Otteluennakot

Ykkösliiga jatkuu tiistaina Mehtimäellä FC Lahtea vastaan

Ykkösliiga jatkuu tiistaina Mehtimäellä FC Lahtea vastaan

Suomen Cup jää taakse ja Ykkösliiga jatkuu Jipon osalta tiistaina, kun joukkue kohtaa kotonaan tappioitta kauden aloittaneen FC Lahden. Mehtimäellä pelattava ottelu potkaistaan käyntiin klo 18.30 ja siihen voi ostaa pääsylippuja verkkokaupastamme. Pääsyliput ovat ennakkoon ostettuna edullisempia kuin portilta ostettuna.

Jippo oli viime viikolla lähellä yllättää Suomen Cupin neljännen kierroksen ottelussa Mehtimäellä Veikkausliigajoukkue KTP:n. Oskar Pihlaja vei punapaidat johtoon vajaan puolen tunnin kohdalla, jonka jälkeen Jippo puolusti asemaansa mallikkaasti, eivätkä vieraat juuri päässeet maalipaikoille. Tilanne kuitenkin muuttui reilu vartti ennen loppuvihellystä, kun KTP:lle vihellettiin rangaistuspotku, josta Armaan Wilson tasoitti 1-1:een. Ottelu eteni näissä lukemissa rangaistuspotkukilpailuun, jonka kotkalaiset voittivat 6-7.

– Valitettavasti ottelun tuomari vaikutti peliin. Vastustajalla oli paljon poissaoloja, ja mielestäni KTP oli viime vuoden kohtaamisissamme laadukkaampi joukkue kuin nyt. Olisimme tietenkin halunneet voittaa, mutta katseet on jo siirretty eteenpäin, Yoshi kommentoi.

KTP:n tasoitusmaali oli peräti neljäs Jipon päästämä rangaistuspotkumaali kolmeen edelliseen otteluun. Muilta osin Jipon puolustuspelaaminen on toiminut esimerkillisen hyvin, sillä nämä rangaistuspotkumaalit ovat ainoat joukkueen päästämät maalit kahdeksaan edelliseen otteluun, kun otetaan lukuun kaikki kilpailut. Edellinen pelitilannemaali omaan päähän tuli Ykkösliigacupissa FC Lahtea vastaan maaliskuun alussa.

Siinä missä puolustus on ollut pitävä, on Jipon hyökkäyspelaamisessa ollut vielä kehitettävää. Kolmessa ensimmäisessä Ykkösliigaottelussa joukkue teki neljä maalia, joista kaikki syntyivät erikoistilanteista. KTP:tä vastaan Jippo teki pitkästä aikaa pelitilannemaalin, mutta niin maalipaikkojen luonnissa kuin viimeistelyssäkin oli edelleen parantamisen varaa.

– Monta kertaa meillä ei ole ollut tarpeeksi pelaajia vastaanottamaan keskityksiä ja viimeisiä syöttöjä, koska olemme halunneet enemmän pelaajia ja laatua keskikentälle. Kehitämme pelaamistamme harjoituksissa ja tapaamisissa, emmekä odota, että maaleja alkaa sataa yhtäkkiä. Meidän täytyy lukea pelin flow'ta paremmin tehdäksemme maaleja enemmän.

Tiistaina Jipon hyökkäyspelaamista koetellaan tosissaan, kun vastaan asettuu Lahti, joka ei ole päästänyt Ykkösliigassa vielä ainuttakaan maalia. Niin SalPaa kuin TPS:ääkin vastaan vapaapotkusta maalinteossa onnistunut Yoshi ei kuitenkaan hätkähdä vastustajan tilastoja.

– Meidän puolustuksemme on vielä kovempi. Luulen, että siitä tulee mielenkiintoinen taistelu ja jännittävä ottelu, jonka voi ratkaista yksittäinen mahdollisuus tai virhe. Meidän täytyy kontrolloida peliä ja voittaa kaksinkamppailuja tuodaksemme kolme pistettä Jipolle!

Lahden puolustus on ollut rautaa

Ykkösliigan suurimmalla pelaajabudjetilla operoiva FC Lahti putosi Suomen Cupista jo kolmannella kierroksella hävittyään nolosti omalle Kakkosessa pelaavalle farmijoukkueelleen Reippaalle 2-1. Sarjakautensa portugalilaisen Gonçalo Pereiran valmentama joukkue on kuitenkin aloittanut kolmella tappiottomalla ottelulla, joissa se ei ole päästänyt maaliakaan.

Avauskierroksella Lahti pelasi maalittoman tasapelin tiiviisti puolustavana joukkueena tunnetun PK-35:n vieraana. Yhden pisteen ohella Lahdelle jäi Helsingin-reissusta käteen joukkueen ranskalaisen laitapuolustajan Romain Sansin ikävä loukkaantuminen.

