Jipon Ykkösliigakauden ensimmäinen vierasottelu päättyi kirvelevään tappioon Turun Palloseuralle maalein 2-1 (1-0). Alusta asti hyökkäyksiään aggressiivisesti boksia kohti vyöryttänyt kotijoukkue teki molemmat maalinsa rangaistuspotkuista, ja vieraiden maalin iski Yoshi vapaapotkusta. Jipon tekemistä viimeisen kahdenkymmenen minuutin aikana hankaloitti Junnosuke Watanaben ulosajo.
Avauskokoonpano: Piirainen; Huhtala, Vesiaho, Forsman (Kiuru 63'); Viitaniemi (Smith 90'), Forss (Mahugo 46'), Watanabe, Tykkyläinen; Tainio, Yoshi, Pihlaja (Turunen 82').
Penkillä: Vainikainen, Partanen, Koistinen.
1. jakso
TPS saa ensimmäisen laukauksensa maalia kohti 13. minuutilla, kun joukkue etenee nopeasti keskustan kautta Jipon keskialueen harhasyötön jälkeen. Jippo-kippari Pyry Piirainen torjuu Onni Helénin vedon boksin takaa kuitenkin helposti. Muutamaa minuuttia myöhemmin Nuutti Tykkyläinen kaatuu keskialueella maahan saatuaan kaksinkamppailutilanteessa tällin, minkä seurauksena TPS:n oikean laidan kaksikko Miika Kauppila - Oscar Häggström pääsee etenemään laidallaan ylivoimatilanteessa. Häggströmin syöttö keskelle tavoittaa Helénin, jonka laukauksen boksin rajalta Piirainen koppaa jälleen kiinni.
Pian edellisen tilanteen jälkeen TPS saa rajaheiton vasemmalta, ja vaarattoman näköisessä tilanteessa Jippo-toppari Valtteri Vesiaho repii rangaistusalueen kulmassa Helénin maihin. Erotuomari Petri Viljanen tuomitsee tästä rangaistuspotkun, josta Albijon Muzaci upottaa pallon varmasti oikeaan alakulmaan vieden turkulaiset 1-0-johtoon ottelun 20. minuutilla.
37. minuutilla Tuomas Pippola vapauttaa läpisyötöllään Helénin nokikkain Piiraisen kanssa. Helén ajautuu kuitenkin pieneen kulmaan Piiraisen tultua hyvin vastaan ja päätyy päätyrajalle saakka edettyään keskittämään maalin eteen, josta Vesiaho puskee pallon väljemmille vesille.
Jippo saa ensimmäisen paikkansa 41. minuutilla, kun Valtteri Vesiaho laukoo vihaisesti kulmapotkun jälkitilanteesta noin kahdestakymmenestä metristä. TPS-kassari Olli Hakanpää kuitenkin torjuu laukauksen etualakulmasta.
– Ensimmäinen vajaa puolituntinen oli meille todella vaikea. Olimme todella huonoja, olimme arkoja ja myöhässä koko ajan, emme saaneet pelistä kiinni. Oli sellainen fiilis, että olemme pyytelemässä anteeksi jotakin, ja olemme vain paikalla emmekä todellakaan pelaamassa. Todella paljon virheitä. TPS sai hallita palloa aivan liikaa, ja vaikka he eivät juuri vaaraa siinä luoneet, niin lopulta pilkulta johtoon. Maalin jälkeen pääsimme sitten peliin asteittain mukaan, vaikka vieläkin menetimme liikaa palloja vaarallisilla alueilla, kertaa Jippo-luotsi Mikko Hallikainen avausjaksoa.
2. jakso
Jippo tekee toiselle jaksolle lähdettäessä yhden vaihdon, kun avausjaksolla yhden joukkueen kolmesta keltaisesta kortista ottanut Lassi Forss tulee pois ja kentälle juoksee Ykkösliigadebyyttinsä tekevä espanjalaistoppari Karlos Mahugo. Topparilinjassa avausjaksolla pelannut Pasi Forsman ottaa Forssin paikan keskikentällä.
Tauon jälkeen kentällä nähdään huomattavasti parempi Jippo, ja jakson ensimmäinen maalipaikka siunaantuukin vierasjoukkueelle. Roope Huhtala palauttaa TPS-puolustuksen lähettämän purkupallon yhdellä kosketuksella keskialueelta takaisin turkulaisten boksin edustalle. TPS-pakki Elias Collin kaatuu itsekin työntäessään Eetu Viitaniemen kumoon, ja taustalta hiipivä Yoshi nappaa pallon Akim Sairisen nenän edestä ja etenee maalin kulmalle. Yoshi pääsee laukomaan parista metristä, mutta Hakanpää onnistuu torjumaan.
Reilun tunnin kohdalla TPS on lähellä maalintekoa, kun Tuomas Pippola ampuu parista kympistä lujan laukauksen, jonka Piirainen saa vaivoin torjuttua. Maalin kulmalle juossut Miika Kauppila pääsee laukomaan paluupallosta, mutta Piirainen on jälleen etevämpi.
