fbpx

Jippo matkaa torstaina vierasotteluun Nurmijärven Klaukkalaan, jossa vastaan asettuu Nurmijärven Jalkapalloseura. Vuonna 2004 perustettu fuusioseura nousi Jipon tapaan parin vuoden tauon jälkeen Kakkoseen viime kaudeksi. Joukkue sijoittui sarjassa juuri putoamisviivan yläpuolelle yhdeksänneksi, kun Jippo taas oli sarjassa kolmas.

Viime kauden keskinäisistä kohtaamisista Jippo keräsi kaikki kuusi pistettä. Kesäkuussa Joensuussa Jippo voitti 2-0 Jere Kähkösen ja Miko Mäkirinteen maaleilla, päätöskierroksella Klaukkalassa 2-4 Aleksi Ikosen (2), Aleksi Nissisen sekä Tuomas Kettusen maaleilla.

NJS oli viime kaudella koko Kakkosen A-lohkon vähiten maaleja tehnyt joukkue. Tälläkään kaudella maaliverkot eivät ole vielä kovin usein pullistelleet. “Palokärjet” haki viime kierroksella kuitenkin hienon 0-2-vierasvoiton FC Kiffenistä, minkä myötä joukkue nousi ainakin hetkellisesti putoamisviivan yläpuolelle. NJS on kerännyt nyt kahdeksasta ottelusta yhtä monta pistettä maalierolla 6-9. Joukkueen runkopelaajia ovat maalivahti Otso Knuuttila, nuoret puolustajat Arttu Eerola ja Yassin Daoussi, keskikenttäpelaajista Lassi Vainikainen ja kaksi maalia Kiffenin verkkoon iskenyt Niko Aittakallio sekä hyökkääjä Joona Tukiainen. “Palokärkiä” valmentaa Teemu Savukoski.

Jippo nousi viime sunnuntaina vain kahden pisteen päähän sarjaa johtavasta MP:stä voittamalla Karjalaisten Futisfestareiden pääottelussa PEPO:n 2-1 Aleksi Nissisen ja Toni Tahvanaisen maaleilla. Joukkue ei kahdeksan kierroksen jälkeen ole hävinnyt vielä otteluakaan. Toista kuukautta sivussa vahvuudesta ollut laitahyökkääjä Risto Kahelin teki kuin tekikin paluun kokoonpanoon ja kellotti saman tien 90 minuuttia.

– Alkukauden loukkaantumisen kanssa on pitänyt olla kärsivällinen, mutta se alkaa hiljalleen helpottaa. On hienoa olla taas mukana, Kahelin hehkuttaa.

Jipon tasapelisarjalla alkanut kausi on sujunut viime viikkoina nousujohteisesti, ja NJS:ää lähdetään kaatamaan hyvällä itseluottamuksella.

– Lähdetään Nurmijärvelle hyvillä fiiliksillä! Meidän pelaamisemme on mennyt alkukauden jälkeen tosi hyvään suuntaan. Puolustuspää antaa joka pelissä mahdollisuuden taistella voitosta, ja hyökkäyspäässä pelaajat alkavat löytää toisiaan entistä paremmin, mikä näkyy tuloksissakin. Pitää siis jatkaa samaa rataa, Kahelin toteaa.

Jippo saanee otteluun kasaan liki parhaan mahdollisen kokoonpanon, kun sairaslistalle jää varmasti enää pitkäaikaispotilaita.

 

NJS – JIPPO torstaina 20.6. klo 18.30 Klaukkalan urheilualueella Nurmijärvellä

 

Kuva: Marko Pennanen