Toisella kierroksella Lahti pelasi jälleen Helsingissä, jossa se kohtasi sarjanousija HJK Klubi 04:n. Lahden nuori laitahyökkääjä Vilho Huovila teki ensimmäisellä jaksolla kaksi komeaa vastahyökkäysmaalia, joiden jälkeen vieraat keskittyivät johtonsa puolustamiseen ja uusien vastahyökkäyksien kyttäämiseen. Klubi 04 ei saanut toisenkaan jakson aikana Lahden puolustusmuuria murrettua ja ottelu päättyi 0-2.

Viime kierroksella toissa viikonloppuna Lahti pääsi viimein kotikentälleen, hiihtostadionin muhkuraiselle luonnonnurmelle, jossa se kohtasi SalPan. Kotijoukkue hallitsi pelitapahtumia selkeästi alusta asti, mutta laadukkaille maalipaikoille se ei vieraiden tiiviisti puolustaessa päässyt kovin useasti. Lopulta ottelun 71. minuutilla SalPan puolustuslinjan välistä löytyi rakonen, jonka Jonathan Muzinga hyödynsi viimeistellen ottelun ainoaksi jääneen maalin.

Lahden toimivin osa-alue on ollut sen puolustuspelaaminen. Hieman ennen kauden alkua joukkueeseen liittynyt brassitoppari Casagrande on osoittautunut laatupelaajaksi Ykkösliigaan ja muodostanut vahvan parin Ilveksestä lainalla olevan maanmiehensä David Oliveiran kanssa. Laitoja ovat Sansin loukkaannuttua miehittäneet Lahden omat pojat Tobias Karkulowski ja Topias Inkinen, joka on päässyt kantamaan kapteeninnauhaa. Puolustuksen viimeisenä lukkona toimii huippulahjakas 18-vuotias maalivahti Osku Maukonen.

Keskikentän timantissa vakioavaajia ovat olleet AC Oulusta lainalla oleva kutospaikan pelaaja Asla Peltola sekä Oulusta pysyvällä sopimuksella Lahteen siirtynyt helsinkiläislähtöinen Daniel Heikkinen. Hyökkäyksen laidoilla Huovila ja portugalilainen Martim Ferreira ovat olleet selvät nimet avauskokoonpanoon, kun ranskalainen Abdoulaye Kanté ei ole ollut pelikunnossa. Piikissä yhtä kiistaton rooli on ollut Muzingalla, kun pre-seasonilla vahvasti esiintynyt Aaron Lindholm on ollut loukkaantuneena.

Jippo voitti joukkueiden edellisen kohtaamisen

Jippo ja Lahti kohtasivat toisensa viimeksi helmikuussa Ykkösliigacupin lohkovaiheen ottelussa, joka pelattiin Mukkulan hallissa Lahdessa.

Vieraat saivat otteluun parhaan mahdollisen alun, kun jo kolmannella peliminuutilla Miro Turunen viimeisteli kulmapotkun jälkeen maalinedustalta joukkueelleen 0-1-johtomaalin. Vilho Huovila kuitenkin tasoitti ottelun 18. minuutilla Lahden ensimmäisestä maalipaikasta. Tasaisen ottelun ratkaisijaksi nousi lopulta Jipon vaihtomies Eetu Venäläinen, joka viimeisteli Nuutti Tykkyläisen esityöstä vieraille 1-2-voittomaalin 83. minuutilla.

Videoennakko

Bolt.Worksin Viiden Tähden Ennakkohaastattelussa Junnosuke Watanabe:
https://www.youtube.com/watch?v=gAe-bbx0qjY

 

Jippo - FC Lahti
Ti 13.5. klo 18
.30
Mehtimäen tekonurmi

Liput ennakkoon / portilta: 12 € / 15 € aikuiset, 9 € / 12 € erikoisryhmät (varusmiehet, työttömät, eläkeläiset), 6 € / 8 € koululaiset ja opiskelijat, kausikortilla ilmaiseksi sisään. Ennakkoliput ovat ostettavissa verkkokaupastamme.
Lapset alle 7 v ilmaiseksi sisään, ja yli 75 v ilmaiseksi sisään Suomen Seniorikodit tarjoamana.

Opiskelijapeli! Riverian, Karelia AMK:n ja UEF:n opiskelijat ilmaiseksi sisään opiskelijakorttia näyttämällä.

Osta otteluliput ennakkoon ja osallistut FL3X Hyvinvointi 60 min hierontalahjakortin arvontaan (arvo 49 €). Arvonta suoritetaan kausikorttilaisten ja päivä ennen peliä ennakkolipun ostaneiden kesken. Voittajalle ilmoitamme henkilökohtaisesti sähköpostiin & nimi julkaistaan kuulutuksena pelissä.

Ottelupallot tarjoaa:

Mikäli et syystä tai toisesta pääse paikan päälle, Ruutu toteuttaa ottelusta selostetun livelähetyksen.

 

Artikkelin kansikuva: Mikko Kalavainen