Lehtileikkeet tarjoaa:
2008
-Timo Tahvanainen, JIPPO laituri 2008-
Itsellä toinen kausi Jipon edustusjoukkueessa ja oikeastaan läpimurtokausi Ykkösessä. Pelattiin uuden päävalmentaja Mark D. kanssa hyvää futista, jossa pelaajat ja joukkue kehittyi askel askeleelta. Jippomainen työnteon kulttuuri oli pohjalla, mutta siihen päälle Mark toi ensimmäisellä kaudella erityisesti hitaiden hyökkäysten vaiheeseen vaihtoehtoja ja antoi myös pelaajille luvan toteuttaa asioita rohkeammin. Tuloksellisesti hieman nihkeän alkukauden jälkeen päästiin hyvään vauhtiin ja oltiin jopa Veikkausliigan nousukamppailussa mukana lähes viimeisille kierroksille. Ne unelmat Veikkausliigasta taisi tyssätä JJK tappio vieraissa noin viisi kierrosta ennen sarjan päättymistä, mikä tietysti harmitti silloin.
Itsellä jäi erityisen positiivisena muistona mieleen kauden viimeinen ottelu ja voitto FC Viikingeistä 4-1 sateisella Keskuskentällä. Viikkareilla oli mahdollisuus vielä suoraan nousuun, mutta me pyyhittiin heiltä ne mahdollisuudet pois. Jotenkin niin Jippomaista! Illalla oli kiva kattoo urheiluruudusta pelin maaleja.
Kauden jälkeen lähdettiin vielä ilmaiselle risteilylle, jonka JJK (sarjanousija Veikkausliigaan) oli luvannut meille jos voitetaan heidän pahin kilpailija Viikingit kyseisessä viimeisessä pelissä. Korne (Tuomas Korpela) tais vielä saada kiristettyä bussikyydit kaupan päälle JJK:n johtoportaalta. Hieno vuosi, hieno joukkue, hienoja muistoja!
Kausi | Sarjataso | Sijoitus | P | V | T | H | Yleisö ka. | Valmentaja |
---|---|---|---|---|---|---|---|---|
2008 | Ykkönen | 5. | 39 | 11 | 6 | 9 | 431 | Mark Dziadulewicz |
27.4.2008 Uutta kipinää kentälle
Mark Dziadulewicz yrittää nyt vuorostaa murtaa harhakäsitystä, että Joensuussa muka ei olisi jalkapallokulttuuria.
5.5.2008 Jipon yritys ei tuonut pisteitä
JIPPO – PK-35 1-2. Viime hetken maali käänsi avausottelun helsinkiläisvieraiden juhlaksi.
19.5.2008 Rönkkö pyssytti isännät voittoon
JIPPO – KäPa 1-0. Jippo otti toisen peräkkäisen voittonsa Ykkösessä.
25.5.2008 Jipolle ei ollut tarjolla työvoittoa Kemissä
PS Kemi – JIPPO 2-0. Jipon valmentaja hermostui huonoon kenttään ja päätuomariin.
30.5.2008 Jälleen kolmen pisteen potti
JIPPO – TP-47 1-0. Mikko Määttäsen maali riitti torniolaisvieraiden kukistamiseen.
15.6.2008 Hengetön Jippo jäi pisteittä
JIPPO – AC Oulu 0-1. AC Oulu nousi Donewell Yoben maalilla Ykkösen piikkipaikalle.
20.6.2008 Jippo joutui laulukuoroon rankkareiden jälkeen
JIPPO – Rakuunat 7-8 RP. Venäläispitoinen Rakuunat eteni 16 parhaan joukkoon eli neljännesvälieriin.
30.6.2008 JJK näytti Jipolle mallia
JIPPO – JJK 0-5. Joensuulaisille maalin tekeminen on tällä hetkellä täyttä tuskaa. JJK nautiskeli peräti viisi osumaa ja vei pisteet Jyväskylään murskalukemin 5-0.
13.7.2008 Kuusi maalia mutta sapiskaa
JIPPO – GRifK 6-3 Mark D pettyi joukkueeseen, joka tuli tauolta 5-0 -johtoasemassa.
21.7.2008 Jippo karisti mörön harteiltaan
JIPPO – TPV 1-0. Tampereen Pallo-Veikot kaatui Petteri Rönkön maalilla. Kotijoukkueen puolustaja Mikko Määttänen loukkaantui.
4.8.2008 Pallo kahdesti maalissa
JIPPO – Atlantis 0-0. Jippo ja Atlantis jäivät silti maalittomaan tasapeliin.
18.8.2008 Jippo vankisti asemiaan
JIPPO – PS Kemi 1-0. Kotivoitto PS Kemistä nosti joukkueen neljänneksi
23.8.2008 Jipon ja KPV:n ottelussa ei suosikkia
Kokkolan “joensuulaislegioonan” treeneissä vain yhdeksän kenttäpelaajaa
25.8.2008 Karkaako Ykkösen kärki?
JIPPO – KPV 1-1. Nousukamppailuun hamuavat Jippo ja KPV tasasivat pisteet Keskuskentällä.
1.9.2008 Jippo oli elokuussa lyömätön
TP-47 – JIPPO 0-0. Tornion Pallo 47:tä otettu piste ei maistunut erittäin herkulliselta, koska Jippo pelasi lähes koko ottelun ylivoimalla.
12.9.2008 Jippo löysi pelin oikean kielen
Tekniikkataituri Timo Tahvanainen viihtyy Dziadulewiczin valmennuksessa.
14.9.2008 Tappioton putki sai jatkoa
JIPPO – VifK 2-0. Voitto varmisti lopullisesti Jipon ensikauden sarjapaikan.
18.9.2008 Luonnetta ei jätetä koppiin
Jipon englantilaisvalmentaja haluaa pelaajien näyttävän ominaisuutensa ja persoonallisuutensa kentällä. Positiivinen asenne kantaa pitkälle.
28.9.2008 Jippo taipui niukasti hämäläisille
JIPPO – FC Hämeenlinna 0-1. Vieraiden Jaakko Juuti yllätti Jippo-vahti Mikko Ikosen suoraan kulmapotkusta. Sarjaa on pelaamatta enää kolme kierrosta.
5.10.2008 Erotuomari lahjoitti Jipolle vieraspisteen
TPV – JIPPO 2-2. Dziadulewicz kiitteli yliajalla helposti saatua “pilkkua”.
19.10.2008 Jippo taisteli loppuun asti
JIPPO – Viikingit 4-1. Viikingit taipui isäntien avausjakson lopun tehohetkeen.
24.10.2008 Jippo ottaa pidemmän sihdin
Mark Dziadulewicz jatkaa valmentajana kahden vuoden sopimuksella.
