Otteluraportit

Ykkösliigacup käyntiin ja kolme pistettä Joensuuhun – “Voittamaan oppii vain voittamalla”

Ykkösliigacup käyntiin ja kolme pistettä Joensuuhun – “Voittamaan oppii vain voittamalla”

Jippo aloitti lauantaina talven Ykkösliigacup-rupeaman voitokkaasti, kun JäPS kaatui Järvenpään monitoimihallissa lopulta lukemin 1–2 (0–2). Maalinteossa onnistuivat avausjaksolla Yoshi sekä joitain minuutteja myöhemmin Lassi Forss.

Avauskokoonpano: Piirainen; Haataja, Vesiaho, Mahugo; Viitaniemi (Partanen 79’), Forss, Watanabe, Tykkyläinen; Pihlaja (Forsell 60’), Turunen (Smith 79’), Yoshi.

Penkillä: Kaikkonen, Kela, Montonen, Saarenkunnas, Venäläinen

1. jakso

Ottelun alku on tunnusteleva. Molempien joukkueiden liikkeessä ja syöttötyöskentelyssä on havaittavissa pientä talvikaudelle tyypillistä kankeutta.

Ensimmäinen hyvä maalintekopaikka siunaantuu seitsemän minuutin pelin jälkeen vähän vahingossa Jipon paluumuuttajalle Miro Turuselle. JäPS-puolustus sählii Oskar Pihlajan keskityksen “Turskan” jalkoihin, mutta takakulmaa kohti lähtevän laukauksen pysäyttää tolppa.

Läheltä piti -tilanne toimii kenties pienenä herätyksenä kotijoukkueelle, joka ottaa pallonhallinnan itselleen. JäPS pakottaa pariin otteeseen joensuulaiset syvälle omalle puoliskolleen, mutta Jippo puolustaa tiiviisti ja pakottaa JäPSin liikuttelemaan palloa lähinnä muodon ulkopuolella.

Noin parinkymmenen minuutin pelin jälkeen alkaa tapahtua. Ensin Nuutti Tykkyläinen keskittää nopean hyökkäyksen päätteeksi vasemmalta ja millintarkka pallo putoaa suoraan Miro Turusen päähän. Puolustajat ovat kaukana, mutta Turunen ei saa puskuun tarpeeksi voimaa ja pallo putoaa JäPS-vahti Besart Mustafan syliin.

Vain hetkeä myöhemmin Lassi Forss lähettää keskialueelta roikkupallon Pihlajalle linjan taakse. Pihlaja kuljettaa boksin sisään ja syöttää takaviistoon. Turunen juoksee pallon yli ja Yoshi laukoo toisesta aallosta maalivahdin längistä Jipon 1–0 johtoon.

28. minuutin kohdalla Yoshi kaadetaan noin kahdenkymmenen metrin päässä JäPSin maalista ja mies asettuu itse pallon taakse. Hyvännäköinen laukaus osuu oikeaan tolppaan, kimpoaa siitä maalivahdin selkään, sitten uudestaan tolppaan ja putoaa lopulta Jipon Forssille, jolle jää helppo työ tuplata vieraiden johto.

Jippo saa maalien jälkeen omasta pallollisesta pelistään selkeästi paremmin kiinni. Seuraavana lähellä maalia käy kuitenkin kotijoukkue: JäPSin Topi Järvinen laukoo boksin nurkalta tulisen kudin kohti oikeaa etuyläkulmaa, mutta Pyry Piirainen on hereillä ja torjuu pallon näyttävästi päädystä yli.

JäPSin näennäisestä pallonhallinnasta huolimatta Jippo on ensimmäisellä puoliajalla kokonaisuudessaan paljon valmiimpi, terävämpi ja vaarallisempi. Tämä näkyy myös tulostaululla.

2. jakso

JäPS tulee pukukopista vahvasti sisään toiselle jaksolle. Puoliaikaa on pelattu vain pari minuuttia, kun kotijoukkueen Topi Järvinen on lähellä karata Jippo-toppari Karlos Mahugolta ja Mahugo joutuu rikkomaan keltaisen kortin arvoisesti. Hetkeä myöhemmin lappua saa katsella Oskar Pihlaja, joka rikkoo keskellä omaa kenttäpuoliskoa Lassi Forssin vähän huolimattoman syötön jälkeen. Hyville maalipaikoille eivät isännät kuitenkaan pääse. 

