Tiedotteet

Juho Lehtiranta vahvistaa Jippoa - "Tuo laatua ja vauhtia pelaamiseemme"

Juho Lehtiranta vahvistaa Jippoa - "Tuo laatua ja vauhtia pelaamiseemme"

Jippo vahvistuu aimo annoksella Veikkausliigakokemusta, kun maamme pääsarjaa KTP:ssä viime kaudella pelannut sipoolaislähtöinen laitapuolustaja Juho Lehtiranta, 23, liittyy joukkueeseen vuoden mittaisella sopimuksella.

– KTP:n kanssa tapahtuneen putoamisen jälkeen piti miettiä, mikä olisi oikea seuraava askel ensi kaudelle. Jiposta oli paljon kiinnostusta, ja päävalmentaja Mikko Hallikainen osoitti selvästi, että hän todella haluaa minut joukkueeseen, ja sai vakuutettua minut tulemaan Joensuuhun. Tulen tänne hyvin motivoituneena ja nälkäisenä, Lehtiranta kertoo.

– Odotan itseltäni ehjää ja laadukasta kautta, jossa pystyn ottamaan vastuuta ja auttamaan joukkuetta menestymään. Henkilökohtaisesti haluan kehittyä ja olla mahdollisimman tasainen suorittaja sekä saada paljon enemmän tehopisteitä. Joukkueena tavoite on jatkaa seuran nousujohteista tekemistä ja taistella noususta Veikkausliigaan.

– Juho on työteliäs, juoksuvoimainen ja molempijalkainen pelaaja, minkä ansiosta hän pystyy pelaamaan sekä oikealla että vasemmalla. Lisäksi hän on hyvä 1vs1-tilanteissa ja omaa hyvän jalkapallokasvatuksen. Hän tuo laatua ja vauhtia pelaamiseemme. Odotukset Juhoa kohtaan tällä tasolla ovat suuret, ja on hienoa, että saimme hänet tänne, Hallikainen suitsuttaa.

– Kolme viimeistä kautta liigassa, jossa hän on päässyt pelaamaan mukavasti ja osoittanut tasonsa, minkä lisäksi hänellä on paljon pelejä junnumaajoukkueissa. Viime kauden perusteella on ollut selvää, minne tarvitsemme lisää laatua, ja Juhon profiili sopii täydellisesti siihen, mitä tarvitsemme. Kun juttelin Juhon kanssa, tuntui välittömästi, että ajatuksemme kohtasivat liittyen rooliin, jonka kautta uskon hänen pystyvän auttamaan joukkuettamme parhaiten, mutta ottamaan myös itse pelaajana askeleita haluamaansa suuntaan.

Kellokosken Alussa jalkapalloilun aloittanut HJK-kasvatti otti ensiaskeleensa aikuisten peleihin HJK Klubi 04:ssä, jossa hän pelasi kausina 2019–2021 Ykköstä ja Kakkosta. Helsingistä Lehtiranta siirtyi KTP:hen, jota hän edusti liiganousuun päättyneellä Ykkösen kaudella 2022 sekä Veikkausliigassa 2023. Kauden 2024 mies pelasi liigaa AC Oulussa, josta hän palasi viime kaudeksi KTP:hen. Kaikkiaan Lehtiranta on pelannut Veikkausliigassa 56 ottelua, joissa hän on tehnyt kaksi maalia. Ykkösliigatasolla otteluita on kertynyt 34. Lehtiranta on myös edustanut Suomea nuorisomaajoukkueissa aina U17-ikäluokasta U21:een.

Viime kaudella Lehtiranta oli avauskokoonpanossa 17 liigaottelussa, joista yhtä vaille kaikissa puolustuksen oikealla laidalla. KTP:n putoamiseen johtaneessa karsinnassa TPS:ää vastaan Lehtiranta pelasi vain kuusi minuuttia ensimmäisen osaottelun lopusta. Tulevalla kaudella Lehtiranta haastaa entisen joukkueensa Jipon punaisessa paidassa.

– Jippo on mennyt todella paljon eteenpäin viimeisen parin vuoden aikana ja on ollut Ykkösliigassa pronssilla kahtena edellisenä kautena. Joukkueessa on paljon samoja periaatteita, jollaisiin olen itse tottunut viime vuosien aikana. Muutamia pelaajia myös tunnen jo entuudestaan, mm. Valtteri Vesiahon, Lassi Forssin ja Jyri Kiurun, joiden kanssa olen pelannut aikaisemmissa joukkueissa, Lehtiranta paljastaa.

Tervetuloa, Juho!

Juhonkin otteita pääset seuraamaan kätevimmin hankkimalla Jipon kausikortin, jollaisen voit ostaa omaksesi tai tilata vaikka joululahjaksi täältä! Saat normaalihintaisen kausikortin kampanjahinnalla (mobiili 99 €, fyysinen 109 €) vuoden loppuun asti.

Pelaajasopimustilanne 2026

17 kpl: Anton Eerola, Erol Erguner, Pasi Forsman, Lassi Forss, Eemeli Honkola, Yoshiaki Kikuchi, Jyri Kiuru, Juho Lehtiranta, Karlos Mahugo, Atte Nuutinen, Pyry Piirainen (mv), Luka Räsänen, Miro Turunen, Nuutti Tykkyläinen, Verneri Vainikainen (mv), Valtteri Vesiaho, Junnosuke Watanabe.

 

Artikkelin kansikuva: Mikko Mäkelä