Jippo hakee torstaina kotonaan kauden kolmatta voittoaan neljä edellistä otteluaan voittaneen sarjakärki Turun Palloseuran kustannuksella. Juhannusaatonaaton koitos starttaa Mehtimäellä klo 18.30 ja siihen voi ostaa pääsylippuja verkkokaupastamme. Pääsyliput ovat ennakkoon ostettuna edullisempia kuin portilta ostettuna.
Maalintekovaikeuksista koko alkukauden kärsinyt Jippo haki kolmea pistettä viime lauantaina vierasottelusta sarjajumbo SalPaa vastaan. Joensuulaiset onnistuivat luomaan useita huippupaikkoja yltäen ottelussa maaliodottamaan 3,37, mutta niin vain SalPan maaliverkot pysyivät koskemattomina loppuvihellykseen saakka ja ottelu päättyi 0-0-tasapeliin.
– Pelattiin hyvin, mutta maalit jäivät uupumaan. Paljon luotiin paikkoja, ja pienestä oli useamman kerran kiinni, että pallo olisi maaliin mennyt, Nuutti Tykkyläinen harmittelee.
Jippo jatkaa Ykkösliigan sarjataulukossa kuudentena tasapisteissä (11) PK-35:n kanssa, joka on paremman maalieron turvin edellä. Edellisen voittonsa yli kuukausi sitten FC Lahden kustannuksella ottaneet punapaidat ovat torstaina tiukan paikan edessä, kun Mehtimäelle saapuu sarjan kärkipaikalla keikkuva TPS, joka on kerännyt pisteitä peräti 25 kappaletta.
– Kova vääntö luvassa. TPS on saanut raavittua hyvin pinnoja kasaan, ja he varmasti tulevat hyvällä itseluottamuksella Mehtimäelle. Meidän täytyy vain olla heidän boksissaan kliinisiä ja omassa boksissamme koko ajan hereillä, niin saadaan hyvä matsi meidän kannaltamme.
Kolme Jipon ja TPS:n viimeisintä kohtaamista on pelattu Turussa. Viimeisimmästä Joensuussa pelatusta ottelusta Jipolla on hyviä muistoja, sillä joukkue voitti viime kesänä Mehtimäellä Tepsin 2-0 Jyri Kiurun ja Yoshiaki Kikuchin maaleilla.
Joukkueiden tämän ja viime vuoden aikana pelaamat keskinäiset ottelut ovat olleet järjestään tasaisia ja kiihkeitä kamppailuja, joissa tunteet ovat toisinaan ryöpsähdelleet näkyvästi. Tykkyläinen ei kuitenkaan myönnä, että TPS:n kohtaaminen herättäisi sen ihmeellisempiä fiiliksiä kuin mikä tahansa muukaan ottelu.
– On ollut tiukkoja vääntöjä, mutta jaossa on yhtä tärkeät kolme pistettä kuin mitä jokaisessa ottelussa on jaossa. Pitää vain pitää pää kylmänä ja tehdä työ kentällä moitteettomasti. Jätetään itse hölmöilyt pois ja luotetaan, että vastustaja tekee virheet.
Jippo saa kokoonpanoonsa takaisin SalPa-ottelussa pelikiellossa olleen Lassi Forssin. Vastaavasti Maximus Tainion korttitili tuli Salossa täyteen, joten hän on vuorostaan pelikiellossa TPS:ää vastaan.
Vieraiden kausi on edennyt hirmuvireessä
Huhtikuussa rangaistuspotkukilpailun kautta joensuulaisjuhliin päättyneessä Ykkösliigacupin finaalissa Turussa kohdanneet TPS ja Jippo pelasivat sarjakauden ensimmäisen keskinäisen ottelunsa toukokuussa niin ikään Turussa. TPS johti ottelua avausjakson jälkeen Albijon Muzacin rangaistuspotkumaalilla, mutta Yoshiaki Kikuchi toi Jipon toisella jaksolla tasoihin upealla vapaapotkulla. Vain hetkeä myöhemmin Junnosuke Watanabe ajettiin kuitenkin toisen keltaisen kortin myötä ulos, ja ylivoimalla pelannut TPS repi lopulta voiton toisella pilkulta tulleella maalilla, jonka tällä kertaa viimeisteli Tuomas Pippola.
Jo talvikaudella vahvasti esiintynyt TPS pelaa Ykkösliigassa upeaa kautta. Joukkue on voittanut kymmenestä ottelustaan peräti kahdeksan. Ainoat tähänastiset pistemenetyksensä TPS koki peräkkäisissä otteluissa toukokuun puolivälin jälkeen, kun ensin HJK Klubi 04 oli Helsingissä turkulaisia parempi maalein 3-1 ja kolme päivää myöhemmin TPS jäi kotonaan toisen kärkikastin joukkueen FC Lahden kanssa 2-2-tasapeliin.
