksiakin” saattaa tulla. Mutta ehkä ne rikkeet myös korostui myös sen takia, kun he olivat liikkeessä jäljessä, JIPPO:n päävalmentaja Mikko Hallikainen tuumii.

– Meidän pelaaminen aiheutti jo ensimmäisellä puoliajalla vastustajalle ongelmia, ja väsyminen oli nähtävissä jo silloin, mutta me ei päästy ihan niille alueille kuin olisimme halunneet. Tarkoitan tällä sitä, että meidän piti päästä syvemmälle ja paremmille syöttöalueille etenkin kentän laita- ja välikaistoilla. Tätä syöttöalueille pääsemistä, syöttämisen varianssia ja tasavertaisten hetkien puolustusvalmiutta kun saatiin parannettua, niin tiesin pelin kääntyvän meille. Vaihdosta saatiin toiselle puoliajalle tarvittavaa lisäenergiaa jälleen kerran! 

Nyt napattu kiistaton voitto antaa tukevan selkänojan ensi keskiviikon Mehtimäellä pelattavaan A-lohkon kärkikamppailuun. Muutaman päivän kuluttua vastus on varmasti nyt nähtyä vaativampi. 

– Keskiviikkona tulee äärettömän kova haaste mutta innolla me lähdetään sitä kohti! Molemmat joukkueet haluavat varmasti hallita palloa, mutta sen lisäksi odotan myös tiukkaa puolustustaistoa ja kun kentällä on huikea määrä yksilötaitoa, niin hienoja pelitekoja tullaan varmasti näkemään puolin ja toisin, Hallikainen ennakoi. 

Seuraava ottelu: JIPPO – HJK Klubi 04  I Ke 12.7. klo 19:00  I  Joensuu 

 

 

Artikkelin kansikuva: Mikko Kalavainen