Otteluennakot

Jippo hakee voittoputkelle jatkoa Seinäjoelta - "Luotetaan meidän omaan peliin"

Jippo hakee voittoputkelle jatkoa Seinäjoelta - "Luotetaan meidän omaan peliin"

Voitosta voittoon viime viikkoina seilannut ja sitä kautta asemiaan sarjan keskikastissa vankistanut Jippo matkaa sunnuntaina Seinäjoelle Ykkösliigan sarjataulukossa kahdeksannella sijalla olevan SJK Akatemian vieraaksi. OmaSP Stadionilla pelattava ottelu potkaistaan käyntiin klo 17.00 ja sitä voi seurata kotikatsomoista käsin Ruudusta.

Viime viikonloppuna Jippo nappasi toistamiseen tällä kaudella kotivoiton FC Lahdesta. Punapaidat kestivät nimivahvan vierasjoukkueen alkurynnistyksen ja siirtyivät kuskin penkille viimeistään toisen jakson alussa, kun Jyri Kiurun keskitys löysi takatolpalle vapaaksi unohtuneen Eemeli Honkolan, joka pamautti volleyllä Jipolle 1-0-osuman. Kotijoukkue oli muutamaan kertaan likellä kaunistella johtolukemiaan mm. avausjaksolla rangaistuspotkussa epäonnistuneen Oskar Pihlajan toimesta, mutta Honkolan maali jäi ottelun ainoaksi.

– Peli oli todella tiukka, niin kuin oletimmekin sen olevan. Saimme mielestäni pidettyä ottelun pääosin meidän hallussamme ja pidettyä Lahden poissa pahimmilta maalintekosektoreilta, laitapuolustaja Samu Koistinen kertaa.

Lahti-ottelun toisella jaksolla nähtiin niin siirtoikkunan loppuhetkillä joukkueeseen liittyneen keskikenttäpelaaja Lauri Sahimaan Jippo-debyytti kuin myös liki kaksi kuukautta alaraajavamman takia sivussa olleen Nuutti Tykkyläisen paluu pelikentille.

Tykkyläisen toipuminen pelikuntoon tietää positiivista ongelmaa Mikko Hallikaisen johtamalle valmennustiimille, sillä niin Tykkyläistä puolustuksen vasemmalla laidalla paikannut Lassi Forss kuin toisella puolella linjaa pelannut Samu Koistinen ovat hoitaneet leiviskänsä viime viikkoina erinomaisesti. Alkukaudesta paljon penkkiä kuluttanut Koistinen on kuulunut joukkueen avauskokoonpanoon kahdeksassa viime ottelussa.

– Totta kai se tuntuu hyvältä, että olen saanut vastuuta ja pystynyt suoriutumaan hyvällä tasolla. Tiedän pystyväni vielä parantamaan omaa peliäni ja toivottavasti saan vietyä sitä vielä eteenpäin kauden lopuissa otteluissa. Tällä hetkellä meillä on joukkueessa mahtava meininki ja se näkyy myös tuloksissa, Koistinen hehkuttaa.

Viimeaikaisten tulosten myötä Jippo kamppailee Ykkösliigan tasaisessa keskikastissa kärkikaksikon TPS - FC Lahti jälkeisistä sijoituksista PK-35:n, HJK Klubi 04:n, EIF:n ja kenties JäPS:nkin kanssa. Sunnuntaina Jippoa isännöivä SJK Akatemia ei tosin sekään ole kovin kaukana tästä ryhmästä. Kovaan kotivireeseen päässyt joukkue näyttää karistaneen putoamispeikon jo ulottumattomiin, eikä Koistinen odota helppoa iltapuhdetta.

⁠– SJK Akatemia on laadukas joukkue, ja ei tule varmastikaan helppo ottelu sunnuntaina. Luotetaan meidän omaan peliin ja lähdetään sen kautta hakemaan tulosta Seinäjoelta.

Jo Lahti-ottelusta sivussa ollut Yoshiaki Kikuchi kärsii vielä sunnuntaina pelikieltoa. Puolustajista Lahti-ottelun korttitilin täyttymisen vuoksi missannut Roope Huhtala on jälleen valmennuksen käytettävissä, mutta nyt on Valtteri Vesiahon vuoro huilata samasta syystä.