TPS:n suoraviivaisesta ja hyökkäävästä pelitavasta kertoo paljon se, että joukkue on tehnyt kymmeneen otteluun peräti 29 maalia, joka on selvästi eniten sarjan joukkueista, mutta on päästänyt 16 maalia, jota enemmän on päästänyt vain sarjataulukossa huomattavasti alempana olevat KäPa ja JäPS. Vertailun vuoksi Jipolla on tehtyjä maaleja 11 ja päästettyjä 13.
Edellisessä ottelussaan viime perjantaina TPS joutui kotonaan tiukoille SJK Akatemiaa vastaan. Seinäjokiset johtivat ottelua kahteen otteeseen, mutta turkulaiset tulivat kahdesti rinnalle Onni Helénin ja Emu Kawakitan maaleilla ja lopulta ohi kapteeni Atte Sihvosen viimeisteltyä 3-2-voittomaalin reilun tunnin kohdalla.
TPS lähti kauteen kapealla pelaajaringillä, ja espanjalaisluotsi Ivan Piñol onkin kierrättänyt kokoonpanoaan vähemmän kuin minkään muun joukkueen valmentaja Ykkösliigassa. Joukkue on osoittanut kovakuntoisuutensa, kun suoritustaso on pysynyt kymmenen kierroksen ajan korkealla avainpelaajien kovasta kuormasta huolimatta.
Maalivahti Olli Hakanpää ja toppari Akim Sairinen ovat pelanneet täydet minuutit kaikissa TPS:n tähänastisissa otteluissa. Myös kärkimies Helén, keskikentän Pippola ja Lasse Ikonen sekä oikea laitapuolustaja Oscar Häggström ovat olleet avauskokoonpanossa jokaisessa joukkueen ottelussa. Toinen toppari Sihvonen ja vasen laituri Muzaci ovat missanneet kumpikin yhden ottelun, muuten heidänkin nimet on piirretty aina avaukseen.
Onni Helén johtaa seitsemällä osumallaan Ykkösliigan maalipörssiä, minkä lisäksi hän on syöttänyt viisi maalia ja hankkinut kolme maaliin johtanutta rangaistuspotkua. Tepsin toinen tehomies Pippola on tehnyt kuusi maalia ja syöttänyt kolme. Lisäksi Muzaci on osunut neljästi ja syöttänyt yhden, japanilainen Kawakita on maalannut kolmesti ja niin laiturina kuin pakkinakin pelannut Miika Kauppila on tehnyt kaksi ja syöttänyt kaksi.
TPS:n kapea rinki vahvistui toukokuussa nimekkäällä pelaajalla, kun kokenut Riku Riski kirjoitti vihdoin nimensä jatkosopimukseen. Vielä pelikuntoaan hakeva ex-Huuhkaja on esiintynyt toistaiseksi vain yhdessä ottelussa, jossa hän tuli 82. minuutilla kentälle ja iski 84. minuutilla maalin EIF:n verkkoon.
Jippo - TPS
To 19.6. klo 18.30
Mehtimäen tekonurmi
Liput ennakkoon / portilta: 12 € / 15 € aikuiset, 9 € / 12 € erikoisryhmät (varusmiehet, työttömät, eläkeläiset), 6 € / 8 € koululaiset ja opiskelijat, kausikortilla ilmaiseksi sisään. Ennakkoliput ovat ostettavissa verkkokaupastamme.
Lapset alle 7 v ilmaiseksi sisään, ja yli 75 v ilmaiseksi sisään Suomen Seniorikodit tarjoamana.
Kotileipomo Riikonen kesäkuun maalibonus katsojille – aina jos Jippo tekee kesäkuun 2025 kotiottelussaan maalin, Riikonen tarjoaa seuraavassa kotiottelussa 50 ensimmäiselle ottelutapahtumaan tulijalle leipomotuotteen (munkin/pullan tjms.) ilmaiseksi! Jippo kertoo Riikosen maalibonuksesta omissa kanavissaan.
Osta otteluliput ennakkoon ja osallistut FL3X Hyvinvointi 60 min hierontalahjakortin arvontaan (arvo 49 €). Arvonta suoritetaan kausikorttilaisten ja päivä ennen peliä ennakkolipun ostaneiden kesken. Voittajalle ilmoitamme henkilökohtaisesti sähköpostiin & nimi julkaistaan kuulutuksena pelissä.
Mikäli et syystä tai toisesta pääse paikan päälle, Ruutu toteuttaa ottelusta selostetun livelähetyksen.
Artikkelin kansikuva: Mikko Kalavainen