Otteluennakot

Jippo saa jälleen vieraita Helsingistä - "Täytyy saada latautuminen ja fiilis ihan tappiin"

Jippo saa jälleen vieraita Helsingistä - "Täytyy saada latautuminen ja fiilis ihan tappiin"

Viikonlopun ottelukierrokselle Ykkösliigan kärkipaikalta lähtevä Jippo isännöi lauantaina kotikentällään Mehtimäellä neljäntenä kierrokselle lähtevää helsinkiläistä Pallokerho-35:ttä. Ottelu käynnistyy klo 16.00 ja siihen voi ostaa lippuja verkkokaupastamme. Lukuvuoden lähestyvän päätöksen kunniaksi peruskoululaisille on otteluun ilmainen sisäänpääsy.

Edellisessä kotiottelussaan tasapeliin HJK Klubi 04:n kanssa jäänyt Jippo palasi voittokantaan viime sunnuntaina Mikkelissä. Avausjakso oli joensuulaisille vaikea, ja kotijoukkue MP johti tauolle lähdettäessä ansaitusti 1-0. Toiselle jaksolle Jippo tuli kuitenkin sisuuntuneena, ja vain seitsemän minuuttia jakson alusta lukemat olivat jo 1-2 Yoshiaki Kikuchin ja Victor Matheuksen onnistuttua maalinteossa perä perään. Yoshi kaunisteli vajaa vartti ennen päätösvihellystä lukemia vielä 1-3:een Jipon väkevän toisen jakson ruumiillistumaksi vaihdosta kentälle tultuaan nousseen Terrence Smithin upeasta syötöstä.

– Eka puoliaika oli Mikkelissä haastava, ja me pelaajat tiesimme myös, että pitää parantaa rutkasti toiselle jaksolle. Pienet muutokset puoliajalla ja paluu meidän omalle tasollemme käänsivät lopulta pelin meille, ja saimme maistuvat kolme pistettä Joensuuhun. "Urskista" ei hirveän usein ole vuosien saatossa pisteitä napsittu, Pasi Forsman kertaa.

Ainoana Ykkösliigajoukkueena edelleen tappioitta olevalla Jipolla on seitsemän ottelun jälkeen kasassa 15 pistettä neljästä voitosta ja kolmesta tasapelistä maalierolla 9-3. On huomionarvoista, että joukkue on voittanut kaikki kolme vierasotteluaan maalierolla 7-2. Kotiottelut Mehtimäen nihkeään kuntoon päässeellä alustalla ovat olleet haastavampia. Neljästä kotiottelusta Jipolla on kasassa yksi voitto ja kolme tasapeliä maalierolla 2-1.

Lauantaina Mehtimäelle saapuvan PK-35:n otteet ovat ailahdelleet, mutta joukkue pitää ennen viikonlopun otteluita sarjataulukossa neljättä sijaa ollen neljä pistettä Jippoa perässä. Punamustien joukkueiden kohtaamiset ovat viime vuosina olleet järjestään tiukkoja koitoksia, joissa maaleilla ei aina ole mässäilty, mutta kylmäksi ne tuskin ovat ketään jättäneet.

– Varmasti taas fyysinen ottelu tiedossa. Paljon kaksinkamppailuja, menoa ja meininkiä sekä vaarallisia tilanteita. Täytyy saada latautuminen ja fiilis ihan tappiin, jotta saadaan pidettyä pisteet Joensuussa, Forsman tietää.

Kolmatta kauttaan Jipossa pelaava Pasi Forsman on pelannut alkukaudesta säännöllisesti isoja minuutteja keskikentän pohjalla. Moneen muuhunkin rooliin tarvittaessa taipuva 29-vuotias pelimies on tyytyväinen nykyiseen tilanteeseensa repaleisen viime kauden jälkeen.

– Pelaaminen on tuntunut ja maistunut hyvältä. Olen saanut vastuuta ja yrittänyt olla sen vastuun arvoinen. Ympärillä on paljon hyviä tyyppejä ja pelaajia, jotka puskevat päivittäin tekemään hommia hyvin. Joukkueena ollaan pelattu hyvä alkukausi, ja yritetään pitää siitä hyvästä vireestä kiinni sekä parantaa vieläkin pelaamistamme.

Toimitsijakiellon vuoksi kahta edellistä ottelua katsomosta seurannut päävalmentaja Mikko Hallikainen on lauantaina jälleen kentän laidalla. Pelaajista Victor Matheus sai Mikkelissä kauden neljännen keltaisen korttinsa, joten hän on pelikieltoisena ottelusta sivussa.

PK-35 hamuaa kärkisijoille

Ensimmäisen kokonaisen kautensa portugalilaisen Tiago Santosin komennuksessa viime vuonna pelannut PK-35 on onnistunut nostamaan profiiliaan Ykkösliigan kärkeä tosissaan haastavaksi joukkueeksi, jonka tavoitteena on Veikkausliigaan nouseminen. Kuluva kausi on lähtenyt joukkueelta ihan mukavasti käyntiin, mutta pientä kompurointiakin on nähty.

