fbpx

JIPPOn A-lohkon rakkaiden vastustajien esittely on edennyt toiseen, sarjan keskimmäiseen osaansa. Ensimmäisen osan haastajajoukkueiden (Atlantis FC/Akatemia, TiPS, FC  Futura ja PPJ) jälkeen esittelyssä on joukko hieman tutumpia ja Kakkosen tasolle vakiintuneempia naamoja.  

 “Palokärjet” eli Nurmijärven Jalkapalloseura sijoittui lopulta viime kauden Kakkosen A-lohkossa seitsemänneksi. Kauden keskinäiset kohtaamiset menivät molemmat JIPPOn nimiin. Kesäkuisen 4-0 kotivoiton jatkoksi Nurmijärveltä haettiin syyskuussa 0-2 vierasvoitto. Kakkosen A-lohkon vakiokasvona aina kaudesta 2018 lähtien pysynyt NJS lähtee viidenteen perättäiseen kauteen muuttuneella joukkueella. Nurmijärveläisittäin pelaajiston vaihtuvuus on ollut jälleen suurta ja riveistä tulevalla kaudella on pois mm. HJS:ään paitaan vaihtanut puolustuksen vakiopelaaja Jonathan Ndongala. Vaan ei hätää: seuran juniorituotanto tuottaa korvaavia pelaajia liukuhihnalta. Pelaajia tulee myös seuran ulkopuolelta, sillä kauden alustaviin kysymyksiin vastaukset antoi yksi sarjan varmimmista liimanäpeistä ja jo aiemmin kausina 2017 – 2021 seuraa edustanut Otso Knuuttila. 

Pallokerho Keski-Uusimaa – kavereiden kesken PKKU – sijoittui viime kaudella yhden sijan verran NJS:a paremmin. Kakkosen kausia Keravalla on takana yhteensä 11 kappaletta. Vuosina 2016 ja 2019 vauhtia on käyty hakemassa Kolmosesta saakka, mutta paluu Kakkosen A-lohkoon on molemmilla kerroilla tapahtunut suvereenin lohkovoiton jälkeen. Viime kesäkuun 1-0 kotivoitto JIPPOsta ei ollut lainkaan suvereeni, vaan peli pyöri lähinnä kotijoukkueen maalilla. Balsamia haavoihin saatiin joensuulaisittain Mehtimäen 2-1 kotivoiton myötä. Nurmijärven tapaan Kerava on kokenut talven aikana lähinnä muuttotappioita, mutta omista junioreista ja pääkaupungin seurojen pelaajista löytynee tilalle korvaavia pelimiehiä. Keskuspuolustuksessa pitkään luutinutta Jaakko Rantasta ei ole tarvinnut korvata. Hän toimitti vastaukset kysymyspatteriin. 

FC Kiffen voi ylpeillä suomalaisen jalkapallon upeimmalla lempinimellä. “Mustat hurmurit” voivat olla ylpeitä myös viime kauden sarjasijoituksestaan. Kakkosen A-lohkon neljäs sija oli upeaa jatkoa edellisten kausien kuudennelle ja viidennelle sijalle. Viimeksi kaudella 2018 syrjähypyn B-lohkoon tehnyt 115 vuotta tänä vuonna täyttävä perinneseura pyrkii varmasti myös tällä kaudella viiden parhaan joukkoon ja jatkopeleihin. Kauden 2022 sarjajärjestelmä merkitsi sitä, että JIPPO kohtasi Kiffenin kahdesti runkosarjassa ja kerran jatkosarjassa. Bolliksen kotietu jäi joensuulaisvierailta murtamatta kesäkuun alussa, sillä pisteet jäivät Helsinkiin 2-0 lukemin. Elokuinen runkosarjan toinen ottelu päättyi 1-1 lukemiin Mehtimäellä. Nämä lukemat jäivät ottelun loppulukemiksi myös jatkosarjan Helsingissä pelatun välienselvittelyn jälkeen. Keskikentän keskustan Riku Heinonen palasi vaikean kauden 2021 jälkeen jälleen permanenttiin viime kaudella ja 20 ottelussa syntyi komeat kuusi maalia. Joukkueen kokeneempaan kaartiin kuuluva peluri osaakin kertoa ketä hurmuria kannattaa pitää silmällä kaudella 2023. 

Jos on Kiffenin lempinimi ikoninen, niin sitä on myös Lahden Reippaan kotipaidan väritys. Oranssia ja mustaa sopivassa suhteessa sekoittavat lahtelaiset kohosivat viime kaudella lopulta A-lohkon kolmannelle sijalle. JIPPOon eroa jäi lopulta vain kolme pistettä. Tasapelejä ei tässä otteluparissa vuoden 2022 aikana pelattu. JIPPO otti ensin tiukan kotivoiton 2-1 kesäkuun runkosarjan pelissä ja lopulta samat lukemat löytyivät tulostaululta myös jatkosarjan lokakuisen kohtaamisen jälkeen. Näiden otteluiden välissä pelattiin Lahden Kisapuiston Stadionilla. Tuolloin lahtelaisten viime hetken maalin myötä pisteet jäivät “Kisikselle”. Vuonna 1891 Viipurissa perustetulla seuralla on historiassaan mainetekoja ja mestaruuksia, mutta vasta viime vuosina seura on tehnyt paluuta takaisin Palloliiton sarjoihin pitempään jatkuneen matalalennon jälkeen. Lahtelaisten asemapaikka on ollut Kakkosen A-lohko aina vuodesta 2019 lähtien. Jatkuuko sijoitusten koheneminen tälläkin kaudella vai viekö lihamukin ylivoima mielenkiinnon? Parhaiten asiasta osaa kertoa iki-Reipas Mikko Tuomi, joka kentällä hääräämisen lisäksi toimii myös seuran hallituksessa. 


