fbpx

Palloliitto päivittää sarjajärjestelmiään ensi kaudelle, kun nykyisen Ykkösen ja Kakkosen väliin muodostuu uusi valtakunnallinen sarja. Muutokset vaikuttavat merkittävästi JIPPOn loppukauden panoksiin, ja jokainen piste viimeisestä kolmesta pelistä on arvokas.

Kaudella 2024 Suomen toiseksi korkein sarjataso kulkee nimellä Ykkösliiga, ja siinä pelaa 10 joukkuetta. Kolmanneksi korkein sarjataso ottaa nimen Ykkönen, ja se pelataan 12 joukkueen sarjana. Nykyiseen Kakkoseen muutokset vaikuttavat käytännössä siten, että sijoittuminen omassa lohkossa viiden parhaan joukkoon mahdollistaa vähintään karsintapaikan valtakunnallisiin sarjoihin ensi vuodeksi.

JIPPO on tällä hetkellä Kakkosen A-lohkossa maalieron turvin toisena PK-35:n edellä ja kaksi pistettä lohkokärki Klubi 04:ää perässä. Neljännen sijan PKKU on niin kaukana, että JIPPOn lopullinen sijoitus lohkossa tulee olemaan välillä 1-3. Riippuen kolmen viimeisen ottelun tuloksista muutaman skenaariota ovat mahdollisia.

 

1: Lohkovoitto tai paras lohkokakkonen –> Ykkösliigan nousukarsintoihin

 

JIPPO on kerännyt 19 ottelusta 42 pistettä, joilla joukkue on tällä hetkellä kolmesta lohkosta paras kakkonen. Jos sarja päättyisi nyt, tämä oikeuttaisi paikan Ykkösliigan nousukarsintojen välieriin. Voittamalla loput pelinsä JIPPO nousisi käytännössä varmasti lohkokärkeen, joka toisi myös samaisen välieräpaikan.

Lohkovoitto olisi tärkeä paitsi sen takia, ettei muiden lohkojen tilannetta tarvitsisi jännittää, myös siksi, että se voisi tarkoittaa helpompaa välierävastustajaa.

Mikäli JIPPO selvittäisi tiensä Ykkösliigan nousukarsintoihin, mutta häviäisi välieräparin tai finaalin, tarkoittaisi se silti paikkaa ensi kaudella Ykkösessä.

 

2: Toiseksi paras lohkokakkonen → Ykköseen

 

Jos JIPPO sijoittuisi lohkossaan toiseksi, mutta joko B- tai C-lohkon kakkonen voittaisi vertailun, tämä tarkoittaisi automaattista paikkaa uudessa Ykkösessä ensi kaudelle. Tässä skenaariossa JIPPOn pelit päättyisivät siis runkosarjaan.

 

3: Kolmanneksi paras lohkokakkonen tai lohkokolmonen → Ykkösen playoff-otteluihin

 

Jos JIPPO jää lohkonsa kolmanneksi tai sijoittuu toiseksi, mutta häviää vertailun sekä B- että C-lohkon kakkosia vastaan, niin se pelaa lokakuussa kaksiosaisessa playoff-parissa noususta Ykköseen. Tällöin playoff-vastustaja on mitä todennäköisimmin joko B- tai C-lohkossa viidenneksi sijoittunut joukkue.

Edellinen tiivistettynä: mitä enemmän pisteitä kolmesta viimeisestä ottelusta, sen parempi. Päävalmentaja Mikko Hallikainen on tyytyväinen viimeisten pelien lähtökohtiin.

– Kyllä me olemme joukkueena ansainneet tämän paikan. Läpi kauden on tehty tulosta ja peli on kehittynyt koko ajan, mikä on tärkeintä nyt kun mennään syksyä kohti. Joukkueen tavoite on edelleen voittaa sarja ja se on täysin mahdollista.

JIPPO kohtaa tulevana lauantaina Mehtimäellä NJS:n, jonka jälkeen edessä on vielä reissu Helsinkiin Klubi 04:n vieraaksi. Päätöskierroksella kotona on vastassa Reipas.

PK-35 kohtaa vielä TiPSin sekä niin ikään NJS:n, Klubi 04 taas pelaa ensi viikonloppuna FC Futuraa vastaan. Kärkikamppailusta tekee entistä herkullisemman se, että Klubi 04 ja PK-35 kohtaavat toisensa päätöskierroksella Vantaalla.

A-lohkon kärkikolmikosta kaikki ovat keränneet enemmän pisteitä kuin yksikään joukkue muista lohkoista. Vertailun vuoksi B-lohkossa FC Jazz ja EPS ovat kärjessä tasoissa 39 pisteessä, kun taas C-lohkossa OLS johtaa 38 pisteellä ja FC Vaajakoski seuraa 36 pisteellä. Täten mikäli JIPPO sijoittuu lohkossaan toiseksi, jääminen Ykkösen playoffeihin on hyvin epätodennäköistä.

Toisin sanoen sijoittuminen kahden parhaan joukkoon tarkoittaisi lähes varmasti ensi kesäksi paikkaa valtakunnallisissa sarjoissa.

Kutkuttavasta sarjatilanteesta huolimatta Hallikainen vakuuttaa, että keskittyminen on omassa tekemisessä.

– Kyllä pitää myöntää, että valmennustiimin kanssa on katsottu myös, mitä muualla tapahtuu, mutta vain hyvin vähäisesti. Tässä vaiheessa ei kannata tuhlata ajatuksia muiden lohkojen tilanteisiin, vaan keskittyä kolmeen jäljellä olevaan peliin. Kaikki on omissa käsissä.

JIPPO lähtee loppukauteen lähes ehjällä kokoonpanolla elokuun lopussa loukkaantunutta Erkka Oikarista lukuun ottamatta. Hyviä uutisia valmennusjohdolle tuo puolitoista kuukautta sivussa olleen Niko Niemeläisen paluu harjoitusvahvuuteen. Ennakkoasetelmat kauden viimeiseen rutistukseen ovat siis kaikin puolin erinomaiset. Ratkaisevaa etua toivotaan kotiyleisöstä. Kannatus on ollut tähän saakka hyvää, ja päävalmentaja toivoo, että mahdollisimman moni löytäisi lehtereille myös ratkaisupeleihin.

– Panokset kovenee ja tukea tarvitaan yhä. Se vaikuttaa suoraan jokaiseen pelaajaan ja siihen, miten vaikeaa vierasjoukkueen on Mehtimäellä pelata. Kyllä me kaikki mahdollinen tuki tarvitaan.

 

JIPPOn seuraavat ottelut:
La 23.9. klo 16 JIPPO – NJS, Mehtimäki, Joensuu
La 30.9 .klo 19 HJK Klubi 04 – JIPPO, Bolt Areena, Helsinki
La 7.10. klo 14 JIPPO – Lahden Reipas, Mehtimäki, Joensuu

Otteluliput: https://jippo.eventiolive.fi/