Jipon lähes 16 vuotta kestänyt voitoton jakso Mikkelin Urheilupuistossa katkesi sunnuntaina, kun Yoshi ja Victor Matheus tyylittelivät tappioasemasta lähdetyllä toisella jaksolla yhteensä kolme maalia. 1-3 (1-0) -lukemiin päättynyt ottelu pelattiin jälleen päävalmentaja Mikko Hallikaisen katsellessa ottelua katsomosta, jonka myötä Hallikaisen toimitsijakielto on nyt kärsitty. Muiden tulosten ja voiton myötä Jippo on ainoa tappioton Ykkösliigajoukkue ja tällä hetkellä sarjan kärjessä.
Avauskokoonpano: Piirainen; Lehtiranta (81' Forss), Haataja, Matheus (75' Mahugo), Tykkyläinen; Watanabe, Forsman; Honkola (87’ Kinnunen), Yoshi; Kiuru (75’ Sahimaa), Turunen (46' Smith).
Vaihdossa: Vainikainen, Vesiaho, Malinen, Nuutinen.
1. jakso
Ottelun ensimmäinen puoliaika on Jipolta heikko. Isännät pääsevät jo kolmannella peliminuutilla vaaralliselle maalipaikalle, kun Pasi Forsman sutii keskityspallosta ohi ja Eero Ylönen pääsee vetopaikkaan, ampuen Jipon onneksi kuitenkin ohi. Hetkeä myöhemmin kulmapotkun päätteeksi Ville Laiho kokeilee onneaan boksin ulkopuolelta, laukoen jälleen Jipon onneksi yli maalin. Jipon ensimmäinen paikka tulee viiden minuutin pelin jälkeen hyvän ottelun pelanneelle Niklas Haatajalle, joka puskee niin ikään pallon maalin yli Forsmanin kulmapotkusta. MP painostaa Jipon maalia, aiheuttaen hämminkiä Jipon puolustuksen ja keskikentän ollessa hieman poissa tilanteen tasalta.
Maalilla jälleen loistavasti pelannut Pyry Piirainen pitää Jipon pelissä mukana, kunnes 38. peliminuutilla kotijoukkue osuu. Juuri Piiraisen loistavaa pelastusta seurannut kulmapotku leijuu kolmen Jippo-pelaajan välistä Saibo Saidylle, joka viimeistelee kaatuvalla puskulla kotijoukkueen ansaitusti 1–0 johtoon. Lähes heti maalin jälkeen MP:n Veikko Karttunen kolistelee sivuverkkoa, eivätkä isännät ole kaukana johtonsa tuplaamisesta. Isänniltä vielä puoliajan lopulla Aoi Chisima käy hyvin lähellä maalintekoa viiltävällä kaukolaukauksella, mutta jälleen kerran Piiraisen urotyöt pitävät lisämaalit poissa.
2. jakso
Toisella jaksolla Jippo herää – ja herää ryminällä. Ensimmäinen paikka toisella jaksolla siunaantuu tutusti vieraissa keltaisessa pelaavalle Jipolle, kun puoliaika on vanhentunut vain minuutteja. Forsmanin kulmapotku leijuu MP:n Karttusen päähän, mutta pusku suuntautuu suoraan boksin kaarella väijyneelle Yoshille. Yoshi tykittää vastapalloon komean puolivolleyn ja tuo Jipon takaisin peliin mukaan tasoituksella. 1–1. Vain viisi minuuttia myöhemmin Yoshi on mukana viemässä Jippoa jo johtoon. Terrence Smith kaadetaan noin 20 metrin päässä maalista, ja Yoshi asettuu ampumaan vapaapotkua. Yoshin vapari kimpoaa muurin kautta suoraan MP-vahti Jonne Urosen syliin, mutta Uronen tiputtaa pallon käsistään suoraan kakkospalloa kärkkyneelle Haatajalle, joka keskittää pallon vielä takatolpalle, josta Victor Matheus pääsee nikkaamaan pallon päällään maaliin. 1–2, ja kellossa 52. minuuttia.