55. minuutin kohdalla Jipon Niklas Haataja sen sijaan löytää linjan takaa Pihlajan, joka ei kuitenkaan saa kunnon maalintekoyritystä aikaiseksi.

Tunnin kohdalla Jippo vaihtaa ensimmäistä kertaa: testimies Niila Forsell korvaa paljon töitä tehneen Pihlajan. Toinen puoliaika tuntuu molempien joukkueiden osalta hieman kaoottiselta. Jipolla ei ole sinänsä mitään hätää, mutta kovin kontrolloituja hyökkäyksiä joukkue ei onnistu rakentamaan.

67. minuutin kohdalla JäPS onnistuu säilyttämään paineen vieraiden päädyssä kulmapotkun jälkeen. Boksiflipperin päätteeksi Julius Salo pamauttaa pallon lähietäisyydeltä Piiraisen ohi Jippo-maalin kattoon ja tilanne on 1–2. JäPS saa maalin jälkeen selvästi lisää uskoa omaan tekemiseen, mutta Jippo ei panikoi vaan pitää oman puolustusmuotonsa hyvin kasassa.

Kunnon maalipaikkoja ei tahdo hetkeen syntyä kummallekaan. Jippo vaihtaa 79. minuutin kohdalla Miro Turusen ja Eetu Viitaniemen tilalle Janne Partasen ja “testimiehen”, sopimuksettoman Terrence Smithin.

Hetkeä myöhemmin Niklas Haataja rikkoo vaarallisella alueella keltaisen kortin arvoisesti. JäPSin Joona Tapani lataa kuitenkin vapaapotkun suoraan päin Jippo-muuria.

Kolme minuuttia ennen täyttä peliaikaa Nuutti Tykkyläinen on karata yksin läpi, mutta linjamiehen lippu on pystyssä. Jippo saa pidettyä loppuhetkillä pallon omillaan, eikä JäPS saa viimeistä rynnistystään käyntiin. Kotijoukkue alkaa turhautua ja JäPSin Ville Ahola käy törkeästi tilanteen jälkeen kopsauttamassa Jipon Valtteri Vesiahoa nilkoille. Hetkeä myöhemmin Janne Partasen laukaus ei viuhu paljoa maalin takakulmasta ohi.

JäPSin kiri jää lopulta puolitiehen ja Jippo nappaa kolme pistettä kotiintuomisiksi.

– Kaksijakoinen fiilis päällimmäisenä. Eka jakso oli hyvä, mutta toiseen ei olla tyytyväisiä, sillä hyökkäyspelaamisesta hävisi kontrolli. Pääosin puolustimme läpi ottelun ihan hyvin eikä JäPS päässyt meidän boksiin kovin montaa kertaa koko ottelun aikana, Jipon päävalmentaja Mikko Hallikainen tiivistää.

– Kavennusmaali tuli vähän halvalla tavalla, pallo jäi pyörimään erikoistilanteen jälkeen boksin edustalle ja yhtäkkiä pomppi selustaan. Noissa hetkissä meidän tulee olla vielä aggressiivisempia ja pystyä voittamaan kakkospallot. Kehitettävää jäi myös eritoten hyökkäyspeliin. Meidän on oltava huolellisempia ja rauhallisempia pallon kanssa, oltiinpa vastustajan puolella kenttää tai omalla puolella jos ei päästä välittömästi etenemään. Hyviäkin asioita pelissä oli ja täytyy muistaa, että vieraista haetut kolme pistettä ovat aina arvokkaat eivätkä mikään itsestäänselvyys. Pisteistä ollaan toki iloisia ja kuten olen sanonut, voittamaan oppii vain voittamalla.

Videokooste ottelusta: https://www.youtube.com/watch?v=2sTVVprLhAA

Seuraava ottelu: Jippo - KäPa | la 15.2. klo 14.00 | Joensuu Hope Areena | Ykkösliigacup