fbpx

Joensuussa pelataan keskiviikkona todellinen huippuottelu, kun Kakkosen A-lohkossa toisena oleva JIPPO kohtaa Mehtimäellä lohkoa johtavan HJK Klubi 04:n. Kumpikin joukkueista on yhdeksän ottelun jälkeen 20 pisteessä, mutta HJK:n liigamiehistön reservijoukkue on edellä paremman maalieron turvin. Kärkikamppailu käynnistyy klo 19.00, ja siihen saa jo nyt lippuja verkkokaupastamme.

Neljän ottelun voittoputkessa porskuttava JIPPO kohtasi viime lauantaina Mehtimäellä sarjajumbo TiPS:n. Vantaalaisvieraat onnistuivat järkyttämään joensuulaisia vajaan puolen tunnin kohdalla menemällä ottelussa johtoon ensimmäisestä paikastaan. Kotijoukkue kuitenkin kuittasi pian hienosta hyökkäyksestä oikealta laidalta. Laitapuolustaja Joona Malinen laittoi komean kierresyötön linjan taakse Aake Yletyiselle, joka jatkoi pallon maalin eteen Yoshiaki Kikuchille, joka tuikkasi pallon läheltä tyhjiin.

Toisella jaksolla “Yoshi” vei JIPPOn johtoon rangaistuspotkumaalillaan, ja Terrence Smith lisäsi johtomarginaalin kahteen maaliin viimeisteltyään läpiajosta kauden avausmaalinsa. Lopussa lukemat kaunistuivat vielä 5-1:een Toni Tahvanaisen ja Eemil Tannisen iskettyä niin ikään kauden ensimmäisensä. Miika Vainikainen teki molempiin maaleihin näyttävän esityön.

– Koko ottelu oli aika lailla meidän hallussamme, mutta vastustaja teki paikoistaan maalin. Onneksi siinä ei mennyt pitkään, että tulimme tasoihin. Loppua kohden peli vain selkeni meille, ja saimme tehtyä hyvät maalit, loppulukemat viimeistellyt Eemil Tanninen kertoo.

Juuri ennen kauden alkua vasta 16 vuotta täyttänyt huippulahjakkuus nousi JIPPOn edustusjoukkueeseen viime kauden lopulla. Tanninen oli avauskokoonpanossa toukokuun Futura-ottelussa, mutta muuten hän on tullut ottelusta toiseen säännöllisesti vaihdosta sisään laiturin paikalle. PKKU-ottelun maali oli nuorukaiselle ensimmäinen virallinen maali JIPPOn edustusjoukkueessa ja aikuisten sarjoissa.

– Maali tuli meidän riistosta, jonka jälkeen lähdimme nopeasti hyökkäämään, ja puolustuslinjasta löytyi väli, johon pystyi pelaamaan, josta sitten viimeistelin pallon maaliin. Maalit tuovat aina lisää itseluottamusta, ja niillä voitetaan pelit, Tanninen toteaa.

Tanninen on kuulunut ikäluokkansa maajoukkuerinkiin alusta asti. Kesä-heinäkuun taitteessa Tanninen oli ikäluokkamaajoukkueen mukana Liettuassa Baltic Cupissa, jossa Minihuuhkajat jyräsi turnausvoittoon kaadettuaan selvin luvuin niin isäntämaan, Latvian kuin Vironkin.

– Turnaus meni ihan normaalisti, ei liikaa virheitä eikä liikaa onnistumisia.

JIPPOlla on keskiviikkona edessä kauden tähän asti kovin haaste, kun joukkue saa Mehtimäellä vastaansa sarjakärjen. Vastaan asettuu teknisesti taitava nippu, jonka kokoonpanossa vilisee vuodesta toiseen tulevia huippupelaajia. Myös JIPPOn pallollinen pelaaminen on kehittynyt kauden mittaan laadukkaalle tasolle ja joukkue on tehnyt kovaa tulosta, joten edessä on taatusti jännittävä ja tasokas Kakkosen huippuottelu.

– Odotan kovaa peliä, jossa molemmat joukkueet pystyvät pitämään palloa. Se joukkue, kumpi juoksee ja tekee töitä enemmän, tulee voittamaan, Tanninen ennustaa.

