Sarjan kolmatta sijaa tavoittelevalla Jipolla on lauantaina edessä kauden viimeinen kotiottelu, jossa se kohtaa Ykkösliigan sarjataulukossa yhdeksännen sijan varmistaneen ja sitä kautta putoamiskarsintaan joutuvan Käpylän Pallon Helsingistä. Mehtimäellä pelattava ottelu potkaistaan käyntiin klo 16.00 ja siihen voi ostaa pääsylippuja verkkokaupastamme.
Jippo haki viime viikonloppuna maukkaan vierasvoiton Veikkausliiganoususta taistelevasta TPS:stä. Ottelun ainoa osuma syntyi jo 9. peliminuutilla, kun kotijoukkueen japanilainen Emu Kawakita hukkasi Jipon vahvan paineistuksen seurauksena pallon boksin sisällä kovassa maalivireessä olevalle Eemeli Honkolalle, joka käytti tilanteen hyväkseen ja vei vieraat johtoon. Jipolla oli paikkoja lisätä johtoa, eikä TPS:kään täysin vaille mahdollisuuksia jäänyt, mutta 0-1-loppulukemat kuvastavat pelitapahtumia silti jokseenkin totuudenmukaisesti.
– TPS on sarjan huippujoukkue, eikä ottelu ollut helppo. Olimme valmistautuneet hyvin ja lähdimme otteluun luottavaisena siitä, että saavutamme hyvän tuloksen. Etenkin ensimmäisellä jaksolla kykenimme pitämään pallonhallinnan ja luomaan useita maalintekopaikkoja, ja avausmaalin tekemällä saimme otteen pelistä. Toisella jaksolla vastustaja oli ison osan ajasta pelin päällä, mutta pidimme fokuksen loppuun asti. Totta kai on joitain osa-alueita, joissa voimme kehittyä, mutta tärkeintä on voittaminen, ja pystyimme siihen, keskikentällä vahvan ottelun pelannut Junnosuke Watanabe tuumaa.
37 pistettä 25 ottelusta kerännyt Jippo on TPS-voiton jälkeen Ykkösliigan sarjataulukossa neljäntenä tasapisteissä kolmatta sijaa pitävän PK-35:n kanssa, jonka maaliero on hieman joensuulaisia parempi (+9 vs +5). HJK Klubi 04 kärkkyy viidentenä pisteen ja EIF kuudentena kahden pisteen päässä PK-35:stä ja Jiposta.
Jipon on siis mahdollista nousta kahden viimeisen kierroksen aikana kolmannelle sijalle, johon se päätyi myös historiallisen viime kauden päätteeksi. Joensuulaisten loppukausi on ollut väkevä, sillä joukkue on sarjan kuntopuntarin kärjessä voitettuaan viimeisestä kymmenestä ottelustaan kuusi ja hävittyään vain kerran. Tuosta syyskauden ainoasta tappiostakin on kulunut jo 1,5 kuukautta.
– Tulosten saavuttamiseen on mielestäni useita syitä, mutta olemme kehittäneet peliämme ja parantaneet selvästi. Uskon, että parannamme peliämme entisestään kahdessa viimeisessä ottelussa ja saavutamme niistä hyvät tulokset, Watanabe kertoo.
Lauantaina Mehtimäelle saapuva KäPa on 20 pisteellään yhdeksäntenä. Sen joutuminen putoamiskarsintaan varmistui viime viikolla, kun kahdeksantena oleva SJK Akatemia repäisi joukkueiden välisen piste-eron yhdeksään pisteeseen ennen kahta viimeistä kierrosta.
KäPakin ehti pariin otteeseen näyttää potentiaaliaan nousta karsijan paikalta pois, mutta tasaisten otteluiden kääntäminen voitoiksi on osoittautunut sille turhan vaikeaksi. Näin lauantain koitos toimii helsinkiläisille jo karsintaan valmistavana otteluna.
TPS-ottelun loppupuolella toisen keltaisen kautta ulos ajettu Pasi Forsman on lauantain ottelusta pelikieltoisena sivussa. Muutoin Jippo pääsee KäPan kimppuun vahvalla ryhmällä.
– Meidän täytyy valmistautua ja keskittyä KäPa-otteluun hyvin. Tämä on meille kauden viimeinen kotiottelu, joten haluamme pelata ottelun, joka on kannattajillemme nautinnollinen, Watanabe vakuuttaa.
Voittamisen vaikeus on käynyt KäPalle kalliiksi
Jipon ja KäPan kauden ensimmäinen keskinäinen nähtiin jo toukokuun alussa, jolloin KäPa järjesti kotiottelunsa evakossa Vantaan Myyrmäessä. Jippo hallitsi pelitapahtumia mielin määrin, mutta Samu Koistisen maali hylättiin paitsiona ja KäPa otti hieman ennen taukoa shokkijohdon Yllson Likan rangaistuspotkumaalilla. Jippo jahtasi tasoitusta miltei koko toisen jakson ajan, kunnes lopussa Roope Huhtala iski kulmapotkusta loppulukemiksi 1-1.
Toisen kerran joukkueet kohtasivat Mehtimäellä kesäkuun lopussa. Tällä kertaa Jippo sai hyödynnettyä maalipaikkansa paremmin, ja kotijoukkue meni menojaan Jyri Kiurun viimeisteltyä maalin molempien jaksojen alkuun ja Miro Turusen tehtyä toisella jaksolla Jipolle vielä kolmannen osuman. Elias Kallion 3-1-kavennusmaali varsinaisen peliajan täyttyessä jäi KäPalle laihaksi lohduksi.
