fbpx

JIPPO paketoi Kakkosen A-lohkon runkosarjan tasapelillä KäPaa vastaan. Isäntien maalin laukoi ensimmäisellä puoliajalla komealla laukauksella Lari Liukkonen. Tämä tulos tarkoittaa sitä, että JIPPO voitti runkosarjan pisteen erolla KäPaan ja saa näin vuoden viimeisen ottelun kotikentälleen juurikin käpyläläisiä vastaan.

Koko ottelu oli joukkueiden kauden ensimmäisen kohtaamisen tavoin tasaista ja ajoin tunnepitoistakin vääntöä. Ensimmäisellä jaksolla pallonhallinta meni KäPan nimiin, mutta oikeastaan yhtään todellista maalipaikkaa se ei luonut. JIPPO sen sijaan pystyi vastahyökkäyksillään luomaan enemmän painetta vieraiden maalille. Maalipaikat olivat ensimmäisellä jaksolla ylipäätään kortilla kumpaankin päähän. 37. minuutin kohdalla JIPPO sai rajaheiton syvältä KäPan alueelta. Timo Tahvanainen lähetti pitkän lingon rangaistusalueelle, jonka KäPa-puolustus puski boksin ulkopuolelle. Lari Liukkonen pääsi lataamaan vastapalloon ja tämä laukaus upposi komeasti ohi KäPa-maalivahti Luka Nokelaisen. Maali oli Larille kauden toinen.

Toisella jaksolla nuori vierasjoukkue otti pelin hallinnan itselleen. Kun vieraat eivät saaneet rikottua tiivistä isäntien puolustusmuotoa, alkoi laukauksia tulemaan kauempaa. Nämä menivät kuitenkin useimmiten ohi tai yli maalin pysähtyen viimeistään Pyry Piiraisen hyppysiin. JIPPOlla oli omat huippupaikkansa lisätä johtoa toisella jaksolla. Ensin Miro Turunen pinkoi oikealta puolelta rangaistusalueella hyvään maalipaikkaan, mutta matala laukaus meni aavistuksen verran takakulmasta ohi maalin. Hieman myöhemmin Ryohei Fujimura peippaili itsensä vapaaksi, keskisektorista 20 metristä lähtenyt kova laukaus meni noin 5 senttimetriä yli maalin. Hetken päästä tästä KäPa onnistui tasoituksessaan. Vartti ennen loppua Onni Viljamaa haastoi vasemmalta laidalta laittaen matalan keskityksen rangaistusalueelle. Purku jäi hiukan vajaaksi tullen suoraan Casper Lönnqvistille, joka laukoi suunnilleen samoilta etäisyyksiltä pallon maaliin, kuin Liukkonen avausjaksolla. Ottelun lopussa vaarallisimmat paikat tulivat KäPalle vapaapotkuista. Toiseen näistä Piirainen venytti upean torjunnan yläkulmasta, toinen meni yli maalin. Näin pisteet jaettiin tasatuloksella.

Vaikka JIPPO menettikin johdon toisella jaksolla jääden “vain” tasapeliin, tuli tällä tuloksella kuitenkin runkosarjan voitto ja ennen kaikkea kotietu kauden viimeiseen otteluun. Tämä voi nousta isoon arvoon, sillä JIPPOn kotivire on ollut Kakkosessa tällä kaudella jäätävä: Yhdeksän voittoa, kaksi tasapeliä ja nolla tappiota. Joensuulaisten loppukauden ohjelma on seuraava:

8.10. JIPPO-Lahden Reipas

15.10. FC Kiffen-JIPPO

22.10. JIPPO-KäPa

Kaksi kotipeliä vielä siis jäljellä. Tervetuloa kannustamaan JIPPO voittoihin, jotta saadaan päätettyä kausi nousujuhliin!

Avaus: Piirainen; Viitaniemi (88′ Vainikainen) – Harju – de Paula – Ti. Tahvanainen; Niemeläinen (71′ Sottinen) – Kettunen (79′ Partanen); Saarenkunnas – Liukkonen (71′ To. Tahvanainen) – Fujimura; Turunen

Penkki: Koikkalainen, Smith, Yletyinen

 

 

Artikkelin kansikuva: Mikko Kalavainen