fbpx

JIPPO jatkaa torstaina sarjakauttaan vierasottelulla, kun joukkue matkaa Lappeenrantaan puolustamaan Karjalan herruuttaan PEPOa vastaan. Ottelu Kimpisen urheilukeskuksessa käynnistyy klo 19.00.

Vahvasti kauden ensimmäisellä puoliskolla pelannut JIPPO lähtee otteluun erikoisesta tilanteesta: kaksi tappiota niskassaan. Kahden viikon takainen kärkikamppailu HJK Klubi 04:ää vastaan Mehtimäellä päättyi lisäaikatappioon, ja viime lauantaina katkeraa kalkkia joensuulaisille syötti kotonaan Lahden Reipas. Ottelu ei pelillisesti juuri poikennut viime kauden taisteluista joukkueiden välillä. Kuskin paikalla ensimmäisen jakson ollut Reipas teki ottelun ainoan maalin vartin pelin jälkeen kulmapotkusta ja tylsytti toisella jaksolla JIPPOn kirin puolustusmuuriinsa.

– Se oli meiltä kyllä täysi ”ohipeli”. Emme missään vaiheessa päässeet peliin kiinni, ja vastustaja rokotti meitä huonosta erikoistilannepuolustamisesta. Oli meillä toki pari paikkaa pistää pallo pussiin, mutta tällä kertaa jäi luu käteen, Nuutti Tykkyläinen kertaa.

Viikonlopun toisessa kärkipään kohtaamisessa HJK Klubi 04 ja PK-35 pelasivat tasapelin. Ennen tämän viikon otteluita Klubi 04 johtaa edelleen sarjaa 27 pisteellään, ottelun muita enemmän pelannut PK-35 on toisena kahden pisteen päässä ja JIPPO kolmantena neljän pisteen päässä kärjestä. Keskiviikkona Klubi 04:n kotonaan kohtaava Reipas on neljäntenä 18 pisteessä.

Täksi kaudeksi PK-35:stä Joensuuhun palannut JIPPOn monivuotinen luottopakki Nuutti Tykkyläinen on ollut jälleen tärkeä lenkki joukkueen pelissä. Tykkyläinen on kellottanut täydet minuutit jokaisessa yhdessätoista ottelussa ja tehnyt siinä sivussa kaksi maalia.

– Henkilökohtaisesti kausi on mennyt aika lailla joukkueen tason mukana. On ollut hyviä hetkiä ja sitten vähän heikompia. Tietysti, kun sarja on näin tasainen, niin joka ottelussa jokaisen pelaajan täytyy pelata ylärekisterissä, että pääsemme niihin tavoitteisiin, mitä olemme asettaneet, ja sitä kautta pyrin itsekin auttamaan joukkuetta!

Torstaina JIPPO kohtaa kovia satsauksia talvella ja keväällä tehneen ja sitä kautta yhtenä ennakkosuosikeista A-lohkoon lähteneen PEPOn, jonka kausi ei ole sujunut odotetulla tavalla, vaikka alkukaudesta se onnistui laittamaan JIPPOn tiukille Mehtimäellä Karjalan derbyssä, jonka kotijoukkue lopulta voitti 2-1. Lappeenrantalaisseura vaihtoi hiljattain valmentajaa joukkueen juututtua sarjataulukossa alempaan kastiin. Edellisellä kierroksella se näytti merkkejä paremmasta jyrättyään FC Futuran maanrakoon 6-1-lukemin.

– PEPOssa puhaltaa tällä hetkellä uudet tuulet, ja sieltä tulee varmasti flow-tilassa operoiva vastustaja vastaan. Derbyt ovat aina haastavia molemmille joukkueille, ja pienet marginaalit ovat isossa roolissa ottelun aikana. Se on varmaa, että tunnetta ei pelistä tule puuttumaan, mutta meidän täytyy keskittää se oikeisiin asioihin. Itse odotan ottelusta samankaltaista kuin ensimmäisestäkin. Molemmat haluavat voittaa, ja meidän tulee olla se joukkue, joka haluaa kolmea pistettä enemmän.

JIPPO vahvisti tällä viikolla joukkuettaan tekemällä loppukauden mittaisen sopimuksen isokokoisen hyökkääjän Anton Eerolan kanssa. Eerola on liittynyt joukkueen harjoitusvahvuuteen, ja hänen pelilupa-asiansa yritetään saada kuntoon jo torstain ottelua varten.

 

PEPO etenee uudessa valmennuksessa

 

JIPPO ja PEPO kohtasivat Mehtimäellä toukokuun alussa. Kotijoukkue meni vieraiden alkurynnistyksen kestettyään 25. minuutilla johtoon kentän lyhimmän miehen Yoshiaki Kikuchin puskettua paluupallon takayläkulmaan PEPO-maalivahti Niko Pienmunnen torjuttua ensin Terrence Smithin laukauksen. PEPOn Aleksi Ikonen tasoitti vajaan tunnin kohdalla, mutta vartti ennen täyttä aikaa Niko Niemeläinen viimeisteli maalin edestä 2-1-osuman oikealta laidalta boksin sisään taidolla ja voimalla rynnineen Aake Yletyisen vahvan esityön jälkeen.