 

Vastassa hirmuiskussa oleva sarjakärki

 

Hallitsevan Suomen mestarin Helsingin Jalkapalloklubin reservijoukkue Klubi 04 sijoittui viime kaudella neljänneksi Kakkosen B-lohkossa, ja se sijoitettiin täksi kaudeksi A-lohkoon. Yle Urheilun jalkapalloasiantuntijanakin toimivan Miika Nuutisen valmentama joukkue lähti kauteen kenties suurimpana nousijasuosikkina, ja se onkin aloittanut kauden vakuuttavasti.

Klubi 04 voitti sarjakauden kolme ensimmäistä otteluaan FC Futuraa, Atlantis FC/Akatemiaa ja PPJ:tä vastaan yhteismaalein 7-0. Neljännellä kierroksella joukkue koki ensimmäisen pistemenetyksensä, kun se jäi paikallisottelussa FC Kiffenin vieraana 0-0-tasapeliin. Klubi 04 päästi ensimmäisen takaiskumaalin vasta viidennessä ottelussaan, jossa se kuitenkin voitti TiPS:n selvästi 4-1. Kesäkuun alussa helsinkiläiset hakivat 0-1-vierasvoiton NJS:stä, mutta muutaman viikon ottelutauon jälkeen joukkue jäi kesäkuun lopussa 1-1-tasapeliin kotonaan Reipasta vastaan.

Kahdessa edellisessä ottelussaan Klubi 04 on ollut erityisen vakuuttava. Se meni heinäkuun alussa kotonaan PKKU:ta vastaan menojaan jo ensimmäisellä jaksolla taitavan hyökkääjänsä Kaius Hardénin maalattua kerran ja HJK:n viime kaudella Suomen mestaruuden voittanutta P17-joukkuetta kipparoineen keskikenttäpelaajan Matias Ritarin kahdesti. Ruotsalaisesta suurseurasta AIK:sta HJK:n organisaatioon täksi kaudeksi saapunut keskikenttäpelaaja Hadi Noori lisäsi johtoa toisella jaksolla, ja sen jälkeinen 4-1-kavennus jäi laihaksi lohduksi PKKU:lle.

Viime lauantaina Klubi 04 matkasi Lappeenrantaan PEPOn vieraaksi. Ottelu oli käytännössä ohi vielä aiemmin kuin edellinen, sillä vieraat johtivat parinkymmenen minuutin kohdalla jo 0-2 Hadi Noorin ja huippulupaavan hyökkääjän David Ezehin maaleilla, ja Kaius Hardén vei Klubi 04:n jälleen jo kolmen maalin johtoon ennen taukovihellystä. Toisella jaksolla ei nähty enempää maaleja, joten ottelu päättyi 0-3.

Klubi 04:n parhaita maalintekijöitä ovat tällä kaudella olleet neljän maalin miehet David Ezeh sekä laituri Stanislav Baranov. Toinen lahjakas laituri Ville Vuorinen on osunut kolmesti, ja kahden maalin miehiä ovat Hardén, Noori ja Ritari. Keskikentällä joukkueen peliä rakentavat etenkin Aaro Toivonen ja toukokuisessa liigadebyytissään maalin tehnyt Liam Möller. Puolustuslinjassa Klubin avainpelaajia ovat Möllerin ja Ezehin tapaan liiga-HJK:ssa debytoinut toppari Michael Boamah sekä laitapuolustaja Benjamin Dahlström.

Nuoren helsinkiläisjoukkueen nimekkäin pelaaja on useita kausia Veikkausliigassa pelannut joukkueen kapteeni ja ykkösmaalivahti, 40-vuotias espanjalainen Antonio Reguero, joka torjui HJK:lle Suomen mestaruuden kaudella 2020, ja palasi FC Lahdesta täksi kaudeksi HJK:n organisaatioon mentoroimaan seuran nuoria lupauksia Klubi 04:ssä.

Klubi 04:n ulkomaalaisvahvistuksiin kuuluvat Regueron ja Hadi Noorin lisäksi 20-vuotias ruotsalaistoppari Nils Svensson sekä Nigerian U20-maajoukkuerinkiin noussut juoksuvoimainen hyökkäyspään pelaaja Francis Etu. Joukkueen kokoonpanossa saatetaan tuttuun tapaan nähdä myös pelituntumaa hakevia HJK:n liigajoukkueen pelaajia.