 

1. Miten joukkueesi kauteen valmistautuminen on sujunut?

2. Mitä mieltä olet täksi kaudeksi uudistuvasta Kakkosen sarjajärjestelmästä?

3. Ketä pelaajaa/pelaajia joukkueestasi  yleisön kannattaa seurata, kun saavut vierasotteluun Mehtimäelle?

4. Millainen vastustaja JIPPO on aiempien pelien tai joukkueesta saamiesi mielikuvien perusteella?

 

Otso Knuuttila, NJS 

 

1. Kauteen valmistautuminen on edennyt melko mallikkaasti. Nuori ja nälkäinen joukkue on kasassa. Joukkueessa on tapahtunut paljon vaihtuvuutta viime kaudesta. Ollaan kevään mittaan pystytty kehittämään omaa pelaamistamme jatkuvasti. Myöskin joukkueen terveystilanne on ollut kohtalaisen hyvä läpi talven. Raikkain fiiliksin odotetaan kauden starttia.

2. Muutos tuo lisää panoksellisia pelejä syksylle Kakkosta ajatellen. Isommasta kuvasta aika näyttää mitä muutos tuo tullessaan. Positiiviset odotukset kuitenkin tästä.

3. Miro Salminen.

4. Mielikuvissani JIPPO on hyvin organisoitu ja juoksuvoimainen joukkue, josta löytyy aika monipuolisesti erilaisia ominaisuuksia, joiden kanssa saa olla tarkkana. Varmasti tunteikkaita vääntöjä luvassa.

 

Jaakko Rantanen, PKKU 

 

1. Valmistautuminen on sujunut mielestäni hyvin. Joukkueeseen on tullut totuttuun tapaan paljon uusia nuoria pelaajia omista B-junioreista ja  muutamia pelaajia myös muista seuroista, jotka ovat mielestäni jo löytäneet hyvin paikkansa joukkueessa. Olemme päästäneet treenipeleissä kohtuullisen vähän maaleja, mikä on mielestäni hyvä lähtökohta kauteen etenkin näin topparin näkökulmasta. Kuten valmentajalegenda Sir Alex Fergusonkin sanoi: ”Attack wins you games, defence wins you titles”.

2. Ykköseen nousemisesta taisteleminen nousukarsinnoissa olisi varmasti hieno kokemus nuorille pelaajille ja pitäisin lohkon viiden parhaan ulkopuolelle joutumista kauden päätteeksi tällä joukkueella kyllä pettymyksenä. Kokonaisuutenaan sarjauudistus vaikuttaa vähän sekavalta jo sarjojen nimityksistä lähtien, enkä myöskään tiedä, onko valtakunnallisia pelejä pelaavien joukkueiden määrän kasvu hyvä asia matkakustannusten näkökulmasta.

3. Joukkue on täynnä lahjakkaita nuoria pelaajia, joista monen voin nähdä tulevaisuudessa pelaamassa korkeammilla sarjatasoilla tai ulkomailla viime kauden maalitykin Hugo Toivosen tapaan, joten tässä vaiheessa on vaikea nimetä yksittäistä pelaajaa, jota kannattaisi pitää silmällä Joensuun kohtaamisessa elokuussa.

4. Pallonpidossa ja kaksinkamppailuissa JIPPO oli vahva ainakin viime kauden kohtaamisissa. Muistan, että jouduimme puolustamaan ajoittain aika matalalta.

 

Riku Heinonen, FC Kiffen 

 

1. Viime kausi venyi ja tammikuussa palattiin taas hommiin. Meillä on ollut hyvä startti. Uusi kakkosvalmentaja Juuso Kevari on tuonut uutta energiaa valmennustiimiin. Myös pelaajistoon on saatu uusia lisäyksiä viime kauden jälkeen. Alku on ollut lupaava ja parista ensimmäisestä treenipelistä saatiin hyvillä esityksillä hyviä tuloksia. Täytyy sanoa myös se, että on joukkueessa on ollut myös loukkaantumisia, poissaoloja sekä treenivuorojen ja harjoituspelien perumisia. Joten on talvikaudessa ollut myös omat haasteensa. Meillä on vielä kaksi treenipeliä jäljellä, niin näiden kautta saadaan varmasti Kiffen valmiiksi kauden alkua varten – siitä ei ole epäilystäkään!

