Otteluennakot

Jippo isännöi keskiviikkona kovavireistä HJK Klubi 04:ää - "Meidän pitää pystyä parantamaan omaa pelaamistamme"

Jippo isännöi keskiviikkona kovavireistä HJK Klubi 04:ää - "Meidän pitää pystyä parantamaan omaa pelaamistamme"

Jipon toisen peräkkäisen kahden ottelun viikon ensimmäinen koitos nähdään keskiviikkona Mehtimäellä, jossa joukkue isännöi voittoputkessa porskuttavaa HJK Klubi 04:ää. Ottelu potkaistaan käyntiin klo 18.30 ja siihen voi ostaa pääsylippuja verkkokaupastamme. Pääsyliput ovat ennakkoon ostettuna edullisempia kuin portilta ostettuna.

Viime viikon kahdessa ottelussa Jippo otti ensin tiistaina kotonaan komean 3-1-voiton FC Lahdesta, mutta jäi sen jälkeen lauantaina kitkerään 1-1-tasapeliin JäPS:n vieraana. Miro Turunen ohjasi toisen jakson alussa Maximus Tainion keskityksestä Jipolle johtomaalin, mutta JäPS tuli erikoistilannemaalilla tasoihin vain minuuttia ennen täyttä aikaa.

– Oli haastava matsi. JäPS teki meidän pelaamisemme vaikeaksi, mutta sitä me kyllä osasimme odottaakin. Kaikki matsit tässä sarjassa ovat haastavia ja kaikki pinnat tärkeitä. Kyllä se totta kai harmittaa, että päästimme loppuun maalin, emmekä saaneet kolmea pinnaa mukaan. Mutta onneksi keskiviikkona tulee taas uusi mahis voittoon, toisella jaksolla vaihdosta kentälle tullut hyökkääjä Jyri Kiuru tuumii.

Tasapelin myötä kahdeksan pistettä viidestä ottelustaan kerännyt Jippo putosi sarjataulukossa pari pykälää alemmas viidenneksi, tosin ero kärkipaikalle kaventui neljään pisteeseen. Keskiviikon ottelun vastustaja HJK Klubi 04 on neljäntenä pisteen edellä Jippoa.

Tulevia tähtiä takuuvarmasti tälläkin kaudella vilisevän Klubi 04:n pelillinen identiteetti ja joukkueen rakenne pysyy samankaltaisena vuodesta toiseen, vaikka pelaajat vaihtuvatkin tiuhaan. Itsekin Klubi 04:ää kausina 2018–2019 edustanut hyökkääjä Jyri Kiuru tietää hyvin, millainen joukkue Mehtimäelle keskiviikkona on saapumassa.

– Klubi 04 on joukkue täynnä nuoria ja hyviä yksilöitä. Se pystyy pitämään palloa ja on hyvin organisoitu. Mutta heikkoja kohtiakin löytyy, joihin me pyrimme varmasti iskemään.

Vaikka Jipon kausi on alkanut pisteiden valossa hieman tahmeasti, on joukkue ollut kotikentällään tämän kalenterivuoden aikana lähes voittamaton kaikki kilpailut mukaan lukien; ainoan tahran muuten puhtaaseen saldoon on tähän mennessä tuonut Veikkausliigajoukkue KTP, joka nujersi Jipon rangaistuspotkukilpailussa. Ykkösliigassa Jippo on kerännyt Mehtimäellä täydet kuusi pistettä otteluista SalPaa ja FC Lahtea vastaan.

– Uskon, että keskiviikon matsistakin tulee haastava. Meidän pitää pystyä parantamaan omaa pelaamistamme JäPS-ottelusta. Mehtimäelle ei ole helppo tulla pelaamaan, ja sen pitää keskiviikkona näkyä meidän tekemisessämme, viime kotiottelussa maalannut Kiuru tietää.

Lahti-ottelun loppuhetkillä ulosajettu Valtteri Vesiaho kärsii keskiviikkona loppuun kahden ottelun mittaisen pelikieltonsa, joten Kiurun tapaan Klubi 04:ää takavuosina edustanut toppari ei vielä palaa takaisin Jipon kokoonpanoon. Lahti-ottelussa loukkaantunutta Junnosuke Watanabea tuskin nähdään pelikentillä vielä hetkeen.

Klubi 04 on yltynyt kovaan vireeseen

Ykkösliigaan täksi kaudeksi Ykkösestä noussut Helsingin Jalkapalloklubin reservijoukkue Klubi 04 aloitti sarjakautensa kahdella kotitappiolla. JäPS haki Töölön jalkapallostadionilta pisteet 4-6-päättyneestä maalintekokilpailusta ja FC Lahti otti nuoresta helsinkiläisjoukkueesta 0-2-voiton kahdella vastahyökkäysmaalilla.

Joukkue on kuitenkin kääntänyt kurssinsa totaalisesti kalenterivuoden edettyä toukokuun puolelle, sillä kahta huhtikuussa kärsittyä tappiota on seurannut kolmen voiton putki. Ensin Klubi 04 vei pidemmän korren reservijoukkueiden kohtaamisessa, jossa helsinkiläiset nujersivat SJK Akatemian vieraskentällä 1-2. Seuraavalla kierroksella Klubi 04 kaatoi sarjan voittajasuosikkeihin lukeutuvan EIF:n vieraissa 3-4, ja viime sunnuntaina se yllätti kotonaan TPS:n 3-1 aiheuttaen turkulaisille kauden ensimmäisen pistemenetyksen.

