fbpx

Jipon sarjakauteen valmistautuminen jatkuu sunnuntaina Rantakylän Liikuntahallissa pelattavalla harjoitusottelulla paikallisvastustaja SC Riverballia vastaan. Riverball pelaa alkavalla kaudella tutusti Itä- ja Keski-Suomen Kolmosessa, eli samassa sarjassa LehPan kanssa, jonka kanssa Jippo sopi juuri uuden farmisopimuksen.

Futsal-kautensa juuri päättänyt Riverball pelasi viime viikolla vuoden ensimmäisen virallisen ottelunsa jalkapalloviheriöillä. Regions’ Cupin ottelu riistaveteläistä AC BARCA:a vastaan päättyi yllätystappioon, joten “Taivaansiniset” voivat Jipon tapaan suunnata keskittymisensä jo muutamien viikkojen päästä alkavaan sarjakauteen.

Viime kausi meni Riverballilta yli odotusten joukkueen taisteltua viime kierroksille asti jopa noususta Kakkoseen. Joukkueen runko on pysynyt erittäin hyvin kasassa: 26 julkaistun sopimuspelaajan joukkoon lukeutuvat niin seuraikonit Antti Jäntti, Perttu Rytivaara ja Eero Naakka, kuin myös kaikki viime kaudella vakiokokoonpanoon murtautuneet nuoret, kuten Eelis Korhonen ja Jesper Hokkanen. Suurimpana muutoksena voitaneenkin pitää Jippoakin kahteen otteeseen valmentaneen päävalmentaja Mark Dziadulewiczin korvaamista valmennusuransa aloittavalla, niin ikään Jippo-taustaisella seuraikoni Sami Ahosella.

Jippo pelasi viime viikonloppuna Mikkelissä kevään ensimmäisen ottelunsa ulkokentällä. Ehjä 90-minuuttinen MiPK:n vieraana päättyi lopulta maalittomana. Nyt edessä on paluu Rantakylän Liikuntahalliin, jossa pelataan kolme Jipon neljästä jäljellä olevasta harjoitusottelusta ennen toukokuun alussa siintävää sarja-avausta.

Sunnuntaita odottanee eniten hyökkääjä Jere Kähkönen, joka pelaa ensimmäisen ottelunsa sitten viime kesän. Nilkkavamma päätti Kähkösen kauden kesken elokuisen Gnistan-ottelun Helsingissä.

– Nivelsiteet menivät poikki viime elokuussa, ja leikattiin marraskuussa. Ortoosin sain pois ennen vuodenvaihdetta, ja sen jälkeen jumppasin nilkkaa päivittäin fysioterapeutin antamien ohjeiden mukaan. Helmikuun alussa otin ensimmäiset juoksuaskeleet reiluun puoleen vuoteen, ja nyt olen taas täysillä mukana, Kähkönen kertoo.

Vesa Martiskainen on vetänyt loukkaantuneille pelaajille hyviä kuntouttavia treenejä joukkueharjoitusten yhteydessä kerran viikkoon. Ulospäin joukkueharjoituksissa on näyttänyt tosi hyvältä. Kaikki treenaa sata lasissa, ihan niin kuin aina ennenkin. On mahtavaa taas treenata, ja tärkeää saada pelattua muutama harjoitusottelu ennen kauden alkua, Kähkönen hehkuttaa.

Kähkösen toivuttua pelikuntoon pitkään sivussa olleista poissa ovat vielä Miko Mäkirinne, Irakli Sirbiladze ja Markus Swahne, joiden lisäksi sunnuntain ottelusta ovat eri syistä sivussa nuoret Oskari Koskinen, Arttu Hyttinen ja Väinö Häkki sekä kapteeni Antti Åke.

 

JIPPO – SC Riverball sunnuntaina 24.3. klo 19.00 Rantakylän Liikuntahallissa

Otteluun on vapaa pääsy. JIPPO-kioski palvelee.