Mehtimäen uutuuttaan kiiltävien valotolppien kajastuksessa nähdään perjantai-iltana todellinen huippuottelu, kun Jippo saa kotikentällään vastaansa Ykkösliigan kärkipaikalla viilettävän ja vahvan kiinnityksen suorasta Veikkausliiganoususta ottaneen KTP:n Kotkasta. Ottelu potkaistaan käyntiin klo 18.30 ja siihen voi ostaa pääsylippuja verkkokaupastamme.
Jippo nappasi viime viikonloppuna toisen peräkkäisen voittonsa nitistämällä EIF:n vieraissa maalein 0-2. Kuten Tammisaaressa yleensä vaaditaan, tulivat pisteet työn ja tuskan kautta. Jipon sankareiksi nousivat toisella jaksolla maalanneet Nuutti Tykkyläinen ja Miro Turunen sekä avausjaksolla rangaistuspotkun torjunut Pyry Piirainen.
– Tammisaaresta ei päästy taaskaan helpolla. Vaisun ensimmäisen jakson jälkeen saimme käännettyä pelin toisella jaksolla, keskikentällä tutusti ahkeroinut Lauri Sahimaa toteaa.
37 pistettä 21 ottelustaan kerännyt Jippo jatkaa Ykkösliigan sarjataulukossa neljäntenä, mutta nyt vain kolmen pisteen päässä kolmannella sijalla olevasta FC Hakasta, joka hävisi viime kierroksella KTP:lle. PK-35 pitää liigakarsintaan kauden päätteeksi oikeuttavaa kakkossijaa 44 pisteellä ja KTP suoraan nousuun oikeuttavaa kärkisijaa kerättyään jo 48 pistettä.
KTP on ollut sarjan paras joukkue, mutta molemmat sen kahdesta tähänastisesta kohtaamisesta Jipon kanssa ovat päättyneet tasapeleihin, joista jälkimmäinen jätti joensuulaisittain myös jossiteltavaa Jipon johdettua Kotkassa jo kahdella maalilla.
– Edellisissä otteluissa molemmilla joukkueilla on ollut mahdollisuus täysiin pistepotteihin. Odotan, että perjantaina nähdään tasaista ja viihdyttävää vääntöä, Sahimaa uskoo.
Avaimet kolmeen pisteeseen löytyvät isoon rooliin Jipon vakiokokoonpanossa nousseen Sahimaan mukaan puolustuspään tekemisestä sekä tehokkuudesta hyökkäyspäässä.
– Omasta puolustuspelaamisesta ei saa tinkiä sekä omat hetket on käytettävä hyväksi.
Jippo lähtee perjantain otteluun suhteellisen terveellä miehistöllä, mutta yksi on varmasti joukosta poissa. Neljä edellistä ottelua loukkaantumisen vuoksi sivussa ollut Junnosuke Watanabe kävi leikkauspöydällä, eikä häntä nähdä kentällä enää tällä kaudella.
KTP:n nousujuna on pysynyt tukevasti raiteillaan
Jipon ja KTP:n kauden ensimmäinen kohtaaminen Mehtimäellä huhtikuussa oli kahden laadukkaan, mutta tosipelien vasta alettua asetelmia sarjaan hakeneen tunnustelevan joukkueen taktinen shakkiottelu, joka päättyi pelitapahtumia kuvastavasti maalittomaan tasapeliin, vaikka tunteiden puuttumisesta maalinteko ei ollut kiinni.
Kotkassa heinäkuussa pelattu toinen keskinäinen oli jotain ihan muuta. Aleksi Tarvonen rokotti entistä joukkuettaan jo 5. peliminuutilla, ja ennen puolen tunnin täyttymistä Junnosuke Watanabe iski Jipolle jo 0-2-johdon. Avausjakson lopulla Jipon ote pelistä karkasi muutamaksi minuutiksi, mistä kotijoukkue rankaisi armotta Atomu Tanakan kahden pikamaalin muodossa. Toisen jakson käännyttyä loppupuolelleen joensuulaisten yksittäinen puolustuspään virhe kävi kalliiksi ja Arttu Tulehmo vei KTP:n johtoon. Jippo ei kuitenkaan joutunut poistumaan Kotkasta tyhjin käsin, kun Miro Turunen viimeisteli 84. minuutilla 3-3-tasoitusmaalin. KTP painoi viime hetket kovasti päälle, mutta enempää maaleja ei nähty.
