Kausi 2004

Juha Purmonen

Kausi 2004 oli monellakin tapaa historiallinen jippolaisessa jalkapallossa. Aiemmin suorastaan surkeat harjoitusolosuhteet paranivat merkittävästi, kun Joensuun Areena valmistui keväällä. Lisäksi kilpailijaseura Lehpa-77 pelasi myöskin miesten kakkosta, jolloin Joensuuhun saatiin paikallispelihenkeä. Jarmo Korhonen valmensi ensimmäisen Jippo-kautensa, toki ”Jamo” oli tuttu JiiPee-taustaisille palaajille aiemmilta vuosilta. Jamo toi Jippoon sen hengen mikä on vielä tänä päivänäkin voimissaan Jipossa. Jipon omaleimainen periksiantamattomuus, loistava joukkuehenki sekä Joensuu inhottavana paikkana vierasjoukkueelle syntyi.

Jamon johdolla Jippoon luotiin organisoitu pelaaminen sekä harjoittelun kulttuuri. Joukkue harjoitteli todella kovaa mutta myös taktisesti harjoitukset parani merkittävästi. Joukkue, valmennus, taustat sekä parantuneet harjoitusolosuhteet siivittivät Jipon hyvään kauteen vaikka Suomen Cupissa tulikin seinä vastaan silloiselle Ykkösen joukkueelle MP:lle rumasti 0-7. Molemmat paikallispelit LehPaa vastaan voitettiin, ensin puhtaasti 3-0 ja sitten tiukasti 2-1. Loppukaudesta alkoi näkyä talven harjoittelu ja tiukatkin pelit käännettiin voitoksi. Seuran ensimmäinen nousu Ykköseen oli todella lähellä, mutta ei onnistunut, kun hävisimme nousun ratkaisseen ottelun rangaistuspotkukisan jälkeen Atlantikselle Helsingin pallokentällä. Kaudessa oli paljon draamaa ja se kasvatti varmasti joukkuetta ja seuraa.

Itselleni kausi oli kaksijakoinen. Lähdin loppukaudeksi tutkijavaihtoon Japaniin ja jouduin katsomaan verkosta joukkueen tekemistä. Silloin ei ollut livelähetyksiä, joten Karjalaisen verkkojulkaisusta pystyi lukemaan, miten pelit ovat olivat menneet.

Kausi 2004
Sarjataso: Kakkonen
Sijoitus: 2.
Pisteet: 49
Voitot: 15
Tasapelit: 4
Tappiot: 3
Yleisö ka. ?
Valmentaja: Jarmo Korhonen