fbpx

Punamustien kauden 2024 ensimmäinen julkaistu sopimuspelaaja Pyry Piirainen joutuu ensi kaudella uuden eteen, kun edustusjoukkueen maalivahtivalmentajana kaksi viime kautta toiminut Jarkko Ojaniemi jättää Mehtimäen pukukopin taakseen.

JIPPOssa Ojaniemen työsarka ei suinkaan rajoittunut ainoastaan edustusjoukkueen maalivahtien valmennukseen, vaan hän toimi useamman JIPPOn juniorijoukkueen mukana aina 2014–15 syntyneiden ikäluokkien joukkueista lähtien.

– Ikimuistoisia muistoja jää Joensuun Areenan kopin hetkistä! Paljon on tehty töitä maalivahtien ja pelaamisen kehittymisen eteen. Mukaan on tarttunut muistoja ja ihmisiä, joita voi kutsua ystäviksi, Ojaniemi myhäilee.

Ojaniemi saapui Joensuuhun kolmisen vuotta sitten, ja kyseiseen ajanjaksoon mahtuu useita seuran valmennusprosessin parantamiseen tähtääviä projekteja sekä tärkeitä henkilöitä, jotka kaikki ansaitsevat osaltaan sanan jos toisenkin lähdön hetken koittaessa.

– Kiitollisuus on päällimmäisin tunne viimeisistä vuosista. Ensimmäiset kiitokset kuuluvat seuran junioripäällikölle Tero Tahvanaiselle. Hän mahdollisti seuraan siirtymisen ja antoi nuorelle valmentajanalulle mahdollisuuden tehdä ja kehittää maalivahtipolkua sekä itseään.

– Vuodet, viikot ja päivät ovat koostuneet edustusjoukkueen sekä junioripuolen maalivahtivalmennuksesta. Koko junioripuolen maalivahtitoiminnan uudistaminen on ollut mahtava kokemus. Nevalaisen Jussin kanssa olemme monet hetket pohtineet, kuinka viedään toimintaa eteenpäin. Jussi on ollut isossa roolissa maalivahtien kehittymisessä ja olemme yhdessä tuoneet seuraan modernia näkemystä maalivahtien pelaamisesta. Isot kiitokset Jussille yhteistyöstä. Olen varma, että tulevaisuudessa Joensuusta tulevista maalivahdeista kuullaan vielä.

– Haluan kiittää yhteistyöstä maalivahteja ja muita pelaajia. Jokainen tapahtuma teidän kanssanne on ollut tärkeä ja olette mahdollistaneet laadukkaan ympäristön omalla toiminnallanne myös valmennukselle. Valmennustiimit ovat vaihtuneet joka vuosi. Se on tuonut uutta sisältöä ja eri näkökulmia, mutta myös samalla mahdollisuuksia viedä kehittymistä eteenpäin. Iso kiitos ammattitaitoisille ihmisille, joiden kanssa olemme yhdessä rakennettu tätä matkaa tähän pisteeseen asti. Tsemppiä tuleviin koitoksiin!

– Ja vielä iso kiitos kannattajille. Olette seisoneet meidän takana myötä- ja vastoinkäymisten hetkillä, Ojaniemi kiittää.

Edustusjoukkueessa maalivahtien torjuntavireen varmistamisen lisäksi Ojaniemi kuului muutenkin elimellisenä osana päävalmentaja Mikko Hallikaisen valmennustiimiin. Päävalmentaja antoi maalivahtivalmentajalleen vastuuta myös muun muassa oman alueen puolustamisen suunnittelussa ja muissa JIPPOn pelin vaiheiden suunnittelussa. Numerolla 31 pelanneen – ja kyseisestä pelinumerosta itselleen myös lempinimen saaneen – Ojaniemen lähtö saa myös Hallikaisen herkälle muistelotuulelle.

– Jarkko tuli Rovaniemeltä Joensuuhun kolmisen vuotta sitten, ja jo silloin hän tuli valmentamaani juniorijoukkueeseen apuvalmentajaksi. Sen lisäksi hän aloitti maalivahtivalmentamisen seurassa. Siitä on tultu pitkä matka, ja kaverista on kehittynyt maalivahtivalmennuksen saralla rautainen ammattilainen. Uskallan sanoa, että kyseessä on Suomen mittapuulla kova tekijä, jonka työmoraali ja oppimisen halu ovat ihailtavaa katseltavaa. Kaiken sen lisäksi kyseessä on hieno ihminen, ja koenkin olleeni etuoikeutettu, kun olen päässyt sekä aloittamaan että lopettamaan Jarkon taipaleen täällä Joensuussa hänen kanssaan. Paljon on opittu yhdessä ja varmasti myös molemmin puolin toisiltamme. Nyt yhteinen taival katkeaa ainakin toistaiseksi, mutta se on myös luontaista jatkumoa sille, että Joensuusta rautaiset ammattilaiset siirtyvät urallaan myös eteenpäin! Onnea ja menestystä Jarkolle tulevaan! Varmasti näemme vielä, Hallikainen huikkaa.

Itse Joensuun taakseen jättävä ja valmennuksen parissa toisaalla jatkava Ojaniemi ei ole myöskään valmis sanomaan lopullisesti ”au revoir” punamustille.

– En halua sanoa hyvästejä, vaan ennemminkin näkemiin. Seuraava steppi mun uralla julkaistaan myöhemmin uuden seuran toimesta. Nähdään kentillä!

Kiitos ja tsemppiä jatkoon #31!

 

Artikkelin kansikuva: Mikko Kalavainen