fbpx

Ykkösessä pelaavan Helsingin IFK:n sopimuspelaaja, 20-vuotias maalivahti Sami Rissanen saapuu vahvistamaan JIPPOn maalivahtiosastoa loppukauden mittaisella lainasopimuksella. Päävalmentaja Mikko Hallikainen kertoo, että Rissanen on ollut JIPPOn kiikarissa jo pidempään.

– Sami Rissanen on nuori ja lupaava maalivahti, josta olimme jo talvella kiinnostuneita. Tässä tapauksessa yhteys (HIFK:n päävalmentaja, JIPPOn viime kauden päävalmentaja) Sami Okkoseen oli avainasemassa sen suhteen, että Rissasen tilanne saatiin todella nopeasti selville, ja kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että laina meille on hyvä juttu. Saamme motivoituneen ja lahjakkaan maalivahdin jeesaamaan ja vahvistamaan joukkuetta! Meillä oli pari muutakin vaihtoehtoa, mutta Rissanen oli meille ensisijainen, joten senkin takia hienoa, että asia saatiin todella nopeasti maaliin. Iso kiitos HIFK:n ja erityisesti Okkosen suuntaan!, Hallikainen hehkuttaa.

JIPPOlle iski kiireellinen tarve maalivahtihankinnalle, sillä Pyry Piirainen on kaksi seuraavaa ottelua pelikiellossa, ja Piiraisen kesken Atlantis FC/Akatemia -ottelun korvannut Erkka Oikarinen on loukkaantuneena, eikä pysty pelaamaan seuraavissa otteluissa.

– Erkka loukkaantui tiistain harjoituksissa, ja vamman laajuus selviää tehtävässä magneettikuvauksessa. Todella valitettava tapahtuma.

Rissasen hankinnan lisäksi Kolmosen NiemU:ssa lainalla pari ottelua pelannut laitapelaaja Jere Juurinen palaa JIPPOn vahvuuteen. Sami Ahon ja Veeti Piiparisen lainat NiemU:un jatkuvat sen sijaan loppukauden, ja loppukaudeksi Niemiseen lähtee myös Artturi Lehkonen.

 

“Jokainen pelaaja haluaa pelata näitä pelejä”

 

Rissanen on KuPS:n kasvatti, joka edusti kuopiolaisseuraa koko junioriputken läpi tämän vuoden alkuun asti. Kuopiossa hän voitti kaksi A-junioreiden Suomen mestaruutta, pelasi SC-KuFu-98:n ja KuPS Akatemian paidassa kausien 2019–2022 aikana kahdeksan Kakkosen ottelua ja treenasi pari viimeistä vuotta KuPS:n liigajoukkueen kanssa jääden kuitenkin ilman debyyttiä edustuksessa.

Tämän vuoden helmikuussa Rissanen solmi sopimuksen Veikkausliigasta Ykköseen pudonneen HIFK:n kanssa. Hän on treenannut HIFK:n edustusjoukkueen kanssa ja toiminut sen varamaalivahtina. Peliminuutteja hän on kerännyt keväällä HIFK:n A-junioreiden SM-karsintasarjaa pelanneessa joukkueessa sekä viime viikonloppuun asti HIFK:n Kolmosessa pelaavassa reservijoukkueessa.

Lainasiirto tuli Rissaselle itselleenkin yllättäen ja salamannopeasti.

– Heräsin keskiviikkoaamuna koutsin (Sami Okkonen) soittoon ja pyyhin vielä unihiekkoja silmistäni. Siitä eteenpäin asiat etenivät tosi nopeasti, ja alle vuorokauden sisään oli sopimusasiat kunnossa ja junalippu Joensuuhun. Tiesin ja olin aikaisemmin kuullut muualta, että JIPPOssa on arki kunnossa ja joukkue pelaa isoista asioista seuralle ja kaupungille. Kun minulta kysyttiin, haluanko päästä pelaamaan noususta ja kärkimatseja, ajattelin, että katuisin myöhemmin, jos en lähtisi. Jokainen pelaaja haluaa pelata näitä pelejä.

Rissanen on moderni maalivahti, jolle jalalla pelaaminen ei ole ongelma.

– Tykkään avata peliä ja pelata paljon jalalla. Tiedän, että minulla on suuri vastuu kentällä, olla joukkueen viimeinen tukipilari tolppien välissä. Nautin aina, kun voin auttaa teoillani joukkuetta. Kentän ulkopuolella yritän kuunnella ja auttaa joukkuekavereita.

TERVETULOA, SAMI!

 

Artikkelin kansikuva: Mikko Kalavainen