fbpx

JIPPO pelasi lauantaina viimeisen harjoitusottelunsa ennen ensi viikolla koittavaa kauden avausottelua. Vastassa oli vaajakoskelainen FCV Jyväskylän Viitaniemessä. Ottelu oli keltapaitaisen vierasjoukkueen kontrollissa alusta loppuun ja vaikka kaikki maalit syntyivätkin 20 minuutin sisään toisella jaksolla, olisi peli voinut päättyä kliinisemmällä viimeistelyllä vieläkin isommin numeroin.

Jo puolen minuutin pelin jälkeen Miro Turunen pelasi Toni Tahvanaisen maalintekopaikkaan rangaistusalueella, mutta Tahviksen sijoituksen isäntien maalivahti sai torjuttua vastaantulollaan. JIPPO hallitsi ensimmäistä jaksoa sekä pallonhallinnan että maalipaikkojen osalta. Kymmenen minuutin pelin jälkeen läpi ottelun loistavasti pelannut Turska Turunen pääsi Ryo Fujimuran syötöstä loistavaan maalipaikkaan. Vasemmalta leikkaus keskelle ja hyvä laukaus, mutta FCV:n maalivahti veti pidemmän korren. Isännät eivät montaa maalipaikkaa ottelussa saaneet, mutta vaarallisin niistä tuli vastahyökkäyksestä JIPPO:n kulmapotkun jälkeen. Tämäkin laukaus leijasi kuitenkin yli maalin. Ensimmäisen jakson jälkimmäinen puolisko oli tapahtumaköyhempää peliä. Jakson lopussa FCV:n pelaaja otti toisen keltaisen korttinsa ja joutui näin ulosajetuksi. Harjoitusottelun hengen mukaisesti FCV pelasi kuitenkin vielä tämän jälkeen täydellä miehityksellä.

Toinen jakso alkoi JIPPO:n osalta yhtä terävästi kuin ensimmäinenkin. Vaihdosta kentälle tullut Tico Smith oli senttien päässä maalinteosta jakson ensihetkillä. Muutama minuutti tästä ja ottelun erotuomari tuomitsi JIPPO:lle epäsuoran vapaapotkun isäntien maalivahdin alueen rajalta. Vaajakosken lihamuuri sai blokattua ensimmäisen laukauksen ja Timo Tahvanaisen uusintayritys kolahti ylähirteen. Pallo jäi pyörimään rangaistusalueelle, mutta ensimmäistä täysosumaa jouduttiin vielä odottelemaan minuutin ajan. Santeri Saarenkunnas hankki JIPPO:lle rangaistuspotkun, jota asteli laukomaan Miro Turunen. Maalivahdin torjumasta irtopallosta pallo toisella yrittämällä sisään ja peli 0-1:een. Reilu 10 minuuttia tästä ja vaihdosta kentälle tullutta Niklas Sottista rikottiin keskialueella. JIPPO antoi vaparin nopeasti isäntien vielä protestoidessa tilannetta, Turunen läpiajoon ja peli 0-2:een. 71 minuutilla FCV:lla oli vaikeuksia pelin avaamisensa kanssa ja topparin avaus tuli suoraan hyvän ottelun pelanneen Sottisen päähän. Pallo Turusen kautta Niko Niemeläiselle, joka irtosi Vaajakosken puolustukselta ja peli 0-3. Samassa ajassa isäntien pelaaja osoitti mieltään ottelun erotuomarille toisen keltaisen kortin arvoisesti. Ottelun viimeiset 20 minuuttia Vaajakoski pelasi yhdeksällä kenttäpelaajalla. Fantastisen ottelun pelannut Turunen viimeisteli hattutemppunsa, kun JIPPO voitti prässillä pallon keskialueella. Sottinen pelasi Turskan oikealta läpi, joka viimeisteli loppulukemat 0-4. Turunen pääsi yrittämään viimeisen vartin aikana pariinkin kertaan ottelun neljättä maaliaan. Myös Smith ja Saarenkunnas olivat lähellä maalintekoa.

JIPPO loi ottelussa valtavan määrän hyviä maalipaikkoja, eikä sillä ollut puolustussuuntaan missään vaiheessa ottelua isompaa hätää. Loput maalit säästettiin vappuaattona alkavaan Kakkosen sarjakauteen. Tuolloin vastassa on Helsingissä sarjanousija PPJ, ottelu alkaa Jätkäsaaren tekonurmella kello 15.00. Seuraava kotiottelu on edessä toukokuun ensimmäisellä viikolla, kun vastaan asettuu Suomen Cupin 4. kierroksella JJK. Kausikortilla pääset kaikkiin Suomen Cupin ja Kakkosen kotimatseihin, lippukaupoille tästä!

Avaus: Piirainen; Tahvanainen – Kela (82′ Hukka) – de Paula (testipelaaja) – Viitaniemi; Fujimura (46′ Saarenkunnas) – Kettunen (82′ Piiparinen) – Vainikainen (61′ Sottinen) – Niemeläinen; Tahvanainen (46′ Smith) – Turunen

Kuva: Mikko Kalavainen