Vaikka Jippo onnistui kääntämään pelin nopeasti maaleilla edukseen jakson vaihduttua, MP ei luovuta. MP saa kulmapotkuja, joista yhdessä vaaditaan rankkaria Nuutti Tykkyläisen väitetystä käsivirheestä, mutta tuomari ei näe tilanteessa virhettä, ja pilli pysyy taskussa. Jälkitilanteessa vaikuttaa myös siltä, että Jipon vastahyökkäysyrityksessä Yoshia osuttaisiin kasvoihin, mutta mitä konkreettisesti tapahtui, jää sekä tuomarilta että televisiokameroilta kunnolla näkemättä. MP jatkaa painostusta, mutta Jipon puolustus ja Piirainen kestävät yritykset mallikkaasti. Myös alkukauden sankari Jyri Kiurulle tarjoutuu loistava tontti maalintekoon sivuvaparista, mutta "Jykä" joutuu jatkamaan palloa hieman kiusallisesta asennosta eikä saa riittävästi voimaa, tai kukaan keltapaita kerkeä sitä jatkamaan maaliin. Lopputuloksena Jipon pelaaja rikkoo Urosta ja vapaapotku MP:lle.
78. minuutin täyttyessä Jippo kuitenkin naulaa MP:n haaveet tasoituksesta ja pinnoista arkkuun, kun Tykkyläisen riisto keskialueella vapauttaa Smithin vasemmalle kaistalle. Smith keskittää ja huippuottelun pelannut Yoshi viimeistelee käytännössä tyhjään maaliin loppulukemiksi 1–3. Maalin jälkeen kontrolli vaikuttaa viimein siirtyneen Jipolle, ja Jippo käykin vielä lähellä lisäosumia, mutta niitä ei kuitenkaan nähdä. Lopputulos siis Urskissa 1–3, ja Jipolle ensimmäistä kertaa lähes 16 vuoteen täydet pisteet mukaan tältä kentältä.
Ottelun perkaus
Vielä tämän ottelun toimitsijakiellossa ollut Mikko Hallikainen on todella ylpeä joukkueensa ilmeen muutoksesta toiselle jaksolle.
– Tiesimme, että pelistä tulee hankala jo olosuhteiden, mutta myös Urskissa hyvin pelaavan ja vaikeasti voitettavan kotijoukkueen vuoksi. Emme pystyneet valmistautumaan peliin täysin kuten olisimme halunneet, koska emme päässeet harjoittelemaan Joensuussa luonnonnurmelle ollenkaan. Lisäksi, vaikka tiesimme pelin luonteen, niin olimme luvattoman huonoja ensimmäiset 45 minuuttia. Pallot pomppivat sinne tänne, henkilökohtaisia virheitä ympäri kenttää, etäisyydet suuria ja oikeanlainen kamppailukyvykkyys kateissa. Henkilökohtaisesti oli hyvin vaikeaa olla katsomossa. MP oli parempi ja ansaitsi johtonsa.
– Mitä haluamme muistaa sunnuntain pelistä, on se, kuinka otimme itseämme yhdessä niskasta kiinni ja löytäen pienten muutosten kautta sen, mitä peli vaati, jotta siitä saa tuloksen. Se oli hienoa katsottavaa ja varmasti arvokas yhteinen kokemus jatkoon. Toisella puoliajalla näimme päättäväisen ja tarpeeksi aggressiivisen kollektiivin. Tiesimme, että voittamalla erikoistilannepelin kolme pistettä on lähellä, päävalmentaja kuvailee muutosta.
– Johtoasemassa teimme jälleen muutamia muutoksia, joilla pystyimme tukahduttamaan MP:n pelin lähes täysin, ja pelasimme muutenkin kypsästi. Sanoisin, että meidän toinen puoliaika oli parempi kuin MP:n ensimmäinen, ja sen myötä ansaitsimme voittaa, mutta se ei todellakaan ollut helppoa, ja siitä täytyy antaa myös krediittiä kotijoukkueelle.
– Äärettömän ylpeä jokaisesta, siitä kasvusta toiselle jaksolle, ja sen myötä pisteet maistuivat kyllä hyvälle! Hienot maalit lämmittivät myös mieltä, Hallikainen summaa.
Ottelukooste: https://www.youtube.com/watch?v=_M8NN5Tmncs
Jippo on voiton myötä Ykkösliigan ja samalla Suomen kahden korkeimman sarjatason ainoa joukkue, joka ei tällä kaudella ole vielä tappiota kärsinyt. Jipon ottelut jatkuvat lauantaina 23.5. kotinurmella, kun PK-35 saapuu Helsingistä Mehtimäelle vieraaksi. Liput tähänkin otteluun ovat myynnissä verkkokaupassamme.
Otteluraportin tarjoaa:
Artikkelin kansikuva: Mikko Kalavainen









