Otteluennakot

Otteluennakko: LPS - JIPPO

Otteluennakko: LPS - JIPPO

Maajoukkuetauko on ohi, ja Kakkosen kauden viimeinen rutistus alkaa huomenna. Kolmanneksi viimeisellä kierroksella Jippo kohtaa sarjan perää pitävän Laajasalon Palloseuran vieraskentällä Helsingissä. Joukkueet kohtasivat huhtikuussa sarjan avauskierroksella, jolloin Jippo oli kotonaan parempi 4-1. Irakli Sirbiladze osui maalipuiden väliin kahdesti, Miko Mäkirinne ja Jere Kähkönen kerran.

Kakkosen A-lohkoon Legirus Interin luopumisen myötä Kolmosesta nostetun LPS:n kausi on sujunut alusta asti mollivoittoisesti. Joukkue otti jumbosijan haltuun heti keväällä, ja on pysynyt siinä koko ajan tappioiden seurattua toisiaan. Laajasalolaisten pistesaldo aukesi vasta juhannusviikolla, jolloin joukkue taisteli maalittoman kotitasapelin PEPOa vastaan. Heinäkuussa joukkue ylsi 2-2-tasapeliin FCV:n vieraana ja avasi voittotilinsä elokuussa yllätettyään FC Viikingit Vuosaaressa maalein 1-2. Muut LPS:n otteluista ovat päättyneet tappiolukemiin. Viime kierroksella joukkue hävisi PKKU:lle 3-2, jota edeltäneessä edellisessä kotiottelussaan LPS sai kokea MP:n paremmakseen 2-7 päättyneen ottelun myötä. Joukkueen vaikeasta kaudesta huolimatta LPS:n paras maalintekijä, hyökkääjä Topi Rihtniemi on pöllyttänyt vastustajien verkkoja jo yhdeksän kertaa.

Jippo lähtee otteluun hyvistä lähtökohdista, sillä joukkueella on allaan ehkäpä kauden paras ottelu. MiPK kaatui ennen taukoa kotikentällä dominoivan esityksen jälkeen 3-0 Miika Vainikaisen, Timo Tahvanaisen ja Markus Swahnen maaleilla. Jo useamman kauden ajan Jipon edustusjoukkueen mukana olleen Swahnen peliminuutit ovat jääneet tällä kaudella vähiin, mutta viime otteluissa mies on päässyt loppuhetkillä kentälle ja MiPK:iä vastaan tuloksena oli komea maali.

– Hyvillä mielin lähdetään Laajasaloon. Tällä viikolla treeneissä on ollut hyvää tekemistä ja joukkuehenki on kohdillaan. Mukavaa oli saada onnistuminen viime pelissä, ja toivottavasti niitä tulee lisää. Kolmea pistettä lähdetään hakemaan ja sitä kautta sarjapaikan varmistumista, Swahne toteaa.

Jippo on sarjassa seitsemäntenä viisi pistettä kärkijoukkueita perässä. Putoamisviivan alle on matkaa seitsemän pistettä, eli voitolla joukkue varmistaisi Kakkosen sarjapaikan ensi kaudelle. Jipon kokoonpanosta puuttuvat huomenna Abdirahman Abdalle, Sauli Kettunen, Jere Kähkönen, Iiro-Pekka Naakka, Irakli Sirbiladze, Jussi Tolonen sekä Tuomo Tolonen, ja Teemu Hallikaisen pelaaminen on epävarmaa. Pitkään loukkaantumisen takia sivussa ollut hyökkääjä Zakaria Abahassine sen sijaan tekee paluun kokoonpanoon.


LPS - JIPPO lauantaina klo 17.00 Laajasalon tekonurmella Helsingissä

Ottelusta on tarjolla livelähetys Jipon uutiskirjeen tilaajille.