Neljäntenä Ykkösliigan sarjataulukossa majaileva Jippo matkaa perjantaina Kotkaan, jossa se kohtaa vieraskentällä kärkipaikkaa sarjassa pitävän KTP:n. Arto Tolsa Areenalla pelattava ottelu potkaistaan käyntiin klo 18.30 ja sitä voi seurata kotikatsomoista käsin Ruudusta.
Jippo lähtee Kotkaan kolmen tappiottoman ottelun putkessa, mutta viime kierroksen EIF-kohtaamisen jäljiltä ärsytettynä. Joensuulaiset pääsivät pelaamaan kotikentällään yli 70 minuuttia miesylivoimalla EIF:n Francis Etun aikaisen ulosajon myötä, mutta Nuutti Tykkyläisen avausjaksolla tekemä maali ei riittänyt voittoon, kun vain pari minuuttia ennen täyttä aikaa vieraiden kulmapotkusta lähtenyt tilanne päättyi lopulta Jipon omaan maaliin. Näin alusta asti Jipon hallussa olleen ottelun lopputulokseksi jäi 1-1-tasapeli.
– Viime matsista jäi karvas maku suuhun ja kaksi menetettyä pistettä. Peli oli ehdottomasti sellainen, mikä meidän olisi pitänyt voittaa, mutta nyt kävi näin. Se on onneksi jo taputeltu, ja nyt uutta matoa koukkuun, laitahyökkääjänä pelannut Tykkyläinen toteaa.
Kun Ykkösliigaa on pelattu 12 kierrosta, on Jippo kerännyt 20 pistettä, joilla irtoaa sarjataulukossa neljäs sija. Kolmantena on FC Haka 21 pisteellä, toisena PK-35 24 pisteellä ja kärjessä perjantaina Jippo isännöivä KTP, joka on kerännyt jo 28 pistettä.
Vain kolmessa ottelussa ilman voittoa jäänyt KTP on ollut alkukaudesta sarjan kirkkaasti paras joukkue. Kun Jippo kohtasi KTP:n kotonaan huhtikuussa, nähtiin Mehtimäellä laadukas ja taktinen jalkapallo-ottelu, jossa kummankaan joukkueen hyökkäys ei kyennyt lopulta murtamaan vastapuolen rautaista puolustusta, joten ottelu päättyi maalittomaan tasapeliin. Tykkyläinen odottaa huomisellekin tiukkaa ja kovaa vääntöä.
– Hankala matsi tulossa. Kotka ei ole niitä helpoimpia vieraspelipaikkoja, mutta uskon, että olemme valmiita haasteeseen. KTP:llä on paljon hyviä yksilöitä, ja viime aikoina he ovat onnistuneet tekemään tulosta. Meillä taas tuloksen teko on vähän sakannut, vaikka hyviä pelejä ollaan pelattukin. Mutta odotan tasaista ja tunnerikasta matsia. Molemmissa bokseissa on oltava hyviä, jos halutaan kolme pinnaa tuoda Joensuuhun!
Jippo saa kokoonpanoonsa takaisin keskikenttäpelaaja Pasi Forsmanin, joka huilasi viime kierroksen EIF-ottelun korttitilinsä täyttymisestä johtuneen pelikiellon takia.
Isännät porskuttavat kärjessä vakuuttavalla suoritusvarmuudella
Viime syksynä Veikkausliigasta karsintojen kautta pudonnut ja sen myötä ison remontin pelaajistoonsa tehnyt Kotkan Työväen Palloilijat pääsi ensimmäistä kauttaan joukkuetta valmentavan Juha Pasojan johdolla hyvään iskuun heti kevättalvella voittaen Ykkösliigacupin. Sarjakauden alettua joukkue on tehnyt tulosta vakuuttavalla suoritusvarmuudella paria yksittäistä notkahdusta lukuun ottamatta. Vieraissa KTP pelasi alkukaudesta tasapelin Jipon kanssa ja hävisi EIF:lle, mutta muuten se on ottanut reissupeleistään pelkkiä voittoja. Kotikentällään KTP on hävinnyt kertaalleen Hakalle, mutta loput kotipelinsä se on voittanut.
