fbpx

Jippo on tehnyt nykyisen päävalmentaja Jussi Leppälahden kanssa sopimuksen kaudesta 2020. 33-vuotiaan espoolaisen sopimuksessa on optio myös kaudesta 2021.

– Syitä jatkosopimukselle on monia. Joensuu on ollut minulle ja kotijoukoille hyvä paikka ja JIPPO on ollut minulle hyvä seura. Seurassa on paljon fiksuja ja mukavia tyyppejä, ihmiset merkitsevät. Tämä on myös tavoitteellinen seura, joka haluaa koko ajan kehittyä. Pieni mutta pippurinen yhteisö on tiivis. Fanit ovat vaativia, mutta intohimoisia ja kannustavia. JIPPO tuntuu oikealta jalkapalloseuralta. Prosessi on nyt vuoden verran ollut käynnissä ja minusta tuntuu, että voimme yhdessä seuran ja pelaajiemme kanssa kehittää sitä. Tuntui, että juuri nyt jatko täällä palvelee sekä seuraa että minua todella hyvin.

Leppälahti on valmentanut Jippoa marraskuun alusta saakka. Jippo on tällä hetkellä viisi kierrosta ennen kauden loppua sarjassa toisena Mikkelin Palloilijoiden jälkeen. Jippo hävisi kauden ensimmäisen ottelunsa vasta kaksi viikkoa sitten. Viime kaudella Jippo keräsi 37 pistettä ja sijoittui kolmanneksi.

– Onhan kausi mennyt joukkueelta aika hyvin. Tietysti on paljon asioita, joita olisimme voineet tehdä paremminkin, mutta kyllä tässä on pystytty repimään potentiaaliamme aika hyvin irti. Ainoa järkevä tavoite minun arvioni mukaan oli kauteen lähdettäessä pyrkiä parantamaan viime kaudesta ja nyt siihen on mahdollisuus, siihen pitää olla tyytyväinen. Kausi on ollut itselleni rankka, mutta hyvin opettavainen ja antoisa. Kautemme on ollut monivaiheinen erinäisistä syistä, joita en nyt halua tarkemmin avata ulospäin. Tämä viimeinen vaihe alkoi NJS-ottelusta. Haluan, että pelaamme loppukauden aikana peli peliltä paremmin. VJS peli oli parempi, kuin NJS-ottelu. Haluan, että MiPK-peli on parempi, kuin VJS-peli, ja niin edespäin. Haluan, että loppukaudella meillä on vielä nouseva pelillinen trendi. Jos sen tulemana on kakkossija ja enemmän pisteitä, kuin viime kaudella, otan viimeisen pelin jälkeen kylmän oluen, katson kaukaisuuteen ja hymyilen. Joka tapauksessa loppusijoituksemme tulee olemaan se, minkä olemme ansainneet.

Vaikka keskittyminen on vielä täysin tässä kaudessa, niin Leppälahti on suunnannut jonkun verran katseita myös tulevaan kauteen. Jippo on aloittanut jo sopimusneuvotteluja pelaajien kanssa, ja niistä kuullaan lisää mahdollisesti jo ennen kauden loppua.

– Haluan, että saamme ensi kaudella enemmän pisteitä, kuin tällä kaudella. Oppiminen ja kehittyminen on toimintani keskiössä. Tulemme tekemään nyt tehtyjä asioita paremmin ja tulemme lisäämään valmennusprosessiimme tiettyjä osa-alueita ja apuvälineitä. Kehitämme prosessiamme, minkä tulemana pelaajat ja joukkueen peli kehittyvät. Olemme nyt aloittaneet kehitystyön kohti ensi kautta ja panostamme seuraavat kuukaudet myös joukkueen rakentamiseen. Tulee taas hieno ja tunnerikas vuosi ja olen iloinen, että saan kokea sen yhdessä jippolaisten kanssa!

Jippo pelaa seuraavan kerran tulevana lauantaina kotikentällä Mehtimäen tekonurmella klo 15, jolloin vastassa on Mikkelin Pallokissat.

Kuva Marko Pennanen.