fbpx

Kauden 2020 sarjat pääsevät vihdoin käyntiin kesäkuussa. Joensuulaiset Palloliiton sarjoissa pelaavat aikuisten joukkueet JIPPO ja FC Hertta aloittavat molemmat kautensa lauantaina 13. kesäkuuta. JIPPO pelaa Kakkosen C-lohkossa, minkä aloituspäivämäärä ja sarjajärjestelmä on nyt päätetty Palloliiton toimesta. Valtakunnallisista jalkapallosarjoista Veikkausliigan ja Kansallisen Liigan kauden 2020 aloitus ja pelitapa ovat olleet selvillä jo jonkin aikaa.

Sarjakauden 2020 pelaamisessa on kuunneltu seurojen mielipiteitä mahdollisimman pitkälle ja tehty ratkaisut niiden pohjalta. Kauden alun viivästymisen myötä muutoksia on tehty aikataulujen lisäksi pelitapaan. Kakkosen sarjajärjestelmä on uusi vallitsevasta poikkeuksellisesta tilanteesta johtuen. JIPPO ei ollut tämän valitun sarjajärjestelmän kannalla, vaan äänesti normaalin kaksinkertaisen sarjan puolesta. 12:den joukkueen lohkot on jaettu kolmeen neljän joukkueen alueelliseen lohkoon, joissa pelataan kaksinkertainen sarja (6 ottelua). Näiden otteluiden lisäksi pelataan yksinkertainen sarja (11 ottelua). Yhteensä sarjassa pelataan siis 17 ottelua, joiden jälkeen nousijat ja putoajat ovat selvillä. Sarjan tavoitteena oleva päättymispäivä on 31.10. Tarkka otteluohjelma ja ottelutapahtumien rajoitukset selviävät myöhemmin.

JIPPOn päävalmentaja Jussi Leppälahti kommentoi päätöksiä sarjan alusta ja sarjajärjestelmästä seuraavasti.
– Jos miettii asiaa futisihmisenä, niin olihan tuo sarjajärjestelmä iso yllätys, sillä urheilullisesti sarja on aika epäreilu osalle joukkueista. Lähilohkojen tasot heittelevät – osalle joukkueista tämä muoto on taas tosi suotuisa. Mutta, toki ymmärrän, että Palloliitto ja me kaikki joudumme koronan takia nyt sopeutumaan, joten fokus on meillä 100-prosenttisesti sarjan alussa ja hienoissa matseissa mitä päästään pelaamaan. Lähdemme tosissamme haastamaan joka pelissä vastustajia ja yritämme pelata mahdollisimman hyvin. Toivottavasti joensuulaiset löytävät Mehtimäelle ja tehdään siitä vastustajille yhdessä vaikea paikka pelata!

HUOM. Kauden 2020 alku siis lähestyy ja me seurana olemme tehneet töitä, että tällaisena vaikeana aikana toimintamme pyörisi normaalisti. Kaikki tuki on tarpeen, joten mikäli JIPPO-sydämesi huutaa kausikorttia, fanituotteita tai ”Miksi JIPPO merkitsee – tutkimusmatka urheiluseuran sieluun” -juttusarjaa (11+1 osainen syväluotaavista artikkeleista koostuva tuotos), niin toivomme sinun ostavan haluamiasi tuotteita JIPPOn nettikaupasta osoitteesta https://holvi.com/shop/jippojoensuu/. KIITOS!

Kuva Vesa-Pekka Reponen