Haka-kotitappion KTP koki kesäkuun alussa. Kotkalaiset hallitsivat yli 2000 katsojan edessä pelatun ottelun pelitapahtumia mielin määrin, mutta kun kotijoukkueen ruuti oli märkää, ryöstivät valkeakoskelaiset Oiva Laaksosen kahdella maalilla täydet pisteet. KTP sai Hakasta revanssin viime lauantaina, kun joukkueet kohtasivat Valkeakoskella. Tällä kertaa kotkalaiset antoivat Hakan hallita palloa ja iskivät itse vastaan. Avausmaalin iski 12. peliminuutilla Foday Mannehin esityöstä Mustapha Coker, ja 72. minuutilla syntyi toinen vastaiskumaali, kun Manneh viimeisteli 0-2-voittolukemat itse Petteri Forsellin syötöstä.
Edellisessä kotiottelussaan viikkoa ennen juhannusta KTP rökitti EIF:n 5-1. Ottelun suurin sankari oli koko Ykkösliigan kirkkain tähti, sekä sarjan maali- että syöttötilastossa kärkipaikkaa pitävä Petteri Forsell, joka viimeisteli tammisaarelaisten verkkoon hattutempun. Coker ja pitkäaikaisloukkantumisestaan toipunut Arttu Tulehmo tekivät maalin mieheen.
Kuusi maalia tehnyt ja kuusi syöttänyt Forsell on ollut KTP:n hyökkäyspelaamiselle kaikki kaikessa. Joukkueen seuraavaksi tehokkaimmat pelaajat ovat olleet kaksi maalia tehnyt ja kaksi syöttänyt laitapelaaja Foday Manneh ja kolme maalia tehnyt hyökkääjä Onni Hänninen. KTP:n tärkeimpiin pelaajiin lukeutuvat myös monikäyttöinen Mustapha Coker sekä kokeneet keskikenttäpelaajat Joni Mäkelä ja Atomu Tanaka.
Jipossa kaudella 2021 pelannut toppari Samuli Hölttä on kärsinyt loukkaantumisista, mutta joukkueen topparikolmikon useimmissa otteluissa muodostaneet Matias Paavola ja nigerialaiset Nathaniel Tahmbi ja Junior Chibuzor ovat pitäneet huolen siitä, että KTP:n puolustuspelaaminen on ollut rautaista. Joukkue on päästänyt kahdessatoista ottelussa kymmenen maalia, joista puolet toukokuisessa "ohipelissä" EIF:iä vastaan.
Jippo on yltänyt Tolsalla parhaimmillaan tasatuloksiin
Kotka ja Arto Tolsa Areena ovat olleet Jipolle vaikeita paikkoja läpi historian. Vuosien 2009–2024 välillä pelatuista kahdestatoista Jipon ja KTP:n / FC KooTeePeen välisestä ottelusta Kotkassa seitsemän on päättynyt kotijoukkueen voittoon ja neljä tasapeliin, Jipolle voittoja ei ole siunaantunut ainuttakaan. Viimeisin tasapeli on Ykkösliigacupin lohkovaiheen ottelusta helmikuulta 2024, jolloin Jippo meni avausjaksolla johtoon Yoshin puskumaalilla ja KTP:n Joni Mäkelä tasoitti toisella jaksolla loppulukemiksi 1-1. Kolme aiempaa tasapeliä olivat FC KooTeePeetä vastaan pelattuja maalittomia otteluita Ykkösen kausina 2010, 2013 ja 2014.
KTP - Jippo
Pe 3.7. klo 18.30
Arto Tolsa Areena, Kotka
Ruutu toteuttaa ottelusta selostetun livelähetyksen. Suora linkki striimiin: https://www.ruutu.fi/stream/100180117
Artikkelin kansikuva: Mikko Kalavainen








