Lehtileikkeet tarjoaa:
2002
Jani Honkavaara
Kausi 2002 oli Jipon historian ensimmäinen, ja siinä oli omat kasvukipunsa, kun uutta seurakulttuuria rakennettiin. Olin itse entinen JiiPeen pelaaja, ja meillä oli myös paljon entisiä JiiPeen ja Ratanoiden pelaajia. Olimme kuitenkin alusta saakka varsin yhtenäisiä, koska kaikki ymmärsivät, että kahden erillisen seuran tie oli kuljettu loppuun. Ja muutenkin kaikki pelaajat tunsivat toisensa tavalla tai toisella.
Ilpo Antikainen pyöritti uuden edustusjoukkueen rattaita, eikä se ollut helppoa, koska vanhaa painolastia taisi olla velkojen muodossa. Mutta ylipäätään saimme homman toimimaan. Meillä oli hyvä joukkue, mutta tuolloin olosuhteet olivat Joensuussa surkeat: harjoittelimme vanhassa Kaarihallissa tai Raatekankaan hiekkahallissa. Oli suorastaan luksusta päästä pelaamaan harjoitusottelu Kuopion vanhaan kuplahalliin kivikovalle hiekalle.
Varsinaiset pelit pelattiin Keskuskentällä, jokunen peli oli Rantakylässä ja kausi taidettiin aloittaa Mehtimäen hiekalla, joka taitaa olla nykyisin pesäpallopyhättö.
Kevät olikin meille hankalaa aikaa, mutta syksyllä saimme homman toimimaan ja taisimme päätyä sarjassa keskivaiheille.
Ehkä ikimuistoisin tuon kauden tapahtumista oli kauden ensimmäinen saunailta, jossa uudet pelaajat saivat ”kasteensa”. Minua ei laskettu uudeksi pelaajaksi, joten onneksi sain katsoa vierestä outoa rituaalia, jossa esiintyivät suklaavanukas, Pide Tahvanaisen ja muutaman muun pelaajan käsivarren taive sekä Oikarisen Mikon takamus. Rituaali oli niin erikoinen, että sen täytyy olla pohjoiskarjalainen perinne ja todennäköisesti vieläkin käytössä.
Kausi | Sarjataso | Sijoitus | P | V | T | H | Yleisö ka. | Valmentaja |
---|---|---|---|---|---|---|---|---|
2002 | Kakkonen | 5. | 33 | 8 | 9 | 5 | ? | Pekka Kemppainen/Jari Hyvärinen |
20.3.2002 Jippo vahvistaa junioritoimintaansa
Jari Hyvärinen kouluttamaan nuoria joensuulaisia jalkapalloilijoita
10.5.2002 Jippo on suosikki ja tietää sen
Nousupaineita ei vielä oteta, vaan tarkoitus on kehittää valmiuksia
13.5.2002 Rynnistys ei riittänyt voittoon
Pirteä Bashkim Kelmendi pohjusti Jipolle pisteen sarja-avauksessa
15.7.2002 Martiskainen vetää Jippoa viikon
Valmentaja Kemppainen ja puheenjohtaja Koponen kiistivät sunnuntaina tietävänsä järjestelystä
Jippo on suosikki ja tietää sen
Nousupaineita ei vielä oteta, vaan tarkoitus on kehittää valmiuksia.
Jippo putosi Suomen cupista
JIPPO – TP-47 0-1. Joensuulaiset antoivat kunnon vastuksen ykkösen TP-47:lle.
Martiskainen vetää Jippoa viikon
Valmentaja Kemppainen ja puheenjohtaja Koponen kiistivät sunnuntaina tietävänsä järjestelystä.
Markus Hyttinen iski neljästi
JIPPO – FC Futura 4-2. Itälohkon nelostila vielä maalijuhlat pitäneen Jipon ulottuvilla.
