Kolme pistettä FC Blackbirdin vieraana

Jippo matkasi eilen lauantaina Jyväskylään FC Blackbirdin vieraaksi. Ottelua ennakoitiin etukäteenkin tasaiseksi ja sitä se olikin, sillä ottelu päättyi tiukan väännön jälkeen Jipon 2-3 (1-1) –vierasvoittoon. Jipon maaleista vastasivat Erkka Sjöblom, Zakaria Abahassine ja Teemu Hallikainen.

Jippo sai otteluun unelma-alun niin maalin kuin pelinkin muodossa. Ottelua oli pelattu vain 6 minuuttia kun Jippo rakenteli hyökkäyksen oikealta laidalta. Jere Kähkönen kavensi laidalta keskeen syöttäen Abahassinen laidalta puolittain läpi. Abahassine jatkoi pallon vielä tyylikkäästi maalille jälleen kerran selkeän liikkeen tehneen Sjöblomin jalkaan, joka viimeisteli Jipon etutolpan kautta 1-0 –johtoon. Jippo loi ottelun alussa maalin lisäksi kaksi selkeää maalipaikkaa, mutta Sjöblom ei onnistunut yrityksissään lisätä johtoasemaa. Jipon alun hallinnan jälkeen asetelma kentällä vaihtui ja kotijoukkue otti kuskin paikan. 15 minuutin kohdalla Blackbird heitti pitkän rajaheiton oikealta laidalta Jipon rangaistusalueelle, josta se jatkettiin takaviistoon Jose Ikoselle. Ikonen nosti ensimmäisellä kosketuksellaan pallon komeasti maaliin takanurkkaan tuoden kotijoukkueen tasoihin. Maalin jälkeen Jipon hyökkäyspeli oli koko ensimmäisen jakson heikkoa lähinnä huolimattomuuden vuoksi. Samaan aikaan Jippo ei myöskään onnistunut pitämään pakettiaan täysin kasassa puolustussuuntaan, joten välillä Jippo-päädyssä olikin lievää paniikkia ilmassa. Maalipaikoille Blackbird ei yhtä rangaistusalueen rajalta tullutta laukausta lukuunottamatta päässyt, vaikka etenkin vasemmalla laidalla pelannut Valtteri Lohi oli jatkuvasti vaarallinen pideltävä Jipon puolustukselle.

Toiselle jaksolla Jippo sai oman pallollisen pelinsä pyörimään paremmin johtuen lähinnä siitä, että joukkue malttoi rakennella pidempiä hyökkäyksiä puolelta toiselle. Vaihdosta puoliajalla Nelson Appiahin tilalle tullut Aapo Makkonen toi uutta virtaa laitapelaamiseen. 55 minuutin kohdalla Blackbirdin maalivahti lahjoitti Jipolle maalin aivan ilmaiseksi, sillä Sjöblomin antaessa maalivahdilla paineeen, syötti hän pallon suoraan Abahassinen jalkaan. Abahassinella oli helppo työ sijoittaa pallo tyhjään maaliin. Blackbird iski pelin tasoihin heti seuraavasta hyökkäyksestä, kun Lohi vapautti Olli Koittolan oikealta laidalta läpiajoon. Tilanteessa Jipolla oli hieman huonoa onnea Aapi Helvelahden liukastuttua juuri katkon hetkellä, jonka seurauksena Koittola pääsi vapaasti sijoittamaan pallon takakulmaan ohi Paavo Jarvan. Toinen puoliaika oli lievää Jipon hallintaa ja se tuottikin tulosta ajassa 71 minuuttia. Keskikentän keskellä hyvin läpi ottelun raatanut Sauli Kettunen vapautti tarkalla syötöllään Hallikaisen vasemmalta laidalta läpiajoon ja Hallikainen pääsi viljelemään oman tavaramerkkinsä eli kovan maanuoliaisen takanurkkaan. Ottelun viimeisen 20 minuutin aikana Blackbird ei saanut enää kunnon kiriä aikaiseksi, sillä Jipon ottelun paras vaihe osui juuri tähän jaksoon. Vastustaja saatiin pidettyä lähes koko ajan kaukana Jipon maalista. Tätä auttoi erityisesti vaihdosta erittäin hyvin sisään tulleet Abdirahman Abdalle ja Elias Tolvanen.

Ottelu oli kokonaisuudessaan todella tasainen, mutta Jippo onnistui kääntämään vaikean ottelun itselleen. Blackbird tulee olemaan kotonaan varmasti kova vastustaja kenelle tahansa, joten tähän voittoon oltiin Jippo-leirissä äärimmäisen tyytyväisiä. Peli ei ollut paras mahdollinen esitys Jipolta, mutta tänään se riitti kolmeen pisteeseen. Molemmilla joukkueilla oli ottelussa omat fanilaumansa ja auringon paistaessa peli oli kokonaisuudessaan varmasti yleisöön menevä. Jippo jatkaa otteluitaan kahdella peräkkäisellä sunnuntain kotipelillä, kun vastaan asettuvat ensin Regions` Cupissa Kurkimäen Kisa ja sen jälkeen Kolmosen kamppailussa lohkon ennakkosuosikki FC Vaajakoski.

Avaus:

Henkilön JIPPO Joensuu kuva.

Vaihdot:

46′ Nelson Appiah -> Aapo Makkonen
58′ Erkka Sjöblom -> Elias Tolvanen
71′ Zakaria Abahassine -> Abdirahman Abdalle