Jipon kausikortit 2019 myyntiin – Enemmän kotipelejä uuden hallin ansiosta, huippuetu nopeimmille ostajille!

Jipon kausikortit tulevalle kaudelle 2019 ovat tulleet myyntiin tänään perjantaina 19.lokakuuta. Hyppää mukaan JIPPO-perheeseen ja osta oma korttisi Jipon Holvi-nettikaupasta, kortti toimitetaan suoraan kotiisi. Muut mahdolliset kausikorttien myyntipaikat ilmoitetaan, kun ne saadaan sovittua. 20 ensimmäiselle nettikaupasta kausikortin ostaneelle punainen tai musta Jippo-pipo kaupan päälle (arvo 20€)!

Kausikortti sisältää kesän Jipon Kakkosen kotiotteluiden lisäksi Suomen Cupin kotiottelut ja kotiharjoitusottelut, joista suurin osa pelataan näillä näkymin Rantakylän uudessa jalkapallohallissa. Huomioitavaa on se, että suurin osa harjoitusotteluista on kaudella 2019 maksullisia tapahtumia ilman kausikorttia. Kausikorttilaisille tulee myös tänä vuonna etuja Jipon yhteistyökumppaneilta. Eduista tiedotetaan aina Jipon sosiaalisessa mediassa ja Kausikortit ja liput-sivulla, kun niitä saadaan sovittua.

Jipon toiminnanjohtaja Timo Tahvanainen on iloinen kausikorttimyynnin kasvuun Jipon osalta viime kaudella.

-Iso kiitos ensinnäkin viime kauden kausikorttilaisille, teitä oli ennätysmäärä Jipon mittakaavassa ja toivottavasti saitte kausikortillenne haluttua vastinetta. Ensi kauden tavoitteena on rikkoa taas kausikorttimyyntiennätys ja luoda entistä parempi meininki kotiotteluihin! Kotiotteluita onkin tiedossa vuonna 2019 varmasti enemmän kuin koskaan, sillä Rantakylän uusi jalkapallohalli mahdollistaa pelaamisen myös talvikaudella Joensuussa. Talvelle onkin jo nyt sovittu harjoitusotteluita erittäin mielenkiintoisia vastustajia vastaan, joista tiedotetaan myöhemmin.

-Rantakylän jalkapallohallin hallimaksujen vuoksi joudumme tänä vuonna pistämään suurimman osan harjoitusotteluista maksullisiksi tapahtumiksi. Paras keino välttää ylimääräisiä kuluja on kuitenkin ostaa kausikortti, jolla pääsee Jipon jokaiseen otteluun sisään!

Osta kausikorttisi täältä >>

 

Jipon kausikortit kaudelle 2019:

VIP-kausikortti 140€
Oikeuttaa sisäänpääsyyn kaikkiin Jipon kotiotteluihin (Kakkonen, Suomen Cup ja harjoitusottelut) sekä VIP-tilan ohjelmaan ja tarjoiluun Kakkosen otteluissa.

Kausikortti 75€ (31.12.2018 asti, jonka jälkeen hinta 80€)
Oikeuttaa sisäänpääsyyn kaikkiin Jipon kotiotteluihin. (Kakkonen, Suomen Cup ja harjoitusottelut)

Kausikortti, alennusryhmät (opiskelijat/eläkeläiset/työttömät/varusmiehet/lapset 7-15v.) 50 €
Oikeuttaa sisäänpääsyyn kaikkiin Jipon kotiotteluihin. (Kakkonen, Suomen Cup ja harjoitusottelut). Jos ostat alennusryhmä-kausikortit, sinun tulee olla valmis esittämään kausikortin lisäksi alennukseen oikeuttava todistus joka ottelussa.