Tiedotteet

Malinen ja Nuutinen uusiin haasteisiin – Erguner lainalle Kuopioon

Malinen ja Nuutinen uusiin haasteisiin – Erguner lainalle Kuopioon

Jippo on purkanut yhteisymmärryksessä Joona Malisen ja Atte Nuutisen pelaajasopimukset. Kumpikin Jippoon Ylämyllyn Yllätyksestä juniori-ikäisenä siirtyneistä pelaajista siirtyy uusiin haasteisiin saatuaan syksyn yhteishaussa opiskelupaikan Joensuun ulkopuolelta.

– Joonan ja Aten lähdöt kesken kauden ovat tietenkin valitettavia, sillä menetämme sitoutuneita ja pitkään mukana olleita nuoria pelaajia. Olen henkilökohtaisesti työskennellyt molempien kanssa pitkään, ja vaikka matkalle on mahtunut ylä- ja alamäkiä, niin molemmat ovat kehittyneet koko ajan. Molemmista paistaa edelleen palo futista kohtaan, mikä on todella tärkeää, ja toivon ja myös uskon, että molemmat jatkavat myös futiksen parissa edelleen, vaikka elämään tulee muutakin, päävalmentaja Mikko Hallikainen kommentoi.

– Molempien kohdalla mieleisten opiskelupaikkojen saaminen toisesta kaupungista tarkoittaa siis, että yhteistyö loppuu toistaiseksi ja ennakoitua aiemmin, mutta oli hienoa päästä työskentelemään kahden hienon ihmisen kanssa. Molemmat antoivat aina oman tinkimättömän panoksensa yhteisen hyvän eteen, ja siitä iso kiitos heille! Tsemppiä ja menestystä jatkoon!

– Mielellämme olisimme molemmat pelaajat pitäneet joukkueessa pitkälle tulevaisuuteen, mutta ymmärrämme toki, että elämässä tapahtuu asioita myös jalkapallon ulkopuolella. Kiitos koko seuran puolesta molemmille tähänastisesta matkasta ja tsemppiä tulevaan, kommentoi Kari Kuikka Joensuun Edustus jalkapallo Oy:stä.

Laitapuolustaja Joona Malinen, 22, debytoi Jipon edustusjoukkueessa kaudella 2023 pelaten yhden Suomen Cupin ottelun ja yhdeksän Kakkosen ottelua, joissa hän teki yhden maalin. Kaudet 2024 ja 2025 menivät Maliselta mönkään armeijakomennuksen ja loukkaantumisten takia, ja hän pelasi kausien aikana vain yhden Ykkösliigaottelun kesäkuussa 2024.

Kuluvalle sesongille Malinen lähti allaan erinomaisesti sujunut harjoituskausi, jonka aikana hän sai reippaasti vastuuta niin Ykkösliigacupissa kuin Veikkausliigajoukkueita vastaan käydyissä harjoitusotteluissakin. Sarjakauden aikana Malinen ehti pelata kahdeksassa Ykkösliigaottelussa ja yhdessä Suomen Cupin ottelussa.

Laitapelaaja Atte Nuutinen, 21, nousi Jipon edustusjoukkueen rinkiin Malisen tapaan jo kaudella 2023. Hän debytoi edustusjoukkueessa keväällä 2024 pelaten yhden Ykkösliigacup- ja yhden Ykkösliigaottelun. Armeijan hankaloittamalla kaudella 2025 Nuutinen kuului Kolmosta pelanneen PunaMustan avainpelaajiin. Tällä kaudella Nuutinen pelasi täydet minuutit Suomen Cupin ottelussa MP:tä vastaan, mutta Ykkösliigassa pelit jäivät väliin.

Malisen ja Nuutisen lähdön myötä kapeneva laitapelaajaosasto saa täydennystä loppukaudelle, kun tänä vuonna Jippo-junioreiden puolella P18 Ykköstä ja PunaMustassa miesten Kolmosta ja Suomen Cupia pelannut nuori Luukas Käyhkö nousee edustusjoukkueen harjoitusrinkiin.

Erol Erguner lainalle Kuopioon

Jipon oma kasvatti, 19-vuotias Erol Erguner siirtyy loppukauden mittaisella lainasopimuksella Ykkösessä pelaavaan KuPS Akatemiaan. Pallollisena topparina ja keskikentän keskustassa viihtyvä pelimies pelasi keväällä kahdessa Ykkösliigacupin ja yhdessä Suomen Cupin ottelussa, mutta sarjakaudella peliminuutteja on tullut Kolmosessa pelaavassa Jippo PunaMustassa. Viime kauden Erguner luuti lainalla PEPOn takalinjoilla Kakkosessa.

– Viime kausi Lappeenrannassa teki Erolille hyvää, ja hän oli selvästi valmiimpi pelaaja taistelemaan roolista ja peliajasta tälle kaudelle. Hän teki talvella kovasti töitä, ja etenkin kokonaisvaltainen fysiikka on mennyt hienosti eteenpäin. Oli selvää jo talvella, että ellei roolia Ykkösliigan puolella tule, niin katsastamme vaihtoehtoa löytää jälleen uusi haaste Erolille tukeaksemme hänen kehittymistään. Onneksi sellainen lopulta löytyi, ja nyt Erol pääsee taas ottamaan selkeän uuden stepin urallaan Ykkösessä. Uskon, että Erol on valmis ottamaan siellä isonkin roolin nopeasti, ja sen kokemuksen myötä hän ottaa taas oikeita askeleita omalla urallaan, Mikko Hallikainen kertoo.

– Erolin osalta kehityssuunnitelma on ollut alusta alkaen selkeä, ja lainasiirto Ykköseen on yksi porras, joka koettiin hänen kehityksensä kannalta parhaimmaksi tässä vaiheessa. Olemme käyneet muutenkin aktiivista keskustelua KuPS:n kanssa parin viime vuoden aikana alueen pelaajien pelaajapolusta, ja hienoa, että tämä saatiin vietyä maaliin. Tsemppiä Erolille tulevaan haasteeseen, Kari Kuikka päättää.

 

Artikkelin kansikuva: Mikko Kalavainen