KäPan päävalmentaja Lari Lummepuro muutti joukkueensa ryhmitystä edelliseen Jippo-kohtaamiseen ja on pitäytynyt kolmen topparin linjassa senkin jälkeen lähes jokaisessa ottelussa. KäPa on pelannut edellisen Mehtimäen-vierailun jälkeen 13 ottelua, joista joukkue on voittanut kolme, hävinnyt neljä ja pelannut peräti kuusi tasan.
KäPa ylsi heinä-elokuussa muutamaan varsin komeaan tulokseen ottaen esimerkiksi kahdesta TPS-kotiottelustaan voiton ja tasapelin sekä pelaten 2-2-tasapelin FC Lahden kanssa niin kotona kuin vieraissakin. Tulostaso on kuitenkin heitellyt, sillä KäPa hävisi heinäkuussa sarjajumbo SalPalle ja sittemmin kahteen otteeseen kotonaan JäPS:lle.
Nuori helsinkiläisjoukkue näytti edellisessä kotiottelussaan vielä taistelutahtoa sarjapaikkansa säilyttämisen puolesta, kun se nujersi pahimman kilpailijansa SJK Akatemian 3-1. Viime viikon 4-1-vierastappio EIF:lle sinetöi kuitenkin KäPan joutumisen putoamiskarsintaan.
KäPan selvästi tehokkain pelaaja on ollut alkukaudesta laidalta hyökännyt, mutta kauden jälkimmäisellä puoliskolla keskikentän keskustaan siirtynyt Elias Kallio, joka on tehnyt komeat 12 maalia sekä syöttänyt viisi. KäPan hyökkääjistä Yllson Likalla on seitsemän maalia ja neljä maalisyöttöä sekä Samuel Anini jr:llä kuusi maalia ja kaksi maalisyöttöä.
Viime syksynä KäPassa loistanut keskikenttäpelaaja Mikko Kuningas teki heinäkuussa paluun joukkueeseen, mutta on ollut viime ottelut sivussa. Joukkueen puolustus puolestaan vahvistui elokuussa PK-35:stä siirtyneellä raamikkaalla nigerialaistopparilla Frankline Okoyellä. KäPan avainpelaajiin lukeutuvat myös kapteenina toimiva keskikenttäpelaaja Denis Cukici sekä Suomen U21-maajoukkueeseen noussut maalivahti Aleksi Piispa.
KäPan pelaajista lupaava keskikenttäpelaaja Adam Jouhi ja vasempana wing backina edelliset ottelut pelannut monikäyttöinen Niklas Leinonen ovat lauantain ottelusta sivussa, sillä heidän korttitilinsä täyttyivät viime viikonlopun EIF-ottelussa.
Videoennakko
Bolt.Worksin Viiden Tähden Ennakkohaastattelussa Eemeli Honkola: https://www.youtube.com/watch?v=JTPNbbl-Xbo
Mehtimäen lauantain avaa reservijoukkueen kohtalonottelu
Jipon ja KäPan välinen koitos ei ole ainoa Mehtimäellä pelattava ottelu lauantaina. Muutama tunti ennen Ykkösliigaottelun avauspotkua, klo 12.00, Jippo PunaMusta kohtaa Kolmosen Itäisen alueen AC-lohkojen kaksiosaisen finaalin toisessa osaottelussa Huima/Urhon Äänekoskelta. PunaMusta lähtee lauantain otteluun takamatkalta, sillä Huima/Urho voitti finaalin ensimmäisen osaottelun viime viikonloppuna kotonaan 2-0.
Äänekoskelaisjoukkueessa pelaa useita viime vuosina Kakkosessa tai Ykkösessä meritoituneita pelimiehiä, joiden joukossa Jippoa Kakkosen kaudella 2020 edustanut Aleksis Lehtonen, joka teki finaalin avausosassa voittomaalin. PunaMustan kokoonpanossa nähtiin Jipon edustusjoukkueen sopimuspelaajista maalilla torjunut Verneri Vainikainen, puolustuslinjassa pelanneet Topi Kela ja Atte Nuutinen, keskikentän Matias Juurikainen ja Eeli Kinnunen sekä hyökkäyksessä pelanneet Terrence Smith ja Veeti Piiparinen.
Mikäli Jippo PunaMusta kykenee lauantaina urotekoon ja kirii kahden maalin takaa ohi, tarjoutuu sille mahdollisuus karsia noususta Kakkoseen Kolmosen pohjoislohkon voittajaa Kajaanin Palloilijoita vastaan.
Jippo - KäPa
Pe 4.10. klo 16.00
Mehtimäen tekonurmi
Liput ennakkoon / portilta: 12 € / 15 € aikuiset, 9 € / 12 € erikoisryhmät (varusmiehet, työttömät, eläkeläiset), 6 € / 8 € koululaiset ja opiskelijat, kausikortilla ilmaiseksi sisään. Ennakkoliput ovat ostettavissa verkkokaupastamme.
Lapset alle 7 v ilmaiseksi sisään, ja yli 75 v ilmaiseksi sisään Suomen Seniorikodit tarjoamana.
Osta otteluliput ennakkoon ja osallistut FL3X Hyvinvointi 60 min hierontalahjakortin arvontaan (arvo 49 €). Arvonta suoritetaan kausikorttilaisten ja päivä ennen peliä ennakkolipun ostaneiden kesken. Voittajalle ilmoitamme henkilökohtaisesti sähköpostiin & nimi julkaistaan kuulutuksena pelissä.
Mikäli et syystä tai toisesta pääse paikan päälle, Ruutu toteuttaa ottelusta selostetun livelähetyksen.
Artikkelin kansikuva: Mikko Kalavainen