 

Joukkueilla värikäs yhteinen historia

 

JIPPO ja Klubi 04 ovat kohdanneet toisensa sarjaotteluissa 16 kertaa. Kausien 2006–2010 aikana Ykkösessä JIPPO oli “Nollanelosta” edellä voittaen kahdeksasta keskinäisestä ottelusta kuusi, kun helsinkiläiset jäivät kokonaan ilman voittoa. Kaudella 2015 joukkueet pelasivat samassa Kakkosen lohkossa. Voimasuhteet kääntyivät, sillä Klubi 04 voitti kaksi kolmesta keskinäisestä JIPPOn jäätyä ilman voittoa. Seuraavia sarjakohtaamisia saatiin odottaa Kakkosen kauteen 2019 asti, jolloin joukkueet pelasivat Joensuussa tasan 0-0 ja Helsingissä 1-1.

Edellisen kerran JIPPO ja Klubi 04 pelasivat samassa sarjassa Ykkösen kaudella 2021. Joensuulaiset olivat runkosarjassa karvan verran edellä voittaen Mehtimäellä 1-0 Wilterlynd Inalienin maalilla ja Helsingissä 0-1 Nuutti Tykkyläisen maalilla. Alemmassa loppusarjassa nähtiin kuitenkin eriskummallinen näytös, kun Klubi 04 karkasi Rantakylän Liikuntahallissa shokeeraavaan 0-6-voittoon.

Tulos oli sikälikin poikkeuksellinen, että peräti kuusi joukkueiden edellistä kohtaamista, mukaan lukien Suomen Cupin ottelut kausina 2017 (jolloin Klubi 04 voitti Joensuussa 0-1) ja 2021 (jolloin JIPPO voitti Nuutti Tykkyläisen maalilla 1-0), oli päättynyt lukemiin 1-0, 0-1, 1-1 tai 0-0. Yleensä joukkueiden välillä on siis nähty tasaisia ja vähämaalisia otteluita.

Sarjaotteluiden ja Suomen Cupin otteluiden ohella JIPPOn ja Klubi 04:n yhteiseen historiaan kuuluvat syksyn 2005 ikimuistoiset nousukarsinnat Ykköseen. Kakkosen etelälohkon voittaja Klubi 04 ja itälohkon voittaja JIPPO kohtasivat nousukarsintojen ensimmäisessä vaiheessa, josta voittajalle oli tiedossa sarjanousu Ykköseen, häviäjän jatkaessa taistelua toisessa vaiheessa.

Ensimmäinen osaottelu pelattiin Helsingissä, jossa Klubi voitti Valeri Minkesen loppuhetkien vapaapotkumaalilla 1-0. Toinen osaottelu Joensuun keskuskentällä päättyi kuitenkin JIPPOn 2-0-voittoon Jussi Kemmon ja Arpad Mesterin maaleilla, joten JIPPO saavutti seurahistoriansa ensimmäisen sarjanousun Ykköseen yhteismaalein 2-1. Myöhemmin nousukarsintojen toisen vaiheen jälkeen itsekin Ykköseen nousseen Klubi 04:n tuleviin tähtiin näissä otteluissa kuului Minkesen lisäksi mm. Joona Toivio, Mehmet Hetemaj sekä Akseli Pelvas.

Luultavaa on, että keskiviikkonakin Mehtimäellä nähdään tulevia Huuhkaja-pelaajia.

 

 

 

 

JIPPO – HJK Klubi 04 keskiviikkona 12.7. klo 19.00 Mehtimäen tekonurmella

Liput 10 € aikuiset, 8 € erikoisryhmät (opiskelijat, varusmiehet, työttömät, eläkeläiset), 5 € lapset 7-15v, kausikortilla ilmaiseksi sisään. Liput ovat ostettavissa ennakkoon verkkokaupastamme. Suomen Seniorikodit tarjoaa ilmaisen sisäänpääsyn yli 75-vuotiaille.

Portit aukeavat tunti ennen ottelun alkamista, joten pääset nauttimaan palveluista (kioskit, anniskelu, VIP) hyvissä ajoin.

Ottelupallot tarjoaa: verkkouutiset.fi

 

Sanomalehti Karjalainen toteuttaa ottelusta livelähetyksen, joka on katsottavissa tilaajille maksutta lehden verkkosivuilla. Lähetys alkaa klo 18.50. Selostajana Mikko Holopainen, kommentaattorina Teemu Hallikainen.

Karjalaisen tilauksen pääset tekemään osoitteesta https://karjalainen.fi/tilaa
Vuorokauden mittaisen tilauksen (3,90 €) voit tehdä osoitteesta https://punamustamedia.portal.worldoftulo.com/v2/shop/vuorokausi?source=verkko

 

Artikkelin kansikuva: Mikko Kalavainen