Jippo tekee 63. minuutilla hyökkäävän vaihdon, kun Forsman jättää kentän ja tilalle tulee edellisessä ottelussa useaan maalipaikkaan päässyt Jyri Kiuru. Hetken päästä TPS hyökkää jälleen nopeasti Jipon keskialueen pallonmenetyksen jälkeen. Onni Helén pelaa pallon vasemmalle Albijon Muzacille, joka vetää Jippo-puolustuksen harhautuksellaan vipuun ja saa oikean jalkansa vapaaksi. Takayläkulmaa hakenut laukaus suuntautuu kuitenkin yli maalin.
Vajaan 70. minuutin kohdalla Jippo saa vapaapotkun rangaistusalueen rajalta, lähes identtiseltä paikalta kuin maanantaina SalPa-ottelussa, jolloin Yoshi upotti pallon komeasti muurin ohi oikeaan yläkulmaan. Tällä kertaa Yoshi suuntaa laukauksensa muurin ylitse vasempaan yläkulmaan, ja sinnehän se uppoaa. Lukemat taululla päivittyvät 1-1:een.
Heti tasoituksen jälkeen Jippo joutuu kuitenkin miesvajaalle. Junnosuke Watanabe hipaisee keskeltä läpi juossutta Tuomas Pippolaa, joka menettää tasapainonsa osuessaan samalla Roope Huhtalan jalkaan. Erotuomari Petri Viljanen nostaa tilanteesta Watanabelle toisen keltaisen kortin, jota seuraa tietenkin suihkukomennusta tarkoittava punalappu.
Jippo ehtii taistella vajaamiehisenä tasatilanteessa kuutisen minuuttia, kunnes Elias Collin keskittää pallon vasemmalta boksiin, josta Karlos Mahugo yrittää siivota sitä pois. Mahugon jalasta pallo osuu päälle rynnänneeseen Onni Heléniin, joka päättää loikata saman tien maihin. Viljanen tuomitsee kaikkien yllätykseksi TPS:lle jälleen rangaistuspotkun ja nostaa ratkaisua protestoineelle Piiraiselle varoituksen. Rankkaria asettuu antamaan tällä kertaa Pippola, joka sijoittaa pallon vasempaan alakulmaan pelikellon näyttäessä 80. minuuttia.
82. minuutilla Jippo vaihtaa kentälle Miro Turusen, joka korvaa hyökkäyksessä Oskar Pihlajan. TPS on lähellä lisätä johtoa hetkeä myöhemmin, kun se saa vapaapotkun kolmestakymmenestä metristä, ja Akim Sairinen pääsee puskemaan vapaasti maalin edestä. Pusku menee kuitenkin Jipon onneksi ohi maalin.
Jyri Kiurulla on ottelun loppuminuuteilla parikin paikkaa tasoitukseen. 85 minuutin pelin jälkeen Kiuru laukoo vajaasta kahdesta kympistä, mutta löysäksi jäänyt kuti on Olli Hakanpäälle helposti torjuttava. Välissä Jippo tekee vielä yhden hyökkäysvoittoisen vaihdon, kun Terrence Smith korvaa Eetu Viitaniemen. Lisäajan viime hetkillä Kiuru hakeutuu vielä hienosti puskemaan Valtteri Vesiahon oikealta lähettämään keskityspalloa, mutta pusku suuntautuu Hakanpään näppeihin, ja ottelu vihelletään hetkeä myöhemmin päättyneeksi.
– Toiselle jaksolle pyysin vain jokaista nousemaan tasolleen, ja olemassaolon oli muututtava pelaamiseksi. Toinen jakso olikin paljon parempi ja saimme ansaitun tasoituksen, Mikko Hallikainen jatkaa.
– Harvoin kommentoin tuomaritoimintaa, mutta nyt koen vahvasti, että se ei ollut mielestäni pelin vaatimalla tasolla, ja suoraan sanottuna näimme kentällä käsittämättömiä tuomioita ja kärsimme niistä liikaa (toinen pilkku, ulosajo, meiltä saamatta jäänyt pilkku käsivirheestä). Se ei kuitenkaan poista missään nimessä sitä, että vajaan ensimmäisen puolituntisen TPS oli selkeästi parempi joukkue. He pelasivat hyvin ja kuten olimme odottaneet. Olen ylpeä siitä, miten tulimme puoliajan jälkeen ulos kopista, ja miten taistelimme myös vajaalla.
– Jos meidän kaatamiseen vaaditaan tällä hetkellä pari pilkkua ja ulosajo, niin kun vaan parannetaan vielä, ettei niille anneta pienintäkään aihetta, niin ollaan hyvällä tiellä, Hallikainen tuumii.
– Koskaan ei ole ollut helppoa tulla Turkuun hakemaan pisteitä, ja vaikka siinä on onnistuttukin, niin tämä oli tähänastisista vaikein koitos, ja onneksi seuraava pelataan sitten Joensuussa. Mutta sitä ennen kunnioitetaan tulosta, vastustajaa ja palataan maanantaina sorvin ääreen. Töitä ja seuraavaa kohti siis!
Ottelukooste: https://youtube.com/watch?v=Bbb0F8dC_m0
Seuraava ottelu: KäPa - Jippo | su 4.5. klo 19.15 | Myyrmäen jalkapallostadion
Seuraava kotiottelu: Jippo - FC Lahti | ti 13.5. klo 18.30 | Mehtimäki | Osta liput
Otteluraportin tarjosi Urheilukaupunki Joensuu.
Artikkelin kansikuva: Mikko Kalavainen