SJK:n reservijoukkue on ollut kova kotonaan

Kun Jippo viimeksi kesäkuun alussa vieraili Seinäjoella, aloitti joukkue ottelun väkevästi ottaen pallonhallinnan itselleen, mutta tästä huolimatta SJK Akatemia siirtyi 25. minuutilla johtoon Onni Hännisen osumalla. Jippo tuli hetkeä myöhemmin tasoihin Nuutti Tykkyläisen etukulmalaukauksella ja haki toisella jaksolla tosissaan voittoa.

Maaleja saatiin kuitenkin enää toiseen päähän. SJK:n Veikkausliigajoukkueessa normaalisti pelaava beniniläishyökkääjä Olatoundji Tessilimi hyödynsi 76. minuutilla Jippo-puolustuksen sekoilun vieden seinäjokiset takaisin johtoon, ja joensuulaisittain karun illan kruunasi nuori Aniis Machaal viimeistelemällä 85. minuutilla vastahyökkäyksestä loppulukemat 3-1.

Jippo sai seinäjokisista revanssin elokuun alussa, kun oli SJK Akatemian vuoro vierailla Joensuussa. Samu Koistinen ampui reilun vartin pelin jälkeen Jipon johtoon, jota Valtteri Vesiaho lisäsi heti toisen jakson alussa kulmapotkun jälkitilanteesta. Sittemmin TPS:ään Seinäjoelta siirtynyt Marius Könkkölä iski vajaan tunnin kohdalla kavennuksen, mutta Jyri Kiuru niittasi 66. minuutilla viimeisen naulan vieraiden arkkuun 3-1-maalillaan.

SJK Akatemia on pelannut kaikkinensa sekavan kauden, johon on mahtunut yksittäisiä valonpilkahduksia. Sillä oli touko-kesäkuussa kuuden ottelun mittainen voitoton putki ja kesä-heinäkuussa neljän ottelun mittainen tappioputki, eikä sillä ole useinkaan ollut mitään jakoja sarjan kärkipään joukkueita vastaan. Sen on kuitenkin erottanut sarjajumbo SalPasta ja karsijan paikalle juuttuneesta KäPasta keskinäiset ottelut. Akatemia on voittanut kummankin peräpään joukkueen kahdesti ja on siten sarjataulukossa KäPaa edellä kahdeksan pistettä ennen viikonlopun kierrosta.

Otteitaan parantanut KäPa on pyrkinyt repimään piste-eroa kiinni, mutta SJK Akatemia on samalla alkanut tehdä tulosta erityisesti kotistadionillaan. Seinäjokiset ovat voittaneet kolme kotiottelua putkeen ja kuudesta edellisestä kotiottelusta on voittoja peräti viisi. Edellisessä ottelussaan joukkue kaatoi SalPan 2-1 Onni Hännisen kahden maalin siivittämänä.

Sitä ennen Akatemia pelasi kaksi vierasottelua, joissa se voitti EIF:n 2-3 ja hävisi sarjakärki TPS:lle niukasti 1-2. Heinä-elokuun taitteessa englantilaisen Ash Civilin SJK Akatemian päävalmentajana korvannut portugalilainen Paulo Lopes on luotsannut joukkuetta nyt viiden ottelun verran, joista joukkue on voittanut kolme ja hävinnyt kaksi.

SJK Akatemian tehokkaimpia pelaajia ovat olleet yhdeksän maalia tehnyt ja kaksi syöttänyt laituri Justus Ojanen, kahdeksan maalia tehnyt ja kolme syöttänyt kärki Onni Hänninen sekä neljä maalia tehnyt ja seitsemän syöttänyt laituri Elari Hautamäki.

Videoennakko

Bolt.Worksin Viiden Tähden Ennakkohaastattelussa Lauri Sahimaa: https://www.youtube.com/watch?v=KSHrESNHelM

 

SJK Akatemia - Jippo
Su 14.9. klo 17.00
OmaSP Stadion, Seinäjoki

Ruutu toteuttaa ottelusta selostetun livelähetyksen. Suora linkki striimiin: https://www.ruutu.fi/stream/4759335

 

Artikkelin kansikuva: Mikko Kalavainen