fbpx

Jippo pelasi kevään viimeisen harjoitusottelunsa Kuopion Palloseuran A-junioreita vastaan aurinkoisella Savon Sanomat Areenalla. Jippo nappasi etenkin hyvän ensimmäisen jakson ansiosta voiton nimiinsä lukemin 0-1(0-1). Jipon maalin viimeisteli Erkka Sjöblom.
Ensimmäinen jakso eteni Jipon hallitessa kenttätapahtumia. Palloa pystyttiin pitämään kontrolloidusti myös hyökkäysalueella, eikä KuPS päässyt etenemään vaarallisesti montaa kertaa Oskari Ikosen vartioimaa maalia kohti. Puolen tunnin pelin kohdalla Jippo rakenteli peliä oikealta laidalta saaden pelattua Zakaria Abahassinen rangaistusalueen nurkalle vapaaksi. Abahassine keskitti pallon tarkasti linjan taakse hyvä juoksun tehneen Erkka Sjöblomin ulottuviin ja mies sijoitti pallon ohi vastaan tulleen maalivahdin.
Toinen jakso oli pelillisesti tasaisempi ja myös KuPS pääsi muutamille maalipaikoille. Ikonen kuitenkin nollasi yhdessä puolustuksen kanssa vastustajan maalintekoyritykset. Jippo sai aivan rangaistusalueen rajalta vapaapotkun, jonka Elias Tolvanen laukoi maalin ristikkoa nuollen niukasti ohi. Jippo suoritti ottelussa muutamia vaihtoja, joiden myötä Niko Niemeläinen teki edustuksen debyyttinsä.
Ottelu oli siis viimeinen harjoituspeli ennen kahden viikon päästä alkavaa Kolmosen kautta. Kahden viimeisen pelin parasta antia on ollut ehdottomasti kaksi nollapeliä omissa. Joukkue pyrkii jatkamaan samalla linjalla tuloksellisesti ja viemään joukkueen peliä edelleen eteenpäin. Seuraavasta Regions` Cupin pelistä lisätietoa luvassa lähipäivien aikana, mutta tänään joukkue rentoutuu yhteisen illanvieton merkeissä.
 
Avaus:

Vaihdot:
45′ Miko Mäkirinne -> Abdirahman Abdalle
70′ Aapi Helvelahti -> Niko Niemeläinen
75′ Erkka Sjöblom ->  Joona Pussinen
80′ Elias Tolvanen -> Tommi Rautiainen