2. Toivon, että sarjajärjestelmän uudistuksessa on vahvat pelaajakehityksen perusteet ja näemme onnistuneen uudistuksen sitä kautta. Toivottavasti ei ole kyse vain uudistuksesta uudistuksen vuoksi. Taloudellisesti on tosi vaikea löytää hyviä perusteita muutokselle. Fyrkkaa ei joukkueiden kassoissa loputtomiin ole ja kulut nousevat valtakunnallista sarjaa pelatessa. Uudistus tarkoittaa nykyisen Kakkosen työssäkäyville ja opiskeleville pelaajille pidempiä vieraspelimatkoja. Jalkapallo on iso asia Suomessa ja kehitysmahdollisuuksia on olemassa. Seurat tekevät kovasti töitä sen eteen, että kiinnostavuutta saadaan lisää suomifutikseen. En näe uudistuksessa tällaisia merkkejä, jotka lisäisivät alasarjajalkapallon kiinnostavuutta. Toki tämä välimenokausi on omanlaisensa ja arkipäiväistymisen myötä asiat tulevat selkeytymään. Se ei ole hyvä merkki, jos pelaajille joudutaan aluksi selvittämään se mistä asioista tänä vuonna Kakkosessa pelataan. Miten sitten satunnainen katsoja ymmärtää uudistuksen?

3. “Hurmureissa” löytyy varmasti seurattavia pelaajia moneen lähtöön. Muslim Markhiyev pelasi viime kaudella PK-35:ssa Ykköstä ja hän on erittäin taitava pelaaja Suomen kentille. Viime kauden kenttäpelaajistamme ehkä tärkein pelaaja Peik Koskinen on erittäin laadukas kaveri Kakkoseen. Kiffenin alkavan kauden menestymistä määrittää meidän maalintekijöiden onnistuminen. Samuli Heiskalla on tavoitteet korkealla muutaman hajanaisemman kauden jälkeen. Reko Räsänen tuli meille NJS:sta ja hän on myös valmis tekemään maaleja. Jos sillä saralla tulee onnistumisia, niin olemme taas kärkikahinoissa mukana. Kiffenin pelissä on kyse jalkapallosta nauttimisesta ja rennosta elämänasenteesta. Sellainen joukkue tulee Joensuuhun vierailulle.

4. Ensimmäiset muistikuvat on ehkä vuodelta 2009, kun pelasin ensimmäistä kertaa ykkösdivarissa JIPPOa vastaan. Välillä sarjatasot on menneet ristiin, mutta viime kaudella kohdattiin taas kolme kertaa. JIPPO on aina ollut omaleimainen joukkue. Viime kauden perusteella tinkimätön ja organisoitu vastustaja ja sitä sopii odottaa myös tältä kaudelta. Varmasti siellä on halua pyrkiä eteenpäin ylemmille sarjatasoille. Helpolla ei varsinkaan Joensuusta ole pisteitä lähtenyt matkaan. Uusi kotikenttä on sympaattinen paikka., vaikka toki itse toivon nurmikentällä pelaamista kuminurmen sijaan. Vierasreissuna Joensuun matka on pitkä, mutta hieno tapahtuma Kiffenille.

 

Mikko Tuomi, Lahden Reipas 

 

1. Joukkue on muuttunut edellisestä kaudesta merkittävästi, mikä on pelkästään hyvä asia. Tarkoitus on viedä nuoria korkeammille sarjatasoille on onnistunut ja nyt käydään prosessia läpi uusien pelaajien kanssa. Harjoituspeleissä on nähty positiivisia edistysaskeleita.

2. Pitkään Kakkosessa pelanneena en näe uudistusta kovinkaan fiksuna. Ajatus on ilmeisesti saada tasoltaan parempi sarja nuorille pelaajille. Hienoa, että on halua kehittää mutta pelkään rahallisia ongelmia. Pelimatkat pitenevät ja töistä joudutaan olemaan enemmän pois. Haluavatko kaikki joukkueet edes nousta?

3. Kokenut Onuray Köse on pelannut Turkissa esimerkiksi Galatasarayta vastaan. Hän on varmasti yksi sarjan parhaista keskikentistä. Nuorista pelaajista Nikke Oksanen keskikentältä kolkuttelee maajoukkueen ovia.

4. JIPPO on yksi ärsyttävimmistä joukkueista kokeneen ja varman puolustuksen takia. Vuosien saatossa olen huomannut että sarjataulukkoa seuraamatta joukkue on aina haastava vastustaja. Jalkapallo on hyvin haastava peli voittaa, jos vastustajalle ei saa tehtyä maaleja.

 


 

Vakionaamojen vierailut Mehtimäelle painottuvat kauden jälkimmäiseen puoliskoon. PKKU saapuu 12. elokuuta. Mehtimäelle. Seuraava tuttu kiistakumppani on 9. syyskuuta Joensuuhun saapuva FC Kiffen. Myös NJS käy Joensuussa syyskuun aikana. Tämän “Palokärkien” vierailun päivämäärä on 23.9. Runkosarja päättyy Lahden Reippaan alustavasti joko 7. tai 8. lokakuuta ajoittuvaan vierailuun. 

Kaikki runkosarjan kotipelit kattava kausikortti löytyy verkkokaupastamme!