PK-35 löylytti avauskierroksen maalikarkeloissa EIF:iä 4-2, pelasi sitten maalittoman tasapelin FC Hakaa vastaan ja haki 0-1-vierasvoiton SJK Akatemiasta. Helsinkiläisten kelpo alkua seurasi kaksi 0-1-tappiota, ensin kotona Oulunkylässä KTP:lle ja sitten vieraissa JäPS:lle.

Edellisessä varsinaisessa Ykkösliigan kotiottelussaan pari viikkoa sitten PK-35 nujersi MP:n 3-1. Viisi päivää myöhemmin PK-35 kiusasi kotikentällään Kuopion Palloseuraa Suomen Cupin viidennen kierroksen ottelussa. Hieman paremmalla viimeistelyllä vahvan avausjakson pelannut kotijoukkue olisi voinut lyödä ihan tosissaan kapuloita hallitsevan mestarin rattaisiin, mutta lopulta KuPS oli toisella jaksolla tekemien maaliensa myötä parempi lukemin 0-2.

Viime sunnuntaina PK-35 pelasi paikallisottelun KäPan "vieraana" kummankin joukkueen kotikenttänä tällä kaudella toimivalla Oulunkylän stadionilla. Ottelusta muodostui kahden tiiviisti puolustavan joukkueen nihkeä taistelu, joka päättyi maalittomaan tasapeliin.

Santos on luottanut päävalmentajana kokoonpanoja ja taktiikoita asettaessaan pysyvyyteen, ja PK-35 on pelannut kierroksesta toiseen lähes samalla ykstoistikolla 4-2-3-1-muotoon ryhmitettynä, lukuun ottamatta Haka-ottelua, johon helsinkiläiset lähtivät kolmella topparilla. Kahdeksasta PK-35:n tähän asti Ykkösliigassa tekemästä maalista kolme on viimeistellyt raamikas ysipaikan pelaaja Irfan Sadik ja kolme niin laidalla kuin piikissäkin viihtyvä espanjalainen Pedro Diniz. Vasempana laiturina kaikissa joukkueen tähänastisissa otteluissa pelannut japanilainen Emu Kawakita on rakentanut useamman osuman.

Sadikin, Dinizin ja Kawakitan ohella joukkueen hyökkäyspään syömähampaisiin kuuluu kärjen alla pelaava, viime kaudella sarjan parhaaksi keskikenttäpelaajaksi äänestetty lujapotkuinen Eino-Iivari Pitkälä, joka on kantanut kapteeninnauhaa toppari Tuukka Andbergin ollessa sivussa. Puolustuspäässä joukkueen avainpelaajia ovat toppari Alexander Forsström sekä maalivahti Alex Ramula. PK-35 on tälläkin kaudella Ykkösliigan japanilaisin joukkue, mistä pitävät huolen Kawakitan ohella laitapelaaja Shunta Uchiyama ja keskikenttä Juta Nakanishi.

Jippo ei hävinnyt viime kaudella yhtään keskinäistä

Jippo ja PK-35 kohtasivat viime kaudella kertaalleen Mehtimäellä ja kahdesti Oulunkylässä. Mehtimäellä kaudeksi 2026 SJK Akatemiaan palannut Oskar Pihlaja vei Jipon heti ottelun alussa johtoon, mutta ammattilaisjalkapalloilun sittemmin lopettanut Eero Markkanen toi PK-35:n tasoihin hieman ennen taukoa, ja ottelu päättyi lopulta näihin 1-1-lukemiin.

PK-35:n kahdesta kotiottelusta ensimmäisessä Jippo otti 68. minuutilla johdon Jyri Kiurun puskumaalilla, mutta kotijoukkue tuli lisäajalla tasoihin Eino-Iivari Pitkälän yksilösuorituksella. Kauden viimeinen keskinäinen päättyi Oulunkylän stadionilla Jipon riemukkaaseen 0-2-voittoon Eemeli Honkolan kahden maalin illan myötä.

 

Jippo - PK-35
La 23.5. klo 16.00
Mehtimäen tekonurmi

Liput ennakkoon / portilta: 12 € / 15 € aikuiset, 9 € / 12 € erikoisryhmät (varusmiehet, työttömät, eläkeläiset), 6 € / 8 € opiskelijat, kausikortilla ilmaiseksi sisään. Ennakkoliput ovat ostettavissa verkkokaupastamme.
Lapset alle 7 v ilmaiseksi sisään, ja yli 75 v ilmaiseksi sisään Suomen Seniorikodit tarjoamana. Kioskipalvelut ja anniskelu aukeavat tuntia ennen ottelun alkua.

Koululaisottelu! Ohjelmaa klo 15.00 alkaen: pomppulinna, pelejä, kilpailuja ja tietysti Natu-maskotti. Tervetuloa viettämään tapahtumarikas ottelupäivä koko perheen kanssa Mehtimäelle!

 

Artikkelin kansikuva: Joshua Piipponen