fbpx

JIPPO on solminut jatkosopimuksen viime kaudella Kakkosen A-lohkon parhaaksi keskikenttäpelaajaksi valitun Yoshiaki Kikuchin, 28, kanssa. Maanmiehensä Junnosuke Watanaben tapaan viime keväänä Joensuuhun saapunut 163-senttinen pallotaikuri pelasi itsensä joensuulaisen jalkapalloyleisön sydämiin loistavan potkutekniikan ja peliälyn sekä periksiantamattoman asenteen yhdistävällä pelityylillään. “Yoshin” näyttävistä ja tehokkaista otteita pääsee siis nauttimaan Mehtimäen lehtereillä myös kaudella 2024.

– Olen todella iloinen jatkosopimuksesta. Tykkään paljon tästä kaupungista, ja on ollut erityisen inspiroivaa huomata, miten lapset ja nuoret kannustavat minua ja seuraavat otteitani innokkaasti ja täydellä sydämellä. Olen ylpeä, että saan kantaa JIPPO-paitaa.

Erinomaisen kauden Kakkosessa pelanneelle Kikuchille oli odotetusti kysyntää muualtakin, mutta kotimaassaan Japanissa vuodenvaihteen viettävä pelimies päätti jatkaa tutussa ympäristössä. Päävalmentaja Mikko Hallikainen oli Kikuchille iso syy jäädä Joensuuhun.

– Vaikutuin erityisesti Mikon innokkuudesta. Hän teki selväksi, että hän todella tarvitsee minua, ja keskusteltuamme yhdessä olin valmis ottamaan paikkani joukkueessa. Viime kauden päätösottelu turhautti meitä kovasti, ja se muisto ei ole poistunut mielestäni. Minulla on siten voimakas tahto lopettaa ensi kausi ilon kyyneliin, Yoshi veistelee.

Sikäli kun Palloliiton lisenssikäsittelyssä ei tapahdu yllätyksiä, pelaa JIPPO ensi kaudella maan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Ykkösliigassa, jonka alle perustettiin uusi Ykkönen. Kymmenen joukkueen Ykkösliiga vastaa siis kahdellatoista joukkueella pelattua vanhaa Ykköstä, josta Kikuchilla on kokemusta toissa kaudelta, jolloin hän pelasi IF Gnistanissa 27 ottelua, joissa hän teki neljä maalia ja syötti viisi.

– Pelasin toiseksi ylimmällä sarjatasolla kaudella 2022, ja sen kokemuksen perusteella uskon, että jos pystymme nostamaan omaa tasoamme joukkueena, voimme taistella noususta vielä ylemmäs. Tällä kaupungilla on tulevaisuutta, ja haluamme antaa sen ihmisille itseluottamusta jalkapallon kautta. Toivon, että ensi kaudella yhä useampi saapuisi Mehtimäelle katsomaan otteluitamme. Nähdään siellä!

Mikko Hallikainen ei voisi olla tyytyväisempi tähtipelaajansa jatkosopimuksesta.

– Pelaaja, jollaisia harvemmin on Joensuussa nähty, varsinkaan kotijoukkueen paidassa. Yoshi oli viime kaudella todella tärkeä palanen joukkueemme hyökkäyspelaamista ja niin sanotusti vastasi huutoon tehojensa muodossa. Ei ollut yllätys, että hänet valittiin lohkomme vuoden keskikenttäpelaajaksi. Hän omaa x-factoria ja pystyy sitä kautta kääntämään pelin kulkua myös henkilökohtaisesti. Rehellisesti voin sanoa, että Yoshi pelasi väärässä sarjassa viime kaudella, ja onkin hienoa, että hän edustaa JIPPOa myös ylemmillä sarjatasoilla!

– Valmentajana on tietysti helppo hymyillä, kun Yoshin kaltainen pelaaja haluaa jatkaa viime kaudella alkanutta prosessia myös ensi kaudella. Samaan aikaan tämä on myös vahva viesti siitä, että seurassamme tehdään monella saralla oikeita asioita suunnitellusti ja hyvin, ja se konkretisoituu yhä enenevissä määrin myös siinä, millaisia pelaajia JIPPO nykyään kiinnostaa, ja että meillä on myös kykyä heitä tänne saada ja myös pitää, vaikka suurempia muskeleita ja houkutuksia olisikin vastassa.

Yoshin taikoja pääsee siis todistamaan livenä Mehtimäellä ensi kaudellakin! Osta siis ihmeessä kausikortti verkkokaupastamme!

 

Sopimustilanne 2024

 

Päävalmentaja: Mikko Hallikainen

Pelaajat (19): Anton Eerola, Erol Erguner, Niklas Haataja, Matias Juurikainen, Topi Kela, Yoshiaki Kikuchi, Joona Malinen, Niko Niemeläinen, Atte Nuutinen, Erkka Oikarinen (mv), Janne Partanen, Oskar Pihlaja, Pyry Piirainen (mv), Terrence Smith, Eemil Tanninen, Nuutti Tykkyläinen, Verneri Vainikainen (mv), Junnosuke Watanabe, Eetu Viitaniemi

 

Artikkelin kansikuva: Mikko Kalavainen