fbpx

Jippo kiinnitti todella tärkeän osan hyökkäyspelaamistaan, sillä kymppipaikalla parhaiten viihtyvä Miko Mäkirinne (20) allekirjoitti sopimuksen tulevasta kaudesta. Jipon oma kasvatti Mäkirinne on ollut iso palanen Jipon hyökkäyspelaamista kaudesta 2015 lähtien. Mäkirinne pelasi kuitenkin ensimmäiset ottelunsa (2 ottelua) Jipon edustuksessa ja myös tähän saakka ensimmäiset Ykkösen ottelunsa jo kaudella 2014. Kaudella 2015 Kakkosessa Mäkirinne viimeisteli Jipolle 7 maalia ja teki todellisen läpimurron edustusjoukkueeseen, vaikkakin kausi päättyi putoamiseen.
Kakkosen ja putoamisen jälkeen Mäkirinne siirtyi muutaman muun Jippo-pelurin (Nathan Stockie, Jakeem Johnson ja Antti Åke) tavoin Lappeenrannan PEPO:on. Siellä saatu vastuu ja rooli ei tyydyttänyt, joten mies palasi pelaamaan kauden jälkimmäisen puolikkaan takaisin Jipon paitaan. Paluun jälkeen Mäkirinteen tilastot kahden viimeisen kauden ja 27 pelin ajalta Jipossa Kolmosessa ovat 15 maalia ja 18 maalisyöttöä. Tilastoja pitää kunnioittaa, joten nuorten maajoukkueleirityksissä olleelta Mäkirinteeltä tullaan odottamaan kovia tehoja myös Kakkosessa kaudella 2018.
– Henkilökohtainen tavoitteeni on pystyä pelaamaan ehjä kausi ja olla yhtä tehokas myös sarjaporrasta ylempänä. Vahvuuksiini kuuluu mielestäni 1v1 -tilanteet, joiden kautta pyrin tuomaan lisää vaarallisuutta peliimme sekä tietenkin tekemään maaleja. Ensi kaudella haluan olla Jipolle monipuolinen pelaaja, joka maalinteon lisäksi rytmittää hyökkäyspeliä ja luo paikkoja myös muille. Tärkeimmät kehitettävät kohteet ovat puolustussuuntaan pelaamisessa, pääpalloissa ja äsken mainitussa pelin rytmittämisessä, kommentoi Mäkirinne itsevarmasti.

Mäkirinteen myötä Jipolla on nyt kasassa 13 pelaajasopimusta kaudelle 2018.