fbpx

Jipolla on huomenna sunnuntaina mahdollisuus selvitä Regions’ Cupissa jo kuudentoista parhaan joukkoon, kun neljännen kierroksen ottelussa vastaan asettuu kuopiolainen Kurkimäen Kisa. Kyseessä on kevään viimeinen Mehtimäen tekonurmella pelattava Jipon kotiottelu ennen keskuskentän luonnonnurmelle siirtymistä. Ottelussa kohtaavat viimeiset Itä-Suomen piiristä vielä mukana Cupissa olevat joukkueet.
KuKi pelaa Jipon tapaan Itä- ja Keski-Suomen Kolmosessa, jonne se nousi täksi kaudeksi murskaavalla tavalla voittamalla jokaisen ottelun Nelosessa viime kaudella. Joukkue onkin jo kevään ensimmäisissä otteluissa osoittanut, ettei kyseessä ole ihan tavallinen sarjanousija. Kuopiolaiset miehittävät tällä hetkellä sarjan kärkisijaa yhden ottelun puhtaalla pelillä etenevää Jippoa enemmän pelanneena, voitettuaan ensin vieraissa JoPS:n ja JPS:n, sekä viimeksi kotonaan FC Blackbirdin peräti 4-1. Heidän toistaiseksi ainoa pistemenetyksensä oli SC Riverballia vastaan Kuopiossa pelattu tasapeli. Regions’ Cupissa joukkue on päässyt tähän vaiheeseen asti pudottamalla toisella kierroksella LehPan Kontiolahdella 5-0 ja kolmannella kierroksella SaPan Pieksämäellä rangaistuspotkukilpailun jälkeen.
KuKin joukkueessa on useita Kakkosessa pelanneita pelaajia, ja ainakin Sami Räsäseltä sekä Joona Kemppaiselta löytyy kokemusta myös Veikkausliigasta. Sunnuntain ottelu on kuopiolaisille kuitenkin jo viikon toinen, ja jääkin nähtäväksi, kuinka suuri rotaatio joukkueen kokoonpanossa pyörähtää.
Jippo selvitti tiensä neljännelle kierrokselle kaatamalla SC Riverballin sekä ToU:n helpohkosti Joensuussa pelatuissa otteluissa. Kun sarjakausikin on alkanut kolmella voitolla, lähtee Jippo varsin voitokkaassa vireessä sunnuntaiseen kohtaamiseen.
Jipon terveystilanne ei ole paras mahdollinen, sillä Zakaria Abahassine on loukkaantumisen ja Topi Sormunen sekä Markus Swahne sairastelujen takia todennäköisesti sivussa. Kokoonpano tulee siis hieman muuttumaan poissaolojen takia.
Erittäin luottavaisin mielin KuKin kimppuun, joukkue on valmiina huomiseen otteluun. Tavoitteena edetä jatkoon eli kuudentoista joukkoon, toteaa Aapi Helvelahti.

 
JIPPO – KuKi, sunnuntaina klo 18.00 Mehtimäellä
Liput 5€/3€, Jipon kausikortilla ilmaiseksi