Ottelu meni lopussa jännäksi, kun erotuomari Miikka Haapakoski passitti muutaman minuutin sisään sekä Yletyisen että Eetu Viitaniemen toisella keltaisella kortilla ulos. JIPPO kuitenkin kesti kahden miehen alivoiman ja runsaan lisäajan, ja ottelu päättyi joensuulaisten voitonjuhliin.

Sarjan ennakkosuosikeihin keväällä lukeutuneen PEPOn kausi on sujunut heikosti. Se voitti kotikentällään toukokuussa PK-35:n 2-0 ja kesäkuussa TiPS:n 1-0, mutta sen enempää voittoja se ei saavuttanut kymmenen ensimmäisen kierroksen aikana. Muissa kotiotteluissaan se hävisi sekä PPJ:lle että Klubi 04:lle selvin 0-3-lukemin. Kuudesta ensimmäisestä vierasottelustaan se pelasi kaksi tasan ja hävisi neljä.

Heinäkuun puolivälissä kärsitty 3-1-vierastappio PKKU:lle oli PEPOn seurajohdolle viimeinen pisara, ja päävalmentaja Teemu Tavikainen sai lähteä. Vetovastuun A-lohkossa kolmanneksi viimeiseksi valuneesta joukkueesta otti Tavikaisen valmennustiimissä alkukauden toiminut kaksikko: kolumbialainen Camilo Muñoz sekä yhdysvaltalainen seuran ex-maalivahti Craig Hill.

Muñozin ja Hillin aikakausi ei olisi voinut juuri paremmin alkaa, sillä joukkue jyräsi viime lauantain kotiottelussaan FC Futuran peräti 6-1. Argentiinalaishyökkääjä Pablo Stupiski kuritti porvoolaisia kahdesti ja keväällä JIPPOa vastaan osunut Aleksi Ikonen katkaisi pitkän maalittoman jaksonsa. Vaihdosta sisään tullut brassikonkari Francisco Torres maalasi toisessa peräkkäisessä ottelussa.

Stupiski, Ikonen ja Torres ovat vastanneet kolmestaan peräti 13:stä maalista koko joukkueen 17:stä tällä kaudella tehdystä. Stupiski on osunut viidesti, Ikonen ja Torres neljästi mieheen. Keskikentällä PEPOn tärkein mies on kiistatta joukkueen nigerialainen kapteeni Jonathan Dunyin. Avainpelaajia ovat myös täyteen kuntoon alkukauden loukkaantumisestaan toipunut vasen puolustaja Arttu Kotanen sekä pelipaikalla kuin pelipaikalla viihtyvä entinen JIPPO-soturi Samu Suoraniemi.

Alkukauden ottelut loukkaantumisen takia sivusta seurannut ex-JIPPO-maalivahti Jirko Sorsa on torjunut PEPOn maalilla viisi viimeisintä ottelua, ja kevään ajan vastuussa ollut Niko Pienmunne on saanut vuorostaan kuluttaa penkkiä.

PEPO on tällä kaudella Veikkausliigassa pelaavan KTP:n farmijoukkue, ja lappeenrantalaisten kokoonpanossa on kauden aikana pelannut lukuisia kotkalaisjoukkueen sopimuspelaajia. Viime viikon Futura-murskavoiton PEPO otti kuitenkin täysin omilla pelaajillaan.

 

Tilastokatsaus

 

Kun Kakkosen A-lohkon runkosarja on edennyt JIPPOn osalta tasan puoliväliin, on joensuulaisten paras maalintekijä ollut Yoshiaki Kikuchi neljällä osumallaan, ja hyvänä kakkosena on topparin paikalta kolmesti maalintekoon noussut Victor Matheus. Kahden maalin miehiä ovat Janne Partanen, Nuutti Tykkyläinen sekä kaksi puskumaalia tehnyt Santeri Saarenkunnas.

Myös maalisyötöissä “Yoshi” on ykkönen, niitäkin hänellä on jo neljä. Aake Yletyinen ja Miika Vainikainen ovat syöttäneet kaksi maalia mieheen. Vainikaisen molemmat maalisyötöt tulivat TiPS-ottelussa, jossa hän pelasi vain reilut parikymmentä minuuttia.

Maalivahti Pyry Piirainen ja puolustajat Victor Matheus sekä Nuutti Tykkyläinen ovat puolivälin krouvissa JIPPOn teräsmiehiä pelattuaan täydet minuutit kaikissa yhdessätoista ottelussa. Myös toppari Topi Kela ja Santeri Saarenkunnas ovat avanneet jokaisessa ottelussa. Junnosuke Watanabe tuli huhtikuun sarja-avauksessa kentälle vaihdosta, mutta on sen jälkeen tahkonnut keskikentällä täydet minuutit joka ottelussa.

 

 

 

 

PEPO – JIPPO torstaina 27.7. klo 19.00 Kimpisen urheilukeskuksessa, Lappeenrannassa

 

Artikkelin kansikuva: Mikko Kalavainen