Klubi 04:n ykköstähtenä on alkukauden otteluissa tuikkinut Stanislav Baranov. EIF-ottelussa hattutempun pommittanut nopea ja taitava laitahyökkääjä johtaa Ykkösliigan maalipörssiä kuudella osumallaan, jonka lisäksi hän on syöttänyt yhden maalin. Tehoille on päässyt myös keskikentällä ja hyökkäyksessä pelannut Marlo Hyvönen, joka on tehnyt kaksi maalia ja antanut kaksi maalisyöttöä. Hyökkääjä Emil Ingman on viimeistellyt kaksi maalia vaihdosta kentälle tultuaan, lisäksi Otto Hannula on tehnyt yhden ja syöttänyt kaksi.

Klubi 04:n kokoonpano on vaihtunut melko paljon ottelusta toiseen, mutta kapteeni-maalivahti Alex Ramula, toppari Alex Lietsa ja Otto Hannula ovat olleet avauskokoonpanossa joukkueen jokaisessa tähänastisessa sarjaottelussa. Päävalmentaja Aleksi Lalli on käyttänyt alkukaudesta sekä 4-3-3- että 4-4-2-ryhmitystä. Lalli ei useinkaan ole valinnut kentälle ainuttakaan puhdasta kärkipelaajaa, vaan hyökkääjinä on pelannut mm. keskikentältä paremmin tunnetut Hyvönen, Hannula ja ruotsalainen Hadi Noori.

HJK:n edustusjoukkueen ringissä olevista pelaajista joukkueen kapteenistoonkin kuuluva Matias Ritari on pelannut kahdessa ottelussa Klubi 04:n keskikentällä ja senegalilainen Cheikh Sidibé sekä viime kaudella TPS:ssä pelannut Aaro Soiniemi ovat pelanneet Klubi 04:ssä kaksi ottelua mieheen vasemman laitapuolustajan paikalla. Vastaavasti pre-seasonilla Klubi 04:n avainpelaajiin kuulunut nuori laituri Toivo Mero on pelannut HJK:n edustusjoukkueen edellisissä otteluissa.

Edelliset kohtaamiset ovat olleet tasaisia kamppailuja

Jippo ja Klubi 04 kohtasivat toisensa sarjaotteluiden merkeissä viimeksi Kakkosen kaudella 2023. Kauden ensimmäinen kohtaaminen heinäkuisessa "rokkipelissä" Mehtimäellä oli tasainen ja taktinen vääntö, jonka Klubi 04 voitti David Ezehin lisäajalla viimeistelemällä rangaistuspotkumaalilla 0-1. Toinen kohtaaminen syksyllä Töölön jalkapallostadionilla oli isojen panosten ottelu, jonka Jippo voitti hienon esityksen jälkeen 1-2 Janne Partasen ja Victor Matheuksen maaleilla Liam Möllerin viimeisteltyä kotijoukkueen ainoan osuman. Jippo varmisti voitolla käytännössä paikkansa Ykkösliigan nousukarsinnoissa.

Joukkueet kohtasivat viimeksi tämän kevään Ykkösliigacupissa Joensuu Hope Areenalla. Pelitapahtumia hallinnut Jippo meni 68. minuutilla johtoon Roope Huhtalan maalilla, mutta joutui viisi minuuttia myöhemmin vajaamiehiseksi Lassi Forssin ulosajon vuoksi. Kotijoukkueen puolustus pystyi kuitenkin pysäyttämään miesylivoimalla pelanneen Klubi 04:n maalintekoyritykset, ja näin Jippo nappasi voiton 1-0-lukemin.

Videoennakko

Bolt.Worksin Viiden Tähden Ennakkohaastattelussa JäPS:iä vastaan maalinteossa onnistunut Miro Turunen:
https://www.youtube.com/watch?v=fDzF9Ywq7qs

 

Jippo - HJK Klubi 04
Ke 21.5. klo 18
.30
Mehtimäen tekonurmi

Liput ennakkoon / portilta: 12 € / 15 € aikuiset, 9 € / 12 € erikoisryhmät (varusmiehet, työttömät, eläkeläiset), 6 € / 8 € koululaiset ja opiskelijat, kausikortilla ilmaiseksi sisään. Ennakkoliput ovat ostettavissa verkkokaupastamme.
Lapset alle 7 v ilmaiseksi sisään, ja yli 75 v ilmaiseksi sisään Suomen Seniorikodit tarjoamana.

Osta otteluliput ennakkoon ja osallistut FL3X Hyvinvointi 60 min hierontalahjakortin arvontaan (arvo 49 €). Arvonta suoritetaan kausikorttilaisten ja päivä ennen peliä ennakkolipun ostaneiden kesken. Voittajalle ilmoitamme henkilökohtaisesti sähköpostiin & nimi julkaistaan kuulutuksena pelissä.

Ottelupallot tarjoaa:

Mikäli et syystä tai toisesta pääse paikan päälle, Ruutu toteuttaa ottelusta selostetun livelähetyksen.

 

Artikkelin kansikuva: Mikko Kalavainen