Juha Pasojan valmentama KTP on suorittanut Ykkösliigassa kovalla tulostasolla alusta asti, ja Jippo-kohtaamisten pistejakojen ohella se on menettänyt kauden aikana pisteitä ainostaan kolmen tappion ja yhden tasapelin verran. Tappioistaan yhden KTP kärsi kesän aikana kotonaan FC Hakalle ja yhden PK-35:lle. Kärkikastin ulkopuolisista joukkueista EIF onnistui voittamaan KTP:n alkukaudesta ja MP pelaamaan tasapelin heinäkuussa, muuten KTP on napsinut heikompia nippuja vastaan pelkkiä voittoja.
Joensuuhun KTP lähtee viiden ottelun voittoputkessa. Toissa viikonloppuna pelaamastaan edellisestä vierasottelustaan kotkalaiset hakivat pisteet EIF:ltä Lucas Rangelin puskumaalilla kymmenisen minuuttia ennen täyttä aikaa. Viime perjantaina KTP isännöi Hakaa nousutaiston kannalta huipputärkeässä ottelussa, jossa kotkalaisten sankariksi nousi jälleen Rangel, joka viimeisteli molemmat joukkueensa osumat loppulukemien ollessa 2-1.
Jo ennen kauden alkamista suurena nousijasuosikkina pidetty ja valmiiksi nimivahva KTP löi hiljattain sulkeutuneen siirtoikkunan aikana lisää rahaa tiskiin vahvistaen hyökkäysosastoaan uusilla pelaajilla. Veikkausliigassa alun perin KuPS:n tehohyökkääjänä tutuksi tullut brassi Lucas Rangel palasi SJK:sta Kotkaan ja on tehnyt KTP:ssä neljä maalia neljässä ensimmäisessä ottelussaan. Jo heinäkuun puolella joukkueeseen liittyi nigerialaiskärki Ahmed Adebayo, jonka maalitili on vielä avaamatta. Adebayo loukkaantui viime kierroksella, mutta samassa ottelussa kuukausien ajan sairastuvalla ollut Adebayon maanmies Paul Ogunkoya teki paluun kokoonpanoon, joten tulivoimaa kotkalaisilla riittänee jatkossakin.
KTP:n joukkueen tärkein palanen on tietenkin toista kauttaan Kotkassa pelaava hyökkäävä keskikenttäpelaaja Petteri Forsell, joka on tehnyt kuluvan kauden aikana seitsemän ja syöttänyt käsittämättömät kolmetoista maalia. Raamikas tanskalainen Mustapha Coker on tehnyt keskikentän keskustasta käsin kuusi maalia ja syöttänyt yhden ja gambialainen pikakiituri Foday Manneh wing backin paikalta kolme maalia ja syöttänyt kolme.
KTP:n japanilaistähti Atomu Tanaka teki edellisessä Jippo-ottelussa kaksi maalia, mutta sai samassa ottelussa vamman, jonka vuoksi hän on ollut nyt jo kaksi kuukautta sivussa. Viime perjantain Haka-ottelu toi lisää päänvaivaa Juha Pasojalle Adebayon ja Mannehin loukkaantumisten sekä luottopuolustaja Matias Paavolan korttitilin täyttymisen muodossa.
Tiesitkö?
Ykköliigan kuukauden pelaajaksi heinäkuun jälkeen äänestetty Miro Turunen nosti viime viikonloppuna EIF:n verkkoon iskemällään osumalla tämän kauden maalisaldonsa jo seitsemään. Jipon sisäisen maalipörssin kärjessä oleva Turunen sivuaa tuolla määrällä omaa maaliennätystään Ykkösliigatasolla. Hän on yltänyt seitsemään osumaan aiemmin SJK Akatemiassa kaudella 2023 ja KäPassa kaudella 2024. Nostaako "Turska" ennätyksen uusiin lukemiin heti perjantaina – se nähdään Mehtimäellä!
Jippo - KTP
Pe 4.9. klo 18.30
Mehtimäen tekonurmi
Liput ennakkoon / portilta: 12 € / 15 € aikuiset, 9 € / 12 € erikoisryhmät (varusmiehet, työttömät, eläkeläiset), 6 € / 8 € koululaiset ja opiskelijat, kausikortilla ilmaiseksi sisään. Ennakkoliput ovat ostettavissa verkkokaupastamme.
Lapset alle 7 v ilmaiseksi sisään, ja yli 75 v ilmaiseksi sisään Suomen Seniorikodit tarjoamana.
Artikkelin kansikuva